
Omasta mielestäni mersu teki virheen jo siinä kun se lähti n. 10 vuotta sitten muuttamaan autojen ulkoista ilmettä "nuorekkaampaan ja urheilullisempaan" suuntaan. Kaikkein silmiinpistävin ulkoisen ilmeen muutos on ollut mielestäni ne "vinkura"-etuvaloumpiot, mitkä on nykyisissä C-, CLK- ja SL-sarjassa. Myös muuten uusien korimallien linjoja on mielestäni liikaa pyöristelty ja taivuteltu "epä-mersumaisiksi".
Kun uusi SL (R230) esiteltiin v. 2001, oli se minusta kauhea muodoiltaan - ja silmään se särkee vielä nykyäänkin. Edelliseen malliin (R129) verrattuna muutos oli hurja muotoilussa - mielestäni täyttä tyylitajuttomuutta kun kyseessä on klassinen Mersun iso Roadster! Nykyinen C-sarja oli myös kammottavan näköinen kun se aikoinaan tuli markkinoille. Kaikkein hirvein muodoiltaan on kuitenkin Mersun "lippulaiva" - SLR McLaren - aivan tautisen ruma (ei, en ole kateellinen sen omistajia kohtaan).

Toinen juttu, mikä on pistänyt silmään on Mersun huippumallien valtaviksi nousseet moottoritehot. Kun SL 55 AMG tuli ja siinä oli 500 hevosvoimaa tuntui että pelkillä hevosvoimilla kalastellaan ostajia. Samaan aikaan esim. Ferrarin isossa V12-mallissa, F550 Maranellossa oli vain 485 hv!
Mutta ei se vielä mitään - kohta asennettiin sekä SL-, CL- ja jopa S (!)-koriin 612-hevosvoimainen 6-litrainen ahdettu V12, 65 AMG! Kun luin tästä ensimmäisen kerran, niin tuntui _todella mauttomalta_ ! Kun minun käsitykseni mukaan mersu ei ole mikään Ferrari tai Lamborghini!

Ja sama kehitys näkyy jatkuvan. Uudet 500 mersut on varustettu entisen 306 hevosvoimaisen 5-litraisen sijaan 388 hevosvoimaisella 5,5-litraisella ja uusi 600-kone kehittää 517 hv! Kaikkein mauttomin ilmestys oli kuitenkin ML 63 AMG, painavassa maasturissa yli 500 hv bensakone! Mitähän tulevaisuuden AMG-mallit tarjoavat, 700 vai peräti 800 hevosvoimaa?


Muotoilussa on sentään otettu takapakkia mm. uuden S-sarjan myötä, joka muistuttaa enemmän v. -91 esiteltyä S:ää kuin sen "urheilullista" jälkeläistä. Mutta mitä mieltä väki on näistä minun mietteistäni? Onko tullut samoja ajatuksia päähän?
