Löysin alleni *oikeasti* naurettavan vähän ajetun -87 250 dieselifarkun. Tietysti Saksan tuonti vuodelta 2000, mutta kilometrit lienee kuta kuinkin tallessa. Kaikki tekniikka on todennäköisesti ihan alkuperäistä -87 osaa, myös alustassa. Sen verran yhteistä on viimeisimmän Chevyni kanssa, että Mersukin menee tiellä kuin juna: ei puolla, vetele, nitise, kolise tai naksu, ei myöskään Oulun kamalilla mukulakivikaduilla. Ajotuntuma on ollut sama riippumatta nopeusmittarin lukemista, tosin yli 150 ei ole enää viitsinyt näillä keleillä testata. Dieseliä menee tietysti puolet vähemmän per 100 km, joka tuo tankilla kyyneleet silmiin näillä saatanallisilla litrahinnoilla. Tällä kertaa ne on kuitenkin onnen kyyneliä, kun tankkaa reilut 60 liltraa tankkiin n. 800-900 km:n, kun ennen piti pahimmillaan tankata täyteen 130 litran tankki vedet silmissä samoilla kilometriluvuilla!
Olen pari viikkoa nyt selannut foorumia melko lailla laidasta laitaan hakusanojen hurina, jyrinä, kardaani, nivel, kumityyny jne. olellisten termien kanssa. Chevyissä tottui pieneen jyrinään vähän sieltä sun täältä, mutta tässä kinnarissa melko tarkkaan 80 km/h jälkeen alkaa kuulua hyvin matalataajuinen jyrinä. Koska se muistuttaa hyvin paljon V8-dieselin ääntä, niin en aluksi edes kiinnittänyt siihen huomiota

Jos nopeuteen nähden liian isolla vaihteella vedättäessä nostaa äkkiä jalan kaasulta, kuuluu jostakin takaa vaimea tömähdys, samoin jos pihalla laittaa pakin päälle ja nostauttaa kytkintä vähän rivakammin. En tiedä, liittyykö nuo toisiinsa mitenkään.
Noniin, veikkauksia otetaan vastaan jyrinän aiheuttajasta. Itse olen päätynyt kardaaniin, ristikkoniveliin tai tukityynyihin eli johonkin voimansiirtoon liittyvään jutskahommeliin. Nosturin päälle auto ei ole vielä joutanut, kun on ollut niin kiirusta. Jahka emäntä luovuttaa TD Ventosa lainaan, niin ehkäpä sitten Mersu pääsee huoltoon

Pantse