W107 Löysä vilkkuviiksi
W107 Löysä vilkkuviiksi
Katselin tuossa forumia, mutta en löytänyt "valmista vastausta" tällaiseen ongelmaan, kun itselläni on -75 SLC:ssä vilkkuviiksi erittäin löysä, eli se tippuu alas itsekseen. Esimerkiksi oikealle vilkutettaessa, se saattaa pudota ala-asentoon, jolloin vilkku alkaakin näyttämään vasemmalle. Samoin vilkkua palautettaessa saa olla tosi tarkkana, ettei mene vasen vilkku päälle. Osaatteko asiantuntevammat tahot sanoa, saako katkaisijaa jotenkin avattua ja korjattua, koska uusi viiksi maksaa vähän turhan paljon ja kun kyse on kumminkin harrasteautosta, niin voisi yrittää laittaa sen kuntoon itse. Entä käykö jostakin muusta mersusta kyseinen osa sataseiskaan? Lähinnä kai eroavaisuuksia on liittimissä, mutta voihan niitäkin vaihdella.
Vilkkuviiksen malli vaihtui noin vuonna 1976 tyyppiin, joka on tuttu ns. "W123-tyylisenä". Tuolloin lasinpesurin kytkin yhdistettiin lattialta viikseen ja nopeussäädössä keinukytkin muutettiin kierrettäväksi pääksi.
Uskoisin, että W114/5 ja W116 1. sarjan malleista löytyisi sopiva viiksi autoosi, mahdollisesti myös W460:stä.
Uskoisin, että W114/5 ja W116 1. sarjan malleista löytyisi sopiva viiksi autoosi, mahdollisesti myös W460:stä.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Vaatii vähän kellosepän taitoja, mutta katkaisimen lukitus tappien jousta kiristämällä olen saanut viiksen pelaamaan. Elikkäs lyhentämällä jousta.
Joskus on auttanut tapin kolon syventäminen varovasti moottorisaha viilalla. toiminta periaate selviää kyllä kun näkee sen systeemin. Mutta sillä konstilla siitä tulee niin jäykkä että viiksi ei palaudu käsin kunnolla.

W111 220b -63
R107 350 SL -72 museoajoneuvo
W115 240D -73
W123 300D Automatic -78
W140 S 350 TD -94
W163 ML 320 -00
LP-322 -63
SISU SL 170 VK/5000 -84 "Vanha sotaratsu" SA-5828 museoajoneuvo + Jyki -91
313 Cdi Sprinter -00
"Raha ei tee ketään onnelliseksi!
Itken silti ennemmin mersussa kuin bussissa"

Niin ja mersun viikseähän ei pidäkään palauttaa käsin, vaan rattia kääntämällä. Siilähän ne yleensä hajoaa. Ainakin vanhemmissa malleissa. Lyhyt aikainen vilkun näyttö tapahtuu pitämällä viikseä.
W111 220b -63
R107 350 SL -72 museoajoneuvo
W115 240D -73
W123 300D Automatic -78
W140 S 350 TD -94
W163 ML 320 -00
LP-322 -63
SISU SL 170 VK/5000 -84 "Vanha sotaratsu" SA-5828 museoajoneuvo + Jyki -91
313 Cdi Sprinter -00
"Raha ei tee ketään onnelliseksi!
Itken silti ennemmin mersussa kuin bussissa"
R107 350 SL -72 museoajoneuvo
W115 240D -73
W123 300D Automatic -78
W140 S 350 TD -94
W163 ML 320 -00
LP-322 -63
SISU SL 170 VK/5000 -84 "Vanha sotaratsu" SA-5828 museoajoneuvo + Jyki -91
313 Cdi Sprinter -00
"Raha ei tee ketään onnelliseksi!
Itken silti ennemmin mersussa kuin bussissa"
Kiitoksia tiedoista!
W111:n kommenttiin "vilkkua ei saa palauttaa" kommentoin sen verran, että en tietenkään yleensä palauta sitä "käsin", vaan automaattipalautin ratin käännön yhteydessä siitä pitää huolen ja aina kaistanvaihdon yhteydessä, ym. tuota jousta vastaan painellen, kuten muissakin autoissa.
Nyt tosin on ollut pakko hoitaa palautusta käsipelillä, koska muuten on aina vilkku vasemmalle päällä. Varmaan joku on joskus tässä kyseisessä kaarassa "väkisin" vilkkua palautellut, koska siitä on tommoinen veltto tullut, vai lieneekö "tyyppivikana" vanhemmiten.
Pitääkin ruveta tutkimaan katkaisijaa, jos sattuis tollasista malleista löytymään, joita Timo L. ehdotti, mutta uskoisin itsestäni sen verran "kelloseppää" löytyvän, että W111:n ohjeilla vanhastakin katkaisijasta saa "entistä ehomman". Vielä kerran kiitoksia!

- Olli Lajunen
- Asiantuntija
- Viestit: 1225
- Liittynyt: Ti 29.04.2003 00:05
- Paikkakunta: Yppäri
Moottorisahan viila on tosiaan hyvä konsti, mutta sen voi joutua katkaisemaan jotta saa viilausalueen ulottumaan viilan päähän asti. Montaa vetoa ei tarvitse tehdä ennenkuin tulee jo liian jäykkä. Viiksi on kumin alta kiinni kahdella ristipääruuvilla ja moninapaliittimen irroittamalla kojelaudan alta tulee sen verran ulos rattiputkesta että sitä pystyy viilaamaan. (äänimerkin johtoja ei tarvitse välttämättä irroittaa).
W115 200D 2.4 sttppdic 5/75
W211 E 320 CDI T 4Matic 10/05
Exä: W202 220 -96
W211 E 320 CDI T 4Matic 10/05
Exä: W202 220 -96