pirkkob kirjoitti:Saksassa ajaessa ajetaan lähinnä oikeanpuoleista kaistaa. Jos oikeanpuoleinen kaista on tyhjä, sitä on käytettävä. Rekkojen väleissä oli useinkin pitkiä välejä, jos sinne ei menny, niin kyllä torvet raikas. Parista soittelusta opin. Sen lisäksi niillä keskimmäisillä kaistoilla ajettiin todella kovaa, missä vain sai. Suomessahan on samanlainen lainsäädäntö, mutta täällä näkee mopoautoja vasemmalla kaistalla (ei tietenkään moottoriteillä), eikä niihin näytä kukaan puuttuvan. Kuorma-autoja ajelee myös moottoriteillä vasemmanpuoleisella kaistalla.
Toki rekat tuovat hyvän vastatuulenpoistajan tielle. Ei siinä moottori kuumentunut, sillä ennenkuin oli taas keskemmällä tilaa, niin kaasua sai aika paljonkin pienentää. Eihän silloin mikään moottoria kuumenna. Ja hei, auto on saksalainen. Eikö tuota olisi muka otettu tehtaalla huomioon ja mitoittaa jäähdytyssysteemit sen mukaan.
Tällä vasta-asennetulla moottorinohjaussysteemillä ei tuollaisia kevyitä kulutuksia saa. Eilen kuitenkin tein runsaan satasen lenkin ja kulutus oli 4,5 l/100 km. Todellinen lienee vähän suurempi.
heips,
saksassa,oikeanpuoleisin kaista kolmikaistaisella tiellä on lähinnä raskasta kalustoa varten,keskikaistalta voi mennä huoleti raskaiden ohitse,mutta jos körryyttelet siinä satkun pintaan ni on syytä pysytellä pois vasemmalta kaistalta,sieltä tullaan ohi aika kyytiä.nopeusrajoitukset on suosituksia,en oikein jaksa uskoa että keskikaistailuasi tööttäillään..vasenta niinkin..
Sillä kulmalla eurooppaa,muutoinkin liikenne todella fiksua ja toiset huomioon ottavaa,kunhan käytät vilkkua oikein.
Asiaan..
kun mulle käy korvaan toi että sanot ennen kuulleesi turbon vihellyksen...mun mielestä(korjatkaa jos olen väärässä)ton kokoluokan moottorin turbossa on iso vika jos sen ujelluksen kuulee ohjaamoon.joissain isoissa 16ltr moottoreissa,700 000 ajetuissa sen voi hiljakseen kuulla kun vastamäkeen alkaa ahtamaan oikein kunnolla..en erota omastakaan nelilitrasesta,enkä aiemmasta 320 cdistä,en mä muista kuulleeni terveen henkilö auton turbon ujellusta sisälle autoon..joskus -80 luvulla mitsun tosipaljon ajetun galantin turbon vihellyksen sillon aikoinaan saattoi kyllä oikeasti kuulla..
Uskon kuitenkin että tiedät eron millä ajoit aiemmin verraten nykyiseen..ja jos näet kuorma-auton moottoritiellä vasemmalla kaistalla on siihen varmasti jokin looginen syy,toden näköisesti se on ohittamassa,joko asuntovaunuilijaa,tai hitaammin etenevää lajitoveriaan,meillä kun on aika harvassa kolmikaistaiset.
yksi kysymys vielä,tässä sinun esimerkissäsi, missä kohdin saksan ja suomen tieliikennelaisäädännöt on samanlaisia?
PS. vääntö=voima
