Jahas, vaivaiset 5kk edellisestä päivityksestä.
Syyhän on siinä että rojekti on ollunna aika hiljainen, lähinnä keskityttiin ajamiseen tuosta yllä mainitusta viasta huolimatta.
Talliin kun valettiin kynnys niin siihen sitten onnistuttiin mersun pakoputki telomaan siihen kuntoon että nyt vuotaa ainakin toiseksi viimeisen pöntön jälkeen. Tai siis on vuotanut syssystä asti mutta kun ei saa aikaiseksi niin ei saa. Käyntihäiriökin on odotellut korjausta - harrasteauton ongelma on se että kun ei tarvitse ajaa jatkuvasti niin ei välttämättä ole motivaatiota korjaamiseenkaan.
Vaan viime viikolla sitten vihdoin ja viimein tuli inspiraatiota. Lähinnä siksi että oli pakottava tarve lähteä mersulla vähän kauemmaksi ajelemaan eli toisin sanoen ryyppy tipahti pois ja tuo ihana käyntihärö eli auton hyytyminen keskikierroksilla ilmeni. Motarin loivassa ylämäessä kun tuo iskee niin vauhti alkaa hyytymään. Siitäpä sitten polkaistessa liukkaalla motarilla kone kyllä alkoi vetämään mutta niin alkoivat takapyörätkin ja perä teki kivan sivuttaisliikkeen.
Siitä sitten ilmiömäisten rattimiehen kykyjen avulla auto takaisin haltuun (lue: meinasi karata metsähallituksen puolelle mutta sain pidettyä tiellä) päätin että nyt loppuu tämä pelleily. Seuraavana iltana lähdin etsimään vikaa ensin imupuolelta. Purin pois ilmanputsarin, määränjakajan ja ilmamäärämittarin (sekö se nyt sitten tuon ruiskuhässäkän alla on..). Mitään olennaista vikaa ei sinänsä löytynyt, mitä nyt ainakin hajotin käynnistyssuuttimelta ilmeisesti joutkäyntiventtiiliin menevän letkun sitä irrottaessa. Näytti muutenkin hapertuneelta joten ei sinänsä haitannut.
Paljon parjattu kumikaukalokin näytti ennakko-odotuksista huolimatta täysin ehjältä joten tyydyin puhdistamaan sen, kuten myös tuon ilmamäärämittarin luisteineen joka oli kyllä kokolailla likainen. Alipaineletku tilaukseen marmorilta, kuten myös määränjakajan O-rengas. Osat saapuivat tällä viikolla joten tänään ryhdyin työn touhuun. Kootessa putsasin ja öljysin käynnistyssuuttimen sekä kaasuvivuston ja erinäisen määrän muita osia. Määränjakajan putkien järjestyksestä en luonnollisesti tajunnut purkamisvaiheessa napata kuvaa joten kokoaminen vaati hiukan sovittelua.
Samalla löytyi ilmanputsarin aluskotelosta vika, tuohon ilmamäärämittariin tms. kiinni tuleva kiinnike oli kotelosta murtunut irti ja tilalla oli reikä. Kiinnike oli kuitenkin tallessa joten liimasin tuon paikoilleen ja tiivistin vielä sisältä ilmastointiteipillä. Kokoaminenkin meni muuten putkeen mutta luonnollisesti kaikista tarkistetuista liittimistä juurikin tulevan bensan putken mutteri jäi kiristämättä.

Tulos oli aika odotettu.
Pienen noitumisen jälkeen riipaisin ilmanputsarin koteloineen irti ja totesin vian. Sinänsä helppo kun syy ja seuraus oli helposti löydettävissä ja auton allekin oli tullut laitettua sanomalehteä siltä varalta että jotain valuu lattialle asti.
Mutterin kiristys ja pikainen kasaus & testi uudelleen. Auto hörähti käyntiin joten eikun tarkistus ettei bensaa enää suihkua muualta ja sen jälkeen pelti kiinni ja menoksi. Jumankauta, sehän on kuin eri peli.

Kylän läpi pilistelin ensin kaikessa rauhassa mutta jo vähän matkan päästä tuli todettua että auto vastaa kaasuun ihan eri malliin kuin aikaisemmin. Motarin kautta takaisin joskin jo rampille menossa iski sen verran sarvia päähän että vaihteiston eco-asento piti vaihtaa sportille. Kivaa oli, lopullinen testaus jää pitävämmille keleille mutta nyt saa jopa perän irti noilla aiemmin tukkoisilla alakierroksillakin joten näyttäisi sille että tehot ovat palanneet.
Lienee siis ollut imuvuotoa ja likaisuutta joka on aiheuttanut käyntihäiriön ja lisäksi aika ison tehonpuutteenkin. Sikäli iloisesti auto tuntuu nyt ottavan kierroksia ja vääntävän myös kierrosmittarin keskivaiheilla.
Aluksi pelkäsin että lambda on rikki mutta näyttäisi sille että tilanne korjaantui tuolla pienellä imuvuotopuolen tarkastuksella. Tuleva katsastus sitten näyttää totuuden. Sitä ennen kuitenkin olisi korjattava vuotava pakoputki. Ehkäpä siirryn sen kimppuun huomenna kun nyt inspiraatiota riittää.
Engineered to move the human spirit.