W124 250TD, hurinat ja jyrinät?

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
pantse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 12.12.2005 22:09
Paikkakunta: Utajärvi

W124 250TD, hurinat ja jyrinät?

Viesti Kirjoittaja pantse »

Siirryinpä 6,5 vuotta kestäneen ja kolme eri 6.2 V8 diesel 2+3 paikkaista Chevy Vania käsittäneen kauden jälkeen sitten itäautoon eli 250 dieseli Mersuun tuossa joulukuun alkupuolella. ( Eikös kaikki Detroitin itäpuolella ole itäautoja, häh??) Koko moottori on pienempi kuin Chevyn yksi lohko ja sylinterejäkin katosi kolme kappaletta...

Löysin alleni *oikeasti* naurettavan vähän ajetun -87 250 dieselifarkun. Tietysti Saksan tuonti vuodelta 2000, mutta kilometrit lienee kuta kuinkin tallessa. Kaikki tekniikka on todennäköisesti ihan alkuperäistä -87 osaa, myös alustassa. Sen verran yhteistä on viimeisimmän Chevyni kanssa, että Mersukin menee tiellä kuin juna: ei puolla, vetele, nitise, kolise tai naksu, ei myöskään Oulun kamalilla mukulakivikaduilla. Ajotuntuma on ollut sama riippumatta nopeusmittarin lukemista, tosin yli 150 ei ole enää viitsinyt näillä keleillä testata. Dieseliä menee tietysti puolet vähemmän per 100 km, joka tuo tankilla kyyneleet silmiin näillä saatanallisilla litrahinnoilla. Tällä kertaa ne on kuitenkin onnen kyyneliä, kun tankkaa reilut 60 liltraa tankkiin n. 800-900 km:n, kun ennen piti pahimmillaan tankata täyteen 130 litran tankki vedet silmissä samoilla kilometriluvuilla!

Olen pari viikkoa nyt selannut foorumia melko lailla laidasta laitaan hakusanojen hurina, jyrinä, kardaani, nivel, kumityyny jne. olellisten termien kanssa. Chevyissä tottui pieneen jyrinään vähän sieltä sun täältä, mutta tässä kinnarissa melko tarkkaan 80 km/h jälkeen alkaa kuulua hyvin matalataajuinen jyrinä. Koska se muistuttaa hyvin paljon V8-dieselin ääntä, niin en aluksi edes kiinnittänyt siihen huomiota :D Mutuna sanoisin, että jyrinä tulee jostakin takaa ja se kuuluu kaikkein voimakkaimmin nelosvaihteella ja välillä 80-100 km/h, eli varmaankin juuri sillä nopeusvälillä, jossa autolla on eniten ajettu. Auto tai ratti ei ei tärise, mutta persauksissa sitä aistii ehkä vähän. Ttuo matalataajuinen jyrinä on nyt alkanut rassaamaan muuten älyttömän hiljaisessa autossa.

Jos nopeuteen nähden liian isolla vaihteella vedättäessä nostaa äkkiä jalan kaasulta, kuuluu jostakin takaa vaimea tömähdys, samoin jos pihalla laittaa pakin päälle ja nostauttaa kytkintä vähän rivakammin. En tiedä, liittyykö nuo toisiinsa mitenkään.

Noniin, veikkauksia otetaan vastaan jyrinän aiheuttajasta. Itse olen päätynyt kardaaniin, ristikkoniveliin tai tukityynyihin eli johonkin voimansiirtoon liittyvään jutskahommeliin. Nosturin päälle auto ei ole vielä joutanut, kun on ollut niin kiirusta. Jahka emäntä luovuttaa TD Ventosa lainaan, niin ehkäpä sitten Mersu pääsee huoltoon :D

Pantse
karjis
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 283
Liittynyt: To 18.08.2005 10:45
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja karjis »

Katsoppa kartaanin kannatinlaakerin kunto! ja että perässä on öljyä.
pantse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 12.12.2005 22:09
Paikkakunta: Utajärvi

Viesti Kirjoittaja pantse »

karjis kirjoitti:Katsoppa kartaanin kannatinlaakerin kunto! ja että perässä on öljyä.
Peräöljyt ja muutkin öljyt ja nesteet on vaihdettu syksyllä huollossa ennen kuin ostin auton.
Avatar
B. Wikström
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 420
Liittynyt: Ke 07.07.2004 11:20
Paikkakunta: Inkoo

Viesti Kirjoittaja B. Wikström »

Mulla oli täsmälleen samat oireet farkussa ku ostin sen lukuunottamatta kolahdusta. Kannattaa ihan ensimmäisenä tarkistaa takapyörien laakerit. Mulla oli molemmat aika loppu ja jyrinä vaimeni mukavasti kun ne sain vaihdettua. Sitten se kardaanin kannatinlaakeri kannatta myös vaihtaa. Rättiniveletkin aiheuttavat jyrinää jos ovat vanhat ja huonokuntoiset. Ootkos varma että renkaat on varmasti tasapainossa ja muuten kunnossa? Mulla oli ostaessa alkuperäiset alut alla jotka oli ihan nirhautuneet ja niissä oli kumit päällä joissa pintaa ihan hyvin mutta kudosvaurioita oli havaittavissa. Aiheutti myös kovaa jyrinää/tärinää takana.
Kolahdukseen kannattaa tsekata takakelkan etummaiset kumityynyt! Ovat usein aika loppu...
Toivottavasti näillä pääset alkuun!
________________________
S124 300D '91
W115 240D (ex.200D) '75
Massey Ferguson 135 '63
Avatar
JP74
Turbospesialisti
Turbospesialisti
Viestit: 2781
Liittynyt: To 17.06.2004 06:59
Paikkakunta: Palokka

Viesti Kirjoittaja JP74 »

Moottorintyynyt voivat olla myös lopussa. Kardaanin rätit ja värinänvaimennin ovat myös potentiaalisia ehdokkaita värinöihin mielestäni. Myös kytkinlevy voi aiheuttaa värinöitä, jos jouset on poikki tai kuoleentuneet levyssä.
Avatar
Timo L.
Moderator Admin
Moderator Admin
Viestit: 14211
Liittynyt: Ti 11.03.2003 19:16
Paikkakunta: Savonlinna

Viesti Kirjoittaja Timo L. »

Itsekin kehottaisin katsomaan ensin kardaanin kuminivelet (edessä ja takana), värinänvaimentimen (etummaisen kuminivelen yhteydessä) sekä kardaanin kannatinlaakerin. Kaikki ovat helppoja vaihtaa montulla, itse vaihdoin isän 250 D:hen pari kuukautta sitten, samoin 230 E:hen takakuminivelen ja kannatinlaakerin muutama viikko sitten.

Takapuolessa tuntunut jyristys loppui siihen. Kannatinlaakerin kumi oli revennyt. Laakeri ja kumi oli kustannuksiltaan luokkaa 15 euroa, kumilimppu jotain 20-30 euroa.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Avatar
Mikko K
Turbospesialisti
Turbospesialisti
Viestit: 1560
Liittynyt: Ma 27.10.2003 18:10
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Mikko K »

Manuaali vaihteinen 250 ei ole ikinään jyrinätön. Äänettömksi saa muuttamalla automaatti laatikon. Kaksi massa vauhtipyörä poisti jonkin verran mutta ei kaikkea.
TURBO INTERCOOLER DIESEL POWER
Avatar
waari
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 313
Liittynyt: Ke 17.08.2005 15:43
Paikkakunta: Vantaa

Re: W124 250TD, hurinat ja jyrinät?

Viesti Kirjoittaja waari »

[quote="pantse"]
Noniin, veikkauksia otetaan vastaan jyrinän aiheuttajasta.

Yksi voisi olla,jos on alusta ruostesuojattu ja kardaani saanut vähän epätasaisen massakerroksen itseensä,eli tasapainotus pielessä=raaputtelemaan ylimääräisiä massoja.
Niin eihän nyt kukaan kardaania massaa..
Tämmöinenkin nyt vaan oli yhdessä autossa.
Kulkuneuvot:
Fiat Adria Win peltikuorinen ainakin kesän ajossa.
VW Transporter Syncro 4X4 avolava 2,4D -97 rankempaan maastoon.
Mönkijä Kymco MXU 500 kun ei volkkarillakaan enää pääse.
Vito 639 matkailuauto kierretty 2017 12 maassa +Suomessa seisonnassa talviautoksi kai päätyy.
Mb 220 cdi 202 kori seisonnassa.
aseva
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 369
Liittynyt: Su 25.09.2005 18:15
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja aseva »

Mikko K kirjoitti:Manuaali vaihteinen 250 ei ole ikinään jyrinätön. Äänettömksi saa muuttamalla automaatti laatikon. Kaksi massa vauhtipyörä poisti jonkin verran mutta ei kaikkea.
No, kokemista on molemmista. Ainakaan mun -85, 600 th ajettu manuaali oli täysin äänetön tuohon Pantsen autoon verrattuna. Ajoin Pantsen autolla pari sataa kilsaa pari viikkoa sitten. Kolmosella ei kuulu juurikaan mitään, mutta kun vaihtaa neloselle, niin jyrinä alkaa ja voimistuu viitosella. Häränsilmäpuslissa on hieman väljää, josta johtunee kolahtaminen liikkeelle lähdettäessä ja pakittaessa, mutta tuo jyrinä ei johdu varmastikaan siitä.
Kardaanin kannatinsydeemiä veikkailisin. Oli tarkoitus katsastaa hieman tuossa äsken, kun Pantse käväisi öljynvaihdossa, mutta molemmilla pukkas kiirusta, niin jäi sitten toiseen kertaan.

Pannaas tuosta samasta autosta toinenkin kysely. Kun lähti kiihdyttämään öpaut talla pohjaan tyyliin, niin jostain lämppärin säätimien/kytkinkopan kohdilta kuului parin sekunnin ajan voimakasta räminää.
Kunhan aikataulut klikkaavat yksiin, niin otetaan nosturille ja pannaan stetoskoopeillen tuota jyrinää/räminää.
Ajokit:

Fiat Ducato-98
Vectra D -06
DKW Hummel -61
pantse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 12.12.2005 22:09
Paikkakunta: Utajärvi

Viesti Kirjoittaja pantse »

aseva kirjoitti: Oli tarkoitus katsastaa hieman tuossa äsken, kun Pantse käväisi öljynvaihdossa, mutta molemmilla pukkas kiirusta, niin jäi sitten toiseen kertaan.
Kato! Terveppä terve, naapuri :D Niinhän se kiire tuli, kun emäntä komensi auton rattiin ja reissuun. Parempi totella ja nyt mentiin!
Perheen kulkuvälinehistoria: Lada 1500, Mazda 323, Nissan Bluebird, Skoda Felicia Combi D, Renault Megane, Renault Kangoo D, VW Passat, Chevy Van G20 D, Buick Century D, Vento TD, Chevy Van G20 D, Chevy Van G20 D.
Nykyään ajetaan -87 W124 250 TouringD:llä, -96 TD Ventolla ja 97/98/02/05 alaskanmalamuuteilla
pantse
Sisäänajossa
Sisäänajossa
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 12.12.2005 22:09
Paikkakunta: Utajärvi

Re: W124 250TD, hurinat ja jyrinät?

Viesti Kirjoittaja pantse »

Lainailen itseäni:
pantse kirjoitti: ... melko tarkkaan 80 km/h jälkeen alkaa kuulua hyvin matalataajuinen jyrinä.
... Mutuna sanoisin, että jyrinä tulee jostakin takaa ja se kuuluu kaikkein voimakkaimmin nelosvaihteella ja välillä 80-100 km/h ...

...Jos nopeuteen nähden liian isolla vaihteella vedättäessä nostaa äkkiä jalan kaasulta, kuuluu jostakin takaa vaimea tömähdys, samoin jos pihalla laittaa pakin päälle ja nostauttaa kytkintä vähän rivakammin.
Väliaikatietoja.

Auto kävi nosturilla alkuviikosta ja kardaani nivelineen ja tukilaakereineen oli OK, samoin muut alusta-asiat. Sen sijaan häränsilmissä oli väljää, joten ne ompi tilattuna ja vaihdetaan, jahka keritään. Raportoin sitten, jäikö jyrinät siihen.

Pantse
Perheen kulkuvälinehistoria: Lada 1500, Mazda 323, Nissan Bluebird, Skoda Felicia Combi D, Renault Megane, Renault Kangoo D, VW Passat, Chevy Van G20 D, Buick Century D, Vento TD, Chevy Van G20 D, Chevy Van G20 D.
Nykyään ajetaan -87 W124 250 TouringD:llä, -96 TD Ventolla ja 97/98/02/05 alaskanmalamuuteilla
kardaani
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1734
Liittynyt: To 15.07.2004 12:35

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Oliko kardaani irroitettuna kun tarkastettiin? Ainakin kuminivelien ja keskitysholkkien kunnon tarkistus ei ole helppoa jos kardaani kiinni autossa.
jone77
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 135
Liittynyt: Ma 12.12.2005 11:25
Paikkakunta: nivala

Viesti Kirjoittaja jone77 »

mulla 123 jyrräs kaameesti ihan kuin ois pakoputki ottanut runkoon , mut ei loppunu vaikka kuin käänteli ja väänteli tuota putkee :twisted: sitten selvis et vaihdelaatikon taka kumityyny horona . :arrow: kumi vaihtoon ni johan loppu sekin jyrinä
:P
s124 250 d -91 ex w123 240 d -83 köyhällä ei oo varaa ostaa huonoa
Avatar
Mikkoj
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 241
Liittynyt: Ti 07.09.2004 00:09
Paikkakunta: Tampere / Ylivieska

Viesti Kirjoittaja Mikkoj »

Moi!

Mulla on samaa ongelmaa. Nelosella vähän vaajaata kuutta kymppiä ajettaessa kuuluu matalaa jyrinää, ehkä värinä resonoi jostain koriin ja kaikuu oikeen sitten vielä, se vaan pahenee jos vaihtaa vitoselle. Eihän vitosella kyllä 60 vääntöä ole, mutta ei kaverin 250D -91 W124 malli resonoinut ollenkaan sillä tavalla.

Autolla ajettu aika lailla 400 tkm enkä usko että mitään kumeja pohjaan olisi vaihdettu. Pitäisikö vaan vaihtaa nuo kannatinlaakerit vai mistä lähtis liikkeelle?

596 Kuminivel etu 80mm
598 Kardaanin kuminivel taka
6768 Värinänvaimennin 80mm

Missä näistä vika mahdollisesti on ja miten noista osista voi todeta onko ne viallisia, vai voiko olla että on vaan yksinkertaisesti kovettunut niin paljon ajan saatossa?
-----------------------------
W201 250D -89
Vastaa Viestiin