(Mainittakoon tässä välissä, että tää kyseinen ROHistin oli sittemmin meillä jonkun vuoden, sen jälkeen yhellä ja toisella foorumilaisella/klubilaisella, ja nyt taas takaisin sillä kenellä se oli silloin parikymmentä vuotta sitten, ja kenen äiti oli tämän auton uutena ostanut. Tässä syksyllä auto kävi miulla katsastettavana; tusasin siihe kesällä haetun vikalistan tilkitsemiseksi pari paikkaa ja vaihdoin keskimmäisen raidetangon, ja niillä korjauksilla siihen taas leimakin heltisi. Sopivasti, vasta katsastuskonttorilta päästyäni, lasinpesunesteen tulo lakkasi liki tyystin, eli teippaukset oli taas antautuneet, joten pakko oli sekin vielä parsia.)
Kutistemuovilla on tullut menestyksekkäästi purkkapaikattua yhtä ja toista, ja kun jemmassa sattui olemaan vahvaa liimallista kutistemuovisukkaa, päätin kokeilla sitä. Letkun päältä oli jo silloin muinoin nyljetty alkuperäinen suojakuori pois, joten nyt ujutin siiihen sellaisenkin. Sen sijaan takaisku-/haaroituskappaleen päälle en tajunnut ujuttaa uutta isoa muovisukkaa aukileikatun tilalle, vaan tajusin tämän virheen vasta kun olin puristanut letkujen klemmarit takaisin kiinni ja lämmitysjohtojen töpselit kasaan. Koska tämä ei ole museo- vaan ennemminkin saattohoitoauto, en alkanut liitoksia enää purkamaan, vaan teippasin haaroituksen suojan paikoilleen. Korjauksen kokonaiskulku selviää sitten kuvista:



