Terve.
Petteri Kivimäki kirjoitti:Tapahtui pari tuntia sitten:
Valitsin väärän reitin Saarijärveltä Jyväskylään, valitsemani Uuraistentie olikin aivan kamalassa kuosissa, jäinen ja urainen. Ei ollut jääkarhu käynyt ei.
Lähdin ohittamaan edellä körötellyttä hevosenvetoajoneuvoa reippaalla kaasulla ja tarjosi siinä ohittaessa 300 TD ensin vasenta kylkeä ja sitten oikeata.
Sain kuin sainkin auton pidettyä tiellä.
Pulssin tasaannuttua meni kymmenen kilometriä ja taas mentiin kylkimyyryää sinne tänne suoralla tiellä ja romps! ojaan noin 70 Km/h vauhdista! Onneksi ei tullut ketään vastaan. Kolme varttia ja tuli hinuri ja hinasi ojasta. Siellä ojassa kerkesi miettiä. Opetus: tilannenopeus liian luja ajokeliin nähden ja itseluottamus liian kova omiin ajotaitoihin nähden. Ja pysyn jatkossa pääteillä tähän aikaan vuodessa..
Muistona nöyryyttävä kuitti, jossa otsikko: Ojasta veto, Mercedes
Se on suuri harmi ja kiusa että niin kävi. Onneksi Sinulle ei käynyt näköjään sen pahemmin.
Toistaiseksi "hitain" suorittamani 360 asteen tahaton käännös tapahtui toissailtana kun nousin ensin kolmostieltä 309:lle ja sitä vähän matkaa ajettuani päätin kääntyä tulosuuntaani.
Siinä on Hervantaan päin mennessä tien oikealla puolella liittymä (Meru jotain) jossa on liikenteenjakaja, ja ajattelin että käännän siinä.
Jarrutin ennen kääntymistä, käännyin liittymästä oikealle käytännössä matelemalla, ja heti liikenteenjakajan takana käänsin vasemmalle aikomuksena palata tielle. Painoin aivan vähän kaasua. Palasin tielle kyllä, mutta perä edellä.
Eipä ikinä uskoisi että tuossa varmastikin alle 10 km/h tuntinopeudessa perä tosiaan lähtisi oikealta puolelta eteen niin helposti ettei ensin edes tahtonut havaita mokomaa. Kytkin alhaalla ja kaasu ylhäällä katselin maisemien muuttumista auton etu- ja sivuikkunoista kun perä omalla hitausmomentillaan ikäänkuin hiljakseen lipui eteen, noin 180 astetta alunperin tarkoitetusta suunnasta ennenkuin renkaat saivat yhtään minkäänlaista otetta. Perä päätyi lopulta melkein 309:n itää kohti vievälle kaistalle.
Liittymä oli kauttaaltaan lievästi muhkuraisen jään peittämä, ja äkillisen suojakelin takia pinnasta kastunut, mutta sen kostean kerroksen alla jää oli vielä niin kovaa ettei nasta tahtonut tarttua.
Nousin autosta ihmettelemään tuota jääpintaa. Oli pakko pitää autonkatosta kiinni ettei olisi itse kaatunut. Totesin että siinä on ympärillä joitakin syvänpuoleisen näköisiä paikkoja joista mikä vaan olisi voinut olla ottamassa Mersusta koppia.
Tässä ollaan nyt sitten ajeltu liittymiin ikään kuin hiukan etukäteen hermostuneena.
) täristävän ei muuta. Onneksi tämä talvi on ollut luminen, ettei mäntyyn asti menty. Parikymmentä metriä kinosta kynsin.
Mutta tietenkin turvallisesti 
