Ostin saksalaisen laatumerkin valmistaman/valmistuttaman pyyhkijän sulan ja sen ominaisuudet olivat alusta alkaen pettymys. Sulka teki "palatessa" niin huonoa jälkeä ettei mikään - raitaa, suttua ja sumeutta. En kuitenkaan käynyt vaihtamassa sitä liikkeessä, josta olin sen hankkinut johtuen pääasiassa yli 450km:n välimatkan siinä tapauksessa aiheuttamista kustannuksista verrattuna sulan hankintahintaan.
No, ajattelin sitten ennen erästä reissuun lähtöä, illan kähmässä juuri ennen kauppojen sulkeutumista, ostaa uuden merkkisulan paikalliselta robin hoodilta, Kärkkäiseltä. Siellä ei ollut hyllyssä sillä kertaa mitään "laatumerkkiä" joten ostin 2kpl paketin sulkaa, joka maksoin noin 10% normaalisti käyttämiini verrattuna - valmistusmaa luultavasti jossain idässä, jopa kaukana siellä. No, yllätys-yllätys

Ainoa huono puoli sulassa on se, että pesunesteeseen pitäisi varmaankin lisätä hiukan saippuaa kun pyyhkii parilla vedolla lasin ihan kuivaksi.
Edit:
Siirretty pois tekniikkaosiolta, kun tekniikkaa paremmin täytyy ohjeistuksessa mainitut "ominaisuudet, varusteet, kokemukset" / Ari66