CLS vinkuva ääni
CLS vinkuva ääni
Hei kaikille foorumilaisille! Olen taas palannut Mercedes autoilijaksi kilpailevasta leiristä ja nyt kaveri tarvitsisi hiukan apua vastamäessä.
Ongelma koskee vinkuvaa ääntä, autona on vm 05 CLS 500. Ääni on hiukan vihellyksen tapaista tasaista ääntä, joka kuuluu silloin tällöin. Se alkaa itsestään ja päättyy itsestään, yleensä tuo kestää noin puolen minuutin verran, jonka jälkeen häviää. Yleensä tuo kuuluu n. 20-60 km/h vauhdeissa. Äänen taso ei vaihtele nopeuden tai moottorin kierrosten mukaan, vaan pysyy vauhdista ja kierroksista riippumatta samanlaisena. Äänen lähdettä on vaikea paikantaa, mutta ihan niinkuin se kuuluisi vasemmalta edestä. Ääni kuuluu sateella ja kuivalla.
Auto kävi pikahuollossa Vehossa tuon takia ja asentaja kuuli myös äänen, mutta ei keksinyt sille selitystä. Jarrut herkistettiin, mutta muuta tuolle ei osattu tehdä, sanottiin vaan, että tuo saattaa johtua renkaista. Vaikea sanoa varmaksi, mutta ehkä ääni esiintyy tuon jälkeen harvemmin ja vähemmän aikaa kerralla, mutta kokonaan se ei pois lähtenyt tuon jälkeen. Vikamuistissa ei ollut mitään asiaan liittyvää ja auto on juuri toissapäivänä katsastettu huomautuksitta, katsastusmies kehui alustaa ja jarruja uudenveroisiksi.
Kaiuttimista ääni ei kuulu (ääni kuuluu siis Command päällä/pois), autossa ei ole ainakaan näkyvillä mitään ylimääräisiä härpäkkeitä, mitkä ottaisivat ilmavirtaan ja ilma-alusta toimii ilman erikoisia ääniä ainakin, kun pihalla testailee nostella ja laskea autoa.
Olisiko kellään edes mitään ehdotusta, mistä tuota voisi lähteä etsimään tai testailemaan? Autossa olisi vuoden europlus takuu, joten mielellään hankkiutuisin viasta eroon takuun aikana. Vikaa on vain vaikea korjata, jos Vehokaan ei löydä sille syytä..

--------------------------------------------------
MB SL 500 -04
ex CLK 240, CLS 500, BMW E46 330 Cia Cab ja 328 Ci, CLK 200, SLK 230K, 2x BMW E34, E36 ja muita kiikuttimia, mitä autoiksi ei voi sanoa..

Re: CLS vinkuva ääni
Tervetuloa Foorumille, asunan!asunan kirjoitti:...Ääni on hiukan vihellyksen tapaista tasaista ääntä, joka kuuluu silloin tällöin. Se alkaa itsestään ja päättyy itsestään, yleensä tuo kestää noin puolen minuutin verran, jonka jälkeen häviää. Yleensä tuo kuuluu n. 20-60 km/h vauhdeissa....
Ehdottaisin kardaanin kannatinlaakeria, joka ei ole rikki, mutta jonka sisällä eivät voiteet ole aivan kunnossa. Periaatteessa nopeuden pitäisi vaikuttaa ääneen, mutta oman kokemukseni mukaan pienessä nopeudessa ääni on aika tasainen vihellyksen omainen ääni eikä sen taajuuskaan alkuvaiheessa välttämättä sanottavasti vaihtele.
-T
[img]http://www.iki.fi/eerola/signature.jpg[/img]
[img]http://www.iki.fi/eerola/signature.jpg[/img]
Re: CLS vinkuva ääni
Tai sitten sellainen mahdollisuus että laakeri on asennettu tehtaalla väärin (epätodennäköistä mutta mahdollista) välys väärä asennuksen jälkeen tai muu vaurio. Aika paha mennä sanomaan. Pitäisi melkein ajaa vapaalla rauhallista tienpätkää ja kaveri seisoo tien vieressä jos kuuluu erikoisempaa vihellystä.eerola kirjoitti:Tervetuloa Foorumille, asunan!asunan kirjoitti:...Ääni on hiukan vihellyksen tapaista tasaista ääntä, joka kuuluu silloin tällöin. Se alkaa itsestään ja päättyy itsestään, yleensä tuo kestää noin puolen minuutin verran, jonka jälkeen häviää. Yleensä tuo kuuluu n. 20-60 km/h vauhdeissa....
Ehdottaisin kardaanin kannatinlaakeria, joka ei ole rikki, mutta jonka sisällä eivät voiteet ole aivan kunnossa. Periaatteessa nopeuden pitäisi vaikuttaa ääneen, mutta oman kokemukseni mukaan pienessä nopeudessa ääni on aika tasainen vihellyksen omainen ääni eikä sen taajuuskaan alkuvaiheessa välttämättä sanottavasti vaihtele.
S210 `R4
S211 `V6
W124 `R5
W124 `V8 (T2758 )
You go full throttle - or you go home.
S211 `V6
W124 `R5
W124 `V8 (T2758 )
You go full throttle - or you go home.
Hei, kiitokset kommenteista!
Olin itsekkin kyllä hiukan pettynyt Vehon kommenttiin, en kyllä usko millään, että ääni voisi tulla renkaista.
Jotenkin itsekkin olen epäillyt jarruihin liittyvää osaa, mutta tänään taas kun ääni kuului, kokeilin polkaista kovemmin jarrua, eikä tuo vaikuttanut asiaan.
Voiko tuota kannatin laakeria itse testailla mitenkään, vai onko ainoa vaihtoehto viedä takaisin Veholle ja pyytää tarkistamaan kyseinen laakeri?
Olin itsekkin kyllä hiukan pettynyt Vehon kommenttiin, en kyllä usko millään, että ääni voisi tulla renkaista.
Jotenkin itsekkin olen epäillyt jarruihin liittyvää osaa, mutta tänään taas kun ääni kuului, kokeilin polkaista kovemmin jarrua, eikä tuo vaikuttanut asiaan.
Voiko tuota kannatin laakeria itse testailla mitenkään, vai onko ainoa vaihtoehto viedä takaisin Veholle ja pyytää tarkistamaan kyseinen laakeri?
--------------------------------------------------
MB SL 500 -04
ex CLK 240, CLS 500, BMW E46 330 Cia Cab ja 328 Ci, CLK 200, SLK 230K, 2x BMW E34, E36 ja muita kiikuttimia, mitä autoiksi ei voi sanoa..
MB SL 500 -04
ex CLK 240, CLS 500, BMW E46 330 Cia Cab ja 328 Ci, CLK 200, SLK 230K, 2x BMW E34, E36 ja muita kiikuttimia, mitä autoiksi ei voi sanoa..
Nämä "viheltävät äänet" ovat erinomaisen hankalia paikannettavia ja loppujenlopuksi oikeastaan lähes mikä tahansa on mahdollinen äänen lähde alkaen jostain todellisesta mekaanisesta viasta päätyen siihen että jossain on joku osa joka hiukan repsottaa ja sopivassa nopeudessa ilmavirta aiheuttaa vihellyksen.
Viittaan tuolla omaan, muutamaan kertaan esillä olleeseen kokemukseen SLK:sta ja siitä miten siitä kuuluneen "äänen" kanssa tehtiin korjaamolla kiitettävästi töitä useaan otteeseen, vähän isompaakin työtä ja lopulta ääni jonka kaikki uskoivat vuorenvarmasti kuuluvan perästä/sen laakereista johtuikin siitä että katon säätö oli hiukan pielessä ja sopivassa nopeudessa ilmavirta piti ääntä joka muistutti erehdyttävästi sitä että perästä olisi ollut jokin laakeri menossa.
Eli taitaa usein olla äärimmäisen hankalia paikallistettavia nämä tämän kaltaiset äänet.
Toivottavasti asia kuitenkin selviää.

("exiä" SLK230K,CLK W209 Avantgarde, BMW335i coupe,Porsche 911 Carrera coupe, Porsche Boxster 987)
- Porsche Cayman S-
- Porsche Cayman S-
Itselläni myös kuuluu pieni vihellys n.90-110km/h nopeudessa. Se johtuu kylläkin jostain ilmavirrasta, sillä jos ajaa esim. kuorma-auton tai bussin takana niin vihellys ei kuulu kun ilmapyörteilee sen verta.
Pyyhkimen käyttökään ei vaikuta siihen. Eli ilmeisesti ääni kantautuu jostain kauempaa. Puskurista tai maskista tai jostain semmosesta..
Niin ja auton W202 sedan.

Chili kirjoitti:Sisälokasuoja irti?
Kuten sanoin, olen yrittänyt katsoa autoa päällisin puolin, eikä mikään tuntuisi olevan irti tai rempallaan. Katsastusmies tai Vehon mekaanikko eivät myöskään nähneet mitään normaalista poikkeavaa.
Jva on valitettavasti oikeassa, tuollaisen äänen etsintä on kuin etsisi neulaa heinäkasasta. Edellisessä autossani luovuin puuhasta yhden naputuksen suhteen, mutta tässä CLS:ssä tuo ääni on sen verran selvä ja ei yhtään sovi auton henkeen, joten tuo on kyllä löydyttävä.
Edellinen autoni oli lisäksi avo, niissä pitää joitain pieniä ylimääräisiä ääniä sietääkkin ainakin katto kiinni, niitä oli molemmissa avoissani, mitä minulla on ollut, tosin ei mitään älyttömän pahoja. Oikeastaan ainoa ajamani avo, jossa en kuullut mitään ylimääräistä, on ollut vm 04 SL500, vanhemmissa ajamissani SL:ssäkin noita valitettavasti on esiintynyt.
--------------------------------------------------
MB SL 500 -04
ex CLK 240, CLS 500, BMW E46 330 Cia Cab ja 328 Ci, CLK 200, SLK 230K, 2x BMW E34, E36 ja muita kiikuttimia, mitä autoiksi ei voi sanoa..
MB SL 500 -04
ex CLK 240, CLS 500, BMW E46 330 Cia Cab ja 328 Ci, CLK 200, SLK 230K, 2x BMW E34, E36 ja muita kiikuttimia, mitä autoiksi ei voi sanoa..
Ymmärrän omien kokemusten perusteella miten paljon voi harmittaa ylimääräiset häiriöäänet autossa ja erityisen paljon ne häiritsee kun auto on CLS:n kaltainen auto jonka luonteeseen häiriöäänet eivät kertakaikkiaan vaan istu!
Joskus mulla ilmeni jossakin autossa jonkinmoista natinaa tai narinaa joka tuntui kuuluvan 100% varmasti jostakin kojelaudan korkeudelta auton edestä.
Viikkokaupalla senkin äänen aiheuttajaa etsin ja lopulta luovuin..kunnes sitten vahingossa huomasin että pesun jäljiltä syntyy helposti hiukan jäätä ovien alatiivisteisiin (talvisaikaa siis elettiin). Poistin jäät ja kas kummaa ongelmallinen natina poistui samantien eikä sitä enää koskaan ilmennyt kun pesun jälkeen muisti kuivata ovitiivisteet huolella.
Tuo on yksi esimerkki siitä miten hankalaa voi olla häiriöäänten paikallistaminen. Usein ne kuuluvat vain joissakin olosuhteissa, nopeuksissa ym ym ja ilmeisen monesti äänen syy on jossain aivan muualla kuin mistä se vuorenvarmasti tuntuisi aistein arvioiden kuuluvan.
Tuo mun SLK:n perän "surina" oli vähän sama juttu. Autoa kun ajettiin tien päällä niin "surina" kuului täysin selvästi ja se oli "aivan varmasti" perästä lähtöisin. Sitten kun autoa ajettiin nosturilla jne jne ja samalla kuunneltiin lopulta stetoskoopilla perää, niin ei jälkeäkään "surinasta" ja heti kun ajettiin autoa tienpäällä niin johan surisi taas.
Eli ilmavirta se tämänkin surinan aiheutti ja katon taitekohdassa, eikä suinkaan perässä vaikka ääni takaa ja alhaalta tuntuikin aivan varmasti kuuluvan.
Mutta toivotaan että tämä CLS:n vinkunan syy löytyy, koska ymmärrän ja tiedän erittäin hyvin miten paljon se voikaan harmittaa se häiriöääni..