Olen jo jonkin aikaa suunnitellut muuttavani, ton dieselini bensalle. Kesän aikana kun noita kilometrejä ei oikein ole kertynyt. Lieneekö syynä "harrasteautojen" liiallinen lukumäärä. Kuitenkin käyttövoima vero on tullut maksettua, ja se on mielestäni hieman korkeahko.
Tällä foorumillakin olen lukenut, sekä itse kysyessäni saanut vastauksen "ei voi verrata kun ovat eri mallisarjaa". Kysehän on siis W114 ja W115 malleista. Otin kuitenkin riskin, ja päätin kokeilla onneani(ajatuksella, jos ei onnistu niin siitä tulee peltoauto). Touko/kesäkuun vaihteessa, päätin aloittaa tämän kesän projektin. Kyllähän siinä meni aika tarkkaan kaikki vapaa-aika, mutta nyt se on katsastettu ja ajossa(siis tänään). Mulla ei ole tiedossa montako V8 koneista on ajossa, tässä kuitenkin yksi lisää

Näin jälkikäteen, en ala mitään ihmeempää projektikertomusta tekemään. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että vaikka noissa vanhemmissa mersuissa on "samanlaiset" etupalkit, ei se tarkoita sitä että "HEITTÄMÄLLÄ" sopii. Projektista kiinnostuneille, sekä muuten tiedonhaluisille, pyrin selventämään mitä kaikkea tarvi tehdä. Muutokset eivät ole ylivoimaisia, mutta luovaa hulluutta tarvitaan sekä hitsaustaitoa.
T: Artsi.

http://i287.photobucket.com/albums/ll14 ... 0f5c1e.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;