Heips,
Hieman alkaa ideat olla lopussa 2008 mallisen 500 Gl:n kanssa. Nyt tarvittaisiin apua sellaiselta asiantuntijalta joka on pelannut näiden kanssa enemmänkin. Vika ei ole ilmajousessa,ei kompurassa eikä käsittääkseni myöskään jakoventtiilissä. Mutta mennäänpä itse oireisiin.
Kuljettajan puoleinen etutolppalaskee alas. Eli tapahtuu seuraavaa. (N. joka 5:s kerta) Kun olet pysäköinyt auton ja lukitset ovet, niin silloin kun se on laskeakseen niin se laskee kulman noin 15 minuutin aikana ihan pohjaan. Tässä kohtaa minäkin veikkaisin viallista tolppaa mutta ei. Se saattaa joskus laskea samanlailla myös hanttarin puolen eli koko keulan alas. Käynnistettäessä auton, se nousee ylös ihan normaalisti ja mielestäni mitä olen kuunnellut, ei kompressori käy juurikaan ylimääräisiä. Tähän asti vielä jotenkin voisin ajatella vian olevan jakoventtiilisä mutta. Palataan takaisin siihen kohtaan missä kuskin puolen kulma on alhaalla tai koko keula. Useimmin kuitenkin se kuskin puoli. Jos tässä tilanteessä avaan auton lukot ( ei siis ovea) niin kulma lähtee nousemaan ylös normaaliin korkoon ja jos nyt lukitsen ovet uudelleen, niin mikään kulma ei vajoa mihinkään. Viimeisin havannointiaika on viikko. Voisi tietysti olettaa että tolppa tai jakoventtiili on vikaantunut ja kyseessä on vain yhteensattuma mutta kun tämä on näköjään toistettavissa,, niin en usko sattumaan. Välillä tuo kulman putoaminen, että se on pohjissa, saattaa kestää parikin tuntia tämä hieman vaihtelee. Sieltä se kuitenkin nousee, kuten edellä kerroin.
Starilla ei anna mitään vikakoodeja ja tason ajamiset ja kalibroinnit toimii kuten pitää. Onko siellä erillistä ohjauslaitetta, joka ohjaa sitä venttiiliä ja onko mahdollista että vika löytyisikin siitä? Muutenhan tuo alusta toimiin normisti.
Tällaiseen apuja tällä kertaa.
T.
Jyrki
GL 164 airmatic ongelma
Re: GL 164 airmatic ongelma
Olen itse samassa ongelmassa, mutta vain vasen nurkka laskee. Joskus, ei aina. Uusi venttiilibloki tulossa, palataan asiaan sen vaihdon jälkeen.
X164, 2012.
X164, 2012.
Re: GL 164 airmatic ongelma
Vaihdoin venttiili blogin noin pari vuotta sitten. Kesällä kuivasin ryynit kompurasta. Pitää vaan ihmetellä. Mulla on tuossa hyllyllä odottamassa uusi tolppa ja ja venttiiliblogi. Vahto ei ole ongelma mutta kyllä syy pitäisi löytyä moiseen käytökseen.
T.
Jyrki
T.
Jyrki
Re: GL 164 airmatic ongelma
Vastaavan ongelman kanssa viime kesänä painiessa syy lopulta löytyi vuotavasta iskarin ja pussin välisestä o-renkaasta. Tässä tapauksessa tosin vuotava iskari oli öljyllä pehmentänyt tiivisteen. Välillä pysyi päiviä ylhäällä ja toisinaan tippui vartissa. Uusi rengas tilapäisratkaisuna auttoi ilmavaivaan, mutta koko tolppa meni myöhemmin vaihtoon.
Tuo rengas on kokoa 50x4 ja löytyy esim Motonetista Volkkarin termarin tiivisteenä sopiva
Tuo rengas on kokoa 50x4 ja löytyy esim Motonetista Volkkarin termarin tiivisteenä sopiva