Audin penkiltä mersumieheksi

Mallit, ominaisuudet, varusteet, kokemukset jne.
kiloWatti

Audin penkiltä mersumieheksi

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Allekirjoituksen mukainen valioyksilö on saanut kilometrejä mittariinsa jo sen verran että vaihto on alkanut kiinnostaa. Koska samankokoinen on nelihenkiselle perheellemme riittävä(?) on uusi C mersu (ja vähän myös GLK) alkanut kiinnostaa. Mersuista on kokemusta vain parin koeajon verran, mutta uuden mallin ulkonäkö miellyttää silmää enenevästi. Audi on hyvä, mutta vaihtelu virkistää. Niinpä kisailenkin nyt mielessäni, BMW 3 facelift vai uusi mersu.

Päätöstä helpottaisi koeajoon pääsy, Tampereen Veholla tuntuvat kadottaneen kaikki koeajoautonsa, eikä farkkua löydy edes sisältä katseltavaksi. Ajelin talvella 320 CDI 4Maticin, joka on hyvä, mutta 70k€ tuntui hieman suolaiselta kuitenkin pikkuautosta. Ajattelinkin nyt yrittää tulla järkiini, ja kokeilla takavetoista, ehkä jopa 220 CDI menisi tällaisella työmatkaa motarilla pääasiallisesti ajavalla. Niitähän voi tarvittaessa tehostaa, eikös - ja onko (uuden dieselin virittelystä) muuten kokemuksia?

Onkos mersuväellä jotakin infoa antaa uudelle tulokkaalle, Vehon huolloista olen kuullut pahaa (Hondan omistavalta naapurilta), Audin "long-life" huoltovälit ovat olleet luokkaa 20tkm ja 300 euroa Laakkosella, mites johtotähti? Onko jotain suosituksia moottorin suhteen vai mennäänkö ihan fiiliksellä? Mitä muuta hyvää / huonoa olisi huomioitava? Vai ostanko sen pemarin?

Jos aihe on ylikäsitelty, nakatkaa linkillä niin vaikenen lukemaan.
jartuo
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1955
Liittynyt: Su 01.08.2004 17:12
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartuo »

Terve
Osaan voin vastata, Vehon huolto taas omalta osaltani on pelittänyt ihan hyvin. Minulla oli 4v firman Honda Accord.
Huollot tein Salon Astrumissa, jollain toisella voi olla vähän muita mielipiteitä.

Tällä hetkellä ajelen W211 200CDI:llä lähinnä maantietä pitkin, kaupungissa tosi vähän.
Aika hyvin sillä kerkiää ja ohi pääsee tarvittaessa ilman erikois softia.
Tosin mielessä on käynyt itselläkin softaus, mutta 500€ on paljon rahaa.

tuossa pari viikkoa sitten kokeilin sukulaisen uutta 200CDI:tä, kyllä se meni ihan hienosti.

http://www.fotopankki.fi/jatu/kuva/4477887030344256
W204 -11
W124 250 Man.
W309 om603.
kardaani
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1734
Liittynyt: To 15.07.2004 12:35

Viesti Kirjoittaja kardaani »

No tuo mersu on ihan kipakka kulkine ihan vaan tuolla 220 cdi-neloskoneella. Vääntöä on kuitenkin 400Nm:ä 2000 kierroksella. Kiihtyyhän se 0-100. 8,5 sekunnissa. Vaivattomuus on koneen valtti. Kone punnertaa autoa eteenpäin.
BMW 520 D mallikin on varmaan hintahaitarissasi ja tarjoaa myös hyvän suorituskyvyn erittäin taloudellisesti ja lisäksi on c-mallia suurempi.
Profiilin nostajana ja arvostukseltaan MB on omaa luokkaansa. Audikin on vaan audi vaikka kuinka hyvä auto onkin. Jos haluat edelleen liikkua matalalla profiililla ja "tavallisen kansan" ja valtavirran mukana piilossa ylimääräisiltä katseilta jatka matkaasi audilla.
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Tämän päivän Tekniikan Maailmassa (15/08, 27.8.2008) oli taas (viikko sitten Tuulilasissa) GLK:n ja Q5:n koeajot, ja kyllä vaan mersu veti ehdottomasti pidemmän korren sekä ulkonäössä että teknisesti. Alkoi taas himottamaan se GLK, hittojako sitä piätisi aina niin järkevä olla..no katsellaan kun pääsee ajamaan.

Kyllä, 520d A on hintahaitarissa ja koeajettu pariinkin kertaan. Oikein erinomainen auto ja hyvä varustelu, hyvä ajaa jne. Mutta siitä tuli sellainen fiilis, että uutta autoa ostamassa ja vanha malli.

Tuopa onkin mielenkiintoinen ajatus tuosta Audi/MB tavisautosuhteesta. Olen aina pitänyt mersuja enemmän tai vähemmän tavis- toisaalta taas hienona autona, riippuen luokasta. Aloitin jokin aika sitten Audipalstalla keskustelun premiumista, kun joku BMW:n spokesperson oli sanonut, ettei Q5 ole X3:n haastaja, vaan päähaastaja on GLK. Perusteluksi henkilö sanoi, ettei Audi ole premiumia, vaikka hinnoitteleekin tuotteensa premium-tasolle.

Itseäni varoiteltiin v 2005 ensimmäistä Audia hankkiessani, että on vain kallis volkkari. Onko Audi siiis designvolkkari? Periaatteessa MB:n ja BMW:n ylemmyydentunnetta puolustaa standalone-asema, Lexukset ja Audit ovat konserniensa "premiumia". Mutta mistä muutoin kumpuaa tähtimerkin paremmuudentunne, millaisia faktoja näiden kahden merkin tueksi on?
jartuo
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1955
Liittynyt: Su 01.08.2004 17:12
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartuo »

Kyllä se taitaa olla niin, että kolme kovaa on Mb, Audi ja BMW, missä järjestyksessä niin se on ihan vastaajasta kiinni.

Kuitenkin vanha Mersu luo suurempaa naapuri kateutta kuin uusi Japanilainen
W204 -11
W124 250 Man.
W309 om603.
Avatar
jusssi
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 269
Liittynyt: Ma 22.10.2007 18:36
Paikkakunta: Ähtäri

Viesti Kirjoittaja jusssi »

Kyllä toi 220cdi on ehdottomasti järkevin kone C:hen ja varmaan myös GLK:hon. Tuo GLK:n tuleva 220 on vielä tykkänään uusi kone jossa kait vielä paremmat ominaisuudet kaksine ahtimineen ym.
Jonkun verran päässyt ajelemaan C220cdi avantgarde (204) ja voin sanoa, että tosi napakka peli varsinkin automaattina. Ja mukavasti huomioarvoa ainakin vielä; ihmiset töllistelee ja olipa viime talvena tullu erään autoliikkeen johtajakin oikein pihalle ihmettelemään "jaa tämmönem peli se uus cee on..."
kardaani
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1734
Liittynyt: To 15.07.2004 12:35

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Ei sitä paremmuutta pysty välttämättä millään faktoilla selittämään. Voi olla niinkin, että tämänhetkinen autosi tuntuu paremmalta kuin uusi C-malli? Mutta jos mersun ostat niin muutos vanhaan on varma! takavetoisuus ja turbodiesel vastaan bensaetuveto-nyt on kyseessä kaksi aivan erilaista näkökulmaa valmistaa hyvä auto. Takavedolla voi ajaa agressiivisesti kurveihin ja auto myös lähtee kurvista makeammin kuin etuveto. Lisäksi liukkaalla liikkeellelähtökyky on takavedolla vaatimattomampi, mutta etuvetoisten inhottava vetely puuttuu MB:stä. Niinkuin sanoin mersu on mersu. Ehkä tulet huomaamaan sitten mersun ostettuasi, että siinä tähdessä on jotain maagista. Ihmiset sen glamourin luovat. Jo sana Mercedes-Benz huokuu jotain erityistä. Siunusta tulee ulkopuolisten mielestä selvästi varakkaampi herra vaikka tulosi olisivat pienentyneet-sellaista se on. Ja kun vielä huomioidaan, että Passat maksaa lähes saman kuin c-malli.
Se GLK voisi olla aika mielenkiintoinen tapaus. C-malli ei ole kovin suuri laite, että jos tilaa haluaa/tarvitsee niin sitten isompi auto kehiin. Omasta mielestäni C-mallissa on kuitenkin sellainen pienen auton fiilis verrattuna E-malliin kaikin puolin. Ohjaus on uudessa C-mallissa aivan erilainen kuin aiemmissa mersuissa-ohjaus on kevyt ja herkkä.
Avatar
RH
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3955
Liittynyt: Ke 15.09.2004 13:43
Paikkakunta: Salon seutu

Viesti Kirjoittaja RH »

Eikös kilowattia quattromiehenä kiinnosta nimenomaan jokapyörävetoinen?

Itse olen vissiin niin autoihin yleensä hurahtanut, etten pidä mersulla ajamista mitenkään erityisen kummallisena tapana siirtää itseään paikasta toiseen, kunhan nyt vaan on tuolle tähtitielle lähtenyt. Voi olla, etten ole vielä edes tajunnut olevani jo pahasti sivuraiteella, vaan elän vielä ensimmäisen Mersuhankintani (W123 200D) huumassa vielä näin vuosien kuluttuakin. Oikeasti kuolaan pitkään perään, jos liikenteessä sattuu vastaan esim. oikein siisti rellu 4 tms.
Avatar
Division
Mersumies
Mersumies
Viestit: 775
Liittynyt: Ti 29.01.2008 21:58

Viesti Kirjoittaja Division »

Vanhana Audiharrastajana voin sanoa, että siinä Mersun tähdessä on todellakin jotain maagista, kuten joku yllä mainitsikin.

Kun ajeli uutena 120.000 euroa maksaneella 5-vuotta vanhalla Audilla niin ihmiset kommentoivat, että ompas kiva auto, mutta minkään näköistä käsitystä auton ominaisuuksista tai hinnasta heillä ei koskaan ollut.
Nyt, kun ajaa puolta halvemmalla 4-vuotta vanhalla Mersulla (joka on lisäksi vanha taxi) niin ihmiset tuijottavat ja kyräilevät, mihin ikinä meneekin, parkkihalleissa, kotipihassa, firman pihassa... Ne jotka vaivautuvat minulle edes puhumaan enää autosta niin jutun aiheet ovat lähinnä palkkaan tai omaisuuteen liittyviä tai humoristissävyitteistä kadehdintaa tai jotain muuta yhtä ahdistavaa.

Alkuun pidin tätä todella ahdistavana ja pelkästään sen takia mielessä kävi jopa ajatuksia siitä, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa pitää se Audi. Audissa oli kuitenkin se hyvä puoli, että ulkopuoliset pitävät Audia vaan Audina ja ainoastaan muille Audisteille merkitsee se, että lukeeko siinä takaluukussa S tai RS, tmv.

Varsinainen ajonautinto molemmissa merkeissä on mielestäni yhtä suuri, mutta täysin erilainen.

Itselläni vaakakupissa painoivat auton valinnassa järkisyyt, eli halusin pienikulutteisen ja luotettavan auton, joka myös säilyttää edes jotenkin markkina-arvonsa. Koska oleellisesti harkinnassa olivat tietysti vain saksalaiset autot niin valintani kääntyi nykyiseen ajokkiin.
X164 GL320 V6 CdiA 4MATIC 7G-tronic -06 (vakio)
Dinli 450R Black edition Motocross tl. L7e -12 (viri)
Ex: Volvo XC90 D5 AWD Executive 5-p Geartronic
Ex: S211 E320 V6 CdiA, 7G-tronic, Avantgarde -06
(Modif. softa by Karala + dpf-surgery: ~300hv/700nm)
Ex: Volvo S60 T5 -01 (vakio)
Ex: Tyscon Race 350R (YFM) -12
Ex: McCulloch M11597 -11
Ex: W211 E220 CdiA, Classic -04, Motorbit 180hv/410nm
Ex: Audi A6, 4.2 V8 Q -00, vakio 300hv
Ex: Audi A6, 2.7 BTQ -98, ABT 300hv
Ex: VW Passat, 1.8T -97, UpSolute 193hv
Avatar
masaf1
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1944
Liittynyt: La 29.11.2003 19:13
Paikkakunta: Lohja

Viesti Kirjoittaja masaf1 »

Ehkä hupaisinta tässä Mersun magiassa on se, että kalliimman Toyota Avensiksen tai jopa uuden Corollankin omistajat on kateellisia jopa Väyrysestä (vaikka oikeesti pitäis ehkä ottaa osaa)... :P Mersu sitä ja Mersu tätä "ai sulla on oikeen Mersu", "on varmaan kallis auto" jne. Sitten pikkukakarat nussii parkkipaikalla venttiilinhatut ja kaikki käy kattelemassa uteliaana hienoa ja "kallista" autoa. Vieressä ruudussa on Skoda Octavia RS, joka ei kiinnosta ketään...

Toisaalta, johan sen Corollan arvo laskee Väyrysen tietämille kun sen uutena liikkeestä ajaa ulos, ja ei ne Avensiksetkaan kauaa ala hinnaltaan kakkosella (tosin ei kyllä kai kauaa enää hyvät 320CDI-väykytkään).

PS. Lisäys: Ja tätä samaa Divisionin mainitsemaa ahdistavaa omituisuutta esiintyi jopa A-Mersun kans. Näköjään mikä tahansa auto, jossa on tähti keulalla aiheuttaa kyllä joissakin tietyn tyyppisissä ihmisissä närää.
ribaabbariba
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 192
Liittynyt: To 19.01.2006 18:15
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja ribaabbariba »

Meillä mentiin eri suuntaan, tuli Audi taloon, vaikka väyrystä vähän kateltiin.
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Laittakaapas nyt joku kuva tai linkki siitä väyrysestä kun olen sitä viime päivät miettinyt. Paavon tiedän ja ymmärrän että malli jotenkin liittyy häneen..
Avatar
masaf1
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1944
Liittynyt: La 29.11.2003 19:13
Paikkakunta: Lohja

Viesti Kirjoittaja masaf1 »

Tässähän näkyy esim. mun avatarissa aika hyvä esimerkki. Nimi tulee siitä, että kun Paavollakin oli silmät niin erillään ja taisi edustusautonakin olla E-sarjalainen joskus. Keulan/valojen erillisyyden muotoiluhan aiheutti suurta järkytystä 90-luvun puolivälissä :shock: Nythän tuo onkin ajattoman hieno 8)

Näähän on kuin kaksi marjaa:

Kuva
Kuva

:D
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Kiitos erinomaisesta havainnollistamisesta! Uskomatonta, kävin tänään koeajamassa "väyrystä". Rumahan se on, mutta teknisesti erittäin hyvä.
kardaani
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1734
Liittynyt: To 15.07.2004 12:35

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Meinaatko sittenkin siirtyä vanhempaan autokalustoon? Millaista väyrystä kokeilit? Mikä vuosimalli ja millä moottorilla?
Matti R
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1653
Liittynyt: To 15.05.2003 11:00
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Matti R »

Minä siirryin Audin ratista Mersuun, eli entinen käyttöauto oli A6 2.4 Avant Tiptronic - 05, ja nyt on E320T CDI -03. Mersut on kyllä tuttuja jo pidemmältä ajalta. Vuoden kokemuksen jälkeen suurimmat erot:
- Mersussa enemmän tilaa, varsinkin tavaratilassa (tämä oli ratkaiseva syy vaihtoon pois Audista)
- Mersussa enemmän melua, varsinkin kone on meluisampi kuin Audin bensakone
- polttoainetta menee mersussa vähemmän
- Audi oli parempi ajettava, erityisesti ohjaus
- Audin navi on parempi kuin comand, samoin Audin "joystick" keskikonsolissa on tosi näppärä. Samanlainen näkyy olevan uudessa C-mallissa ja tulossa uuteen E-malliin.
- tehoa ja vääntöä mersussa huomattavasti enemmän, kuten odottaa saattaa tuolla moottorilla
- ajomukavuudessa ei merkittävää eroa vaikka mersussa on Airmatic.
- vikoja ollut Mersussa paljon, Audissa ei mitään. Tosin Audi oli uusi, kun taas Mersulla oli ajettu 90tkm kun sen sain.

Nämä on työsuhdeautoja joten bensakuluilla tai huoltokuluilla ei oikeastaan ole merkitystä.
Matti
MB SLK 230K -98, MB 350 SL-74 mr, MB 560 SL -86, MB 350 SL-72 mr
Cadillac Sedan DeVille -64 mr, Cadillac Coupe DeVille -65, Cadillac Deville -67 convertible
Ford Customline -53 convertible
Corvette -95, Corvette -63 convertible
Tesla MYLR -24
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

kardaani kirjoitti:Meinaatko sittenkin siirtyä vanhempaan autokalustoon? Millaista väyrystä kokeilit? Mikä vuosimalli ja millä moottorilla?
Sorry, my mistake. Ajoin uuden Eemelin, 200 CDI oli. Samantyyliset lamput vain.. Yllättävän ripeä peli tuollakin moottorilla, se vääntö tekee paljon.
Avatar
Division
Mersumies
Mersumies
Viestit: 775
Liittynyt: Ti 29.01.2008 21:58

Viesti Kirjoittaja Division »

KiloWatti. E-mallista tullee mahdollisesti uusi malli jo 2009, eli tuskin kannattaa ainakaan uutta 2008 E-mallia nyt harkita. Se tulisi suhteessa tiputtamaan eniten hintaansa.

Suosittelisin mieluummin ostamaan vaikka 2005 vuosimallin, jossa hinta jo tippunut sopivasti tai sitten ostamaan uuden C-mallin, jos se riittää kokoluokaltaan. Tosin monet mersumiehet eivät pidä C-mallia edes oikeana mersuna vaan Mersut alkavat vasta E-mallista.

Ps. Tosin, jos W211 E-malli oli mielestäsi ruma (joka taas minun mielestäni on maailman historian kaunein luomus) niin ei sitä sitten kannata ostaa...

Pps. Tässä selvennyksenä E-mallin tyypit: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_E_-sarja
X164 GL320 V6 CdiA 4MATIC 7G-tronic -06 (vakio)
Dinli 450R Black edition Motocross tl. L7e -12 (viri)
Ex: Volvo XC90 D5 AWD Executive 5-p Geartronic
Ex: S211 E320 V6 CdiA, 7G-tronic, Avantgarde -06
(Modif. softa by Karala + dpf-surgery: ~300hv/700nm)
Ex: Volvo S60 T5 -01 (vakio)
Ex: Tyscon Race 350R (YFM) -12
Ex: McCulloch M11597 -11
Ex: W211 E220 CdiA, Classic -04, Motorbit 180hv/410nm
Ex: Audi A6, 4.2 V8 Q -00, vakio 300hv
Ex: Audi A6, 2.7 BTQ -98, ABT 300hv
Ex: VW Passat, 1.8T -97, UpSolute 193hv
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Jep, täytyy katsella tuo uusi malli. Varmaan C-sarjan linjoilla, mikä minusta on ihan hieno uudeksi autoksi. E-sarjalaisista oma suosikkini on W114, kaverilla oli aikoinaan sellainen, kyydissä tuli reissattua jonkin verran. Myös G on kulmikkuudessaan hieno tekele. Odottelenkin oikeastaan että autoteollisuus heräisi kunnolla retrobuumiin, parasta olisi uusin tekniikka vanhoissa kuorissa. Siksipä ostankin ensi hätään Vespan ensi kesänä kaupunkiajoille. :-)
kardaani
Mersumies
Mersumies
Viestit: 1734
Liittynyt: To 15.07.2004 12:35

Viesti Kirjoittaja kardaani »

kiloWatti kirjoitti:
kardaani kirjoitti:Meinaatko sittenkin siirtyä vanhempaan autokalustoon? Millaista väyrystä kokeilit? Mikä vuosimalli ja millä moottorilla?
Sorry, my mistake. Ajoin uuden Eemelin, 200 CDI oli. Samantyyliset lamput vain.. Yllättävän ripeä peli tuollakin moottorilla, se vääntö tekee paljon.
Ihan hyvä vaihto voisi olla odottaa ensi vuoteen. Silloin tulee myyntiin uusi E-malli, jonka jälkeen koeajamasi E-mallin saat edullisemmin. Silloin voit harkita mallia 220 cdi-koneella, joka on SELVÄSTI vääntävämpi kuin tuo koeajamasi 200 cdi. Vääntöero on huima.
PS. taksipiireissä tuota W211 facelift-mallia kutsutaan "kulmanokkaiseksi".
Siinähän on etupuskurissa jyrkkä kulma ja rekisterikilpikin pitää vääntää kulmaan. :wink:
Avatar
RH
Mersumies
Mersumies
Viestit: 3955
Liittynyt: Ke 15.09.2004 13:43
Paikkakunta: Salon seutu

Viesti Kirjoittaja RH »

Division kirjoitti:KiloWatti. E-mallista tullee mahdollisesti uusi malli jo 2009, eli tuskin kannattaa ainakaan uutta 2008 E-mallia nyt harkita. Se tulisi suhteessa tiputtamaan eniten hintaansa.
Sunnuntain hesarissa iso mainos W211 E220 CDI nyt palttiarallaa 45K€! Vielä viime vuonna yli 60K€.

Vielä tuosta autojen hintasuhteesta ihan eilen koettua. Tuttava kyläilyreissulla katteli meikäläisen autoa ja totesi, että tuo lienee ollut uutena tosi arvokas, ihan ehkä jopa 40K€ ja että mitäs tuollaisesta tänään joutuu vielä kärsimään? Et sitten aatellut jotain vähän uudempaa esim. golffia tms? Niinpä, ei tässä turhaan ansiotonta arvonnousua taida saada ainakaan vanhemmanmallisella mersulla ajaessa, auto kun on lopputuotantoa oleva E430T... :cry: :wink:
Ehkä tuo kateellisuusongelma koskee enempi esim. niitä, jotka ajelee viimeisimmällä korimamallilla. Ihmisillä on siis yleissivistystä mersuista??? :lol:
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Tuolla jäi kyllä mersu ikävästi kolmanneksi

Auto Bildin vertailu uusille C-sarjan kilpailijamalleille.

http://www.autobild.de/artikel/kaufbera ... 65977.html

1. Audi, 2. BMW, 3. MB
Avatar
Lakulaku
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 133
Liittynyt: Ke 09.04.2008 08:10
Paikkakunta: Costa del Sol
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lakulaku »

Mulla on ollut niin Audeja, Bemareita kuin Mersujakin. Ja olipa viimeksi S-Typekin. Nuorempana kiinnosti ihan eri asiat autossa kuin vähän vsrttuneempana - vaikka kakaroitahan me kaikki vielä ollaan! :wink:
Tuossa 5 vuotta sitten oikeastaan ensimmäisen kerran halusin ja toisaalta ehdin käyttää enemmän aikaa ja vaivaa uuden auton valitsemiseksi. Lähes aina kun on tullut tyydyttyä käytettyyn, vaikkakin erittäin hyvään sellaiseen. Lähtökohtaisesti en halunnut Mersua (E320), sillä siinä ei ole "mitään fiilistä". Lähes täydellinen vastakohta muuten S-Typelle. Jos joku sanoo, että Mersua katsotaan kateellisena niin Jaguar saa leuan valahtamaan maahan saakka.
Mutta koeajettuani kaikki ei voinut kuin todeta Mersun olevan paras... minulle. Mielipiteitähän nämä kaikki ovat mikä on hyvä missäkin ja minkä takia. Eikä Veho edes tingi hinnasta kuin 4%.
Sattumalta auto lähti alta melko piankin, mutta alkoi taas kaivelemaan uudelleen ja niinpä palasin nyt mersuilijaksi uudelleen. Luulenpa, etten ihan heti rupea muita edes katselemaan. Tässä on kaikki paikallaan mitä ja miten itse haluan. Pitkä kierros erilaisten saksalaismerkkien välillä on tehty ja omat kokemukset kerätty. Ei näitä voi yleistää, mutta on se vaan melkoisen kunnioitettava valmistaja.

ps, Audissa nyppii se vinossa oleva ratti, kun sitä olisi helpompi ajaa ulkopuolelta...
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Itselläni ei kyllä herätä juuri minkäänlaisia tunteita nämä perus-mersut ja jagget, sisäpuolella istuessa saattaa jotain liikahtaa jos on speksit kunnossa. Mutta lähtökohtaisesti pitää olla aika kallis eli hieno auto että herättää mitään tunteita. Siinä tapauksessa merkillä ei ole kauheasti merkitystä.

Kyllä se ihan hienolta näytti kun musta Ferrari ohitti moottoritiellä. Leveä oli ja matala.
Avatar
Sergey
Vannespesialisti
Vannespesialisti
Viestit: 12276
Liittynyt: Su 27.08.2006 17:12
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sergey »

Lakulaku kirjoitti:Jos joku sanoo, että Mersua katsotaan kateellisena niin Jaguar saa leuan valahtamaan maahan saakka.
Täälläpäin tuo jaguaarin omistaminen lähinnä herättää hilpeyttä. "Taas joku tollo haksahtanut rumaan romuun..."
Pajero 2005, Hullu-Pösö 2023, Skoda Citigo-e 2021
Avatar
Lakulaku
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 133
Liittynyt: Ke 09.04.2008 08:10
Paikkakunta: Costa del Sol
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lakulaku »

kiloWatti kirjoitti:Itselläni ei kyllä herätä juuri minkäänlaisia tunteita...
Ja sitten ajelet 2 litraisella...
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

Niin?

Kyllä kyllä, ja ajattelin vaihtaa vielä maltillisempaan, 2l dieseliin.
Avatar
Lakulaku
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 133
Liittynyt: Ke 09.04.2008 08:10
Paikkakunta: Costa del Sol
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lakulaku »

Sergey kirjoitti:Täälläpäin tuo jaguaarin omistaminen lähinnä herättää hilpeyttä. "Taas joku tollo haksahtanut rumaan romuun..."
Joo, Turku on toki ihan eri homma... :D (sori, oli ihan pakko)

Minulla oli muutaman vuoden S-Type V8 E320:n jälkeen. Se on ajoltaan erittäin samanlainen kuin W211, mutta hienostuneempi. Lisäksi se ei ole taksi, vaan täysin päinvaston lähinnä "asenneauto". Joku pitää, joku ei. Mutta vikoja on vähemmän kuin Mersussa.

Tiedän, että Jaguarilla on oma huono menneisyytensä, mutta ne jotka arvostelevat autoja niiden historian eikä nykytilanteen mukaan joutuvat usein itse pettymään valintoihinsa. Monesti olen kuskannut ihmisiä, jotka kummastelevat miten joku uskaltaa ostaa jaguarin. Mutta parin kilometrin jälkeen puhutaan jo siitä millä hinnalla sellaisen saisi Saksasta.

Vaikka Jaguar on erittäin hyvä ja ulkoa "kivempi", Mersu on jollain tapaa vielä paremmin tehty ja se tuntuu ja näkyy monessa asiassa. Itse lasken Jaguarin samaan tasoon BMW:n ja Audin kanssa, mutta Mersu on niitäkin parempi niissä asioissa mitä minä arvostan. Tämähän on jokaiselle oma valinta halujen ja lompakon mukaan.

Tojotakuskit sanovat näitä kaikkia järjettömiksi romuiksi, mutta siihen heille suotakoon mahdollisuus. Itse käynnistän aamuisin mieluiten V8:n, ajattelivatpa mitä tahansa.
Avatar
Lakulaku
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 133
Liittynyt: Ke 09.04.2008 08:10
Paikkakunta: Costa del Sol
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lakulaku »

kiloWatti kirjoitti:Niin?
Niin että oma autosi ei sitten herätä sinussa mitään tunteita.
kiloWatti

Viesti Kirjoittaja kiloWatti »

No. Oma juttuni viittasi enemmänkin väittämiin että mersu an sich herättää kateutta, mitä jotkut täällä pitävät jopa suotavana. Menemättä henk koht kinnereihin yritin sanoa ettei minkaan valmistajan pelkkä merkki riitä herättämään tunteita.

Moottorikoon kanssa yritan vain olla järkevä kun tuommoinen 200hv nuhapumppu jo riittää ongelmien saamiseksi Suomessa. Siksi 2 eikä 3 litraa moottoria.

Tuo Jaguaari pitäisi varmaan käydä koeajamassa, ovat niin edullisiakin.
Vastaa Viestiin