Nythän on niin, että omat kokemukset W123-mallista rajoittuvat dieselkantaan. Mutta toisaalta tuo ex-W124 230E lienee aika lähellä peruskäytökseltään ainakin koneen osalta. Itse tarjoilin nelosta 60 km/h paremmalla puolen. Alikierroksilla ajaminen jopa nostaa kulutusta eikä kone tykkää hyvää. Se on tavallaan kierrosmylly kuitenkin luonteeltaan, vaikka vetää kohtuudella alarekisterissäkin.
Taloudellisen ajotavan tuntee kyllä kantapäässäkin, kun pirssi kulkee pintakaasulla nykimättä ja vääntöä alkaa löytyä sopivasti. Tosin Mersun bensakoneissa paras vääntö on varsin korkeilla kierroksilla, joten tuolloin kulutus alkaa jo nousta turhan paljon. Nyrkkisääntönähän on pidetty, että taloudellisuus / hyötysuhde on parhaimmillaan koneen parhaan väännön tuntumassa, mutta Mersun kohdalla tämä ei aivan pidä kutiaan.
Sopiva vaihtokohta normaaliajossa on siinä 3000 rpm tienoilla ja jos runtupuntaria ei ole, niin osapuilleen nopeusmittarin näyttämän mukaan puolivälissä ko. vaihteelle merkittyä ylärajaa.
Eco-mittari, jos sellainen sattuu olemaan, menee mielellään "hälyrajalle" pienilläkin kierroksilla ja alhaisella kuormituksella, jos vaihde on suurehko nopeuteen nähden. Silti kulutus on alhaisempi kuin pienellä vaihteella ajaessa, jolloin mittari on helppo pitää todella pienillä lukemilla. Tämä mittari on siis viitteen (viihteen?) omainen, eikä se anna vertailukelpoisia lukemia eri vaihteiden kesken. Tämmöisiä, ei paljoakaan hyötytietoa, mutta senkin edestä kirjaimia
edit: Taisi M102:ssa itsellä olla 88-asteinen. Ässässä oli viileämpi alun perin, mutta vaihdoin pykälän kuumemmaksi, tuoksi samaksi siis.