Hassusti alkoi kello temppuilemaan kun ajoin laivasta ulos Tukholmasta. Ei siirtynyt kello taaksepäin tunnilla, vaan 10t ja 3 min eteenpäin??? Päivämääräksikin oli ilmaantunut 23.1.2017? Kokeiltu on resetoida värkkiä useaan otteeseen, hyppiä aikavyöhykkeeltä toiselle, vaan eipä tuosta toennut. Manuaalisesti kelloa toki voi siirtää, mutta vain ½ tunnin välein ja jää tuo 3 min ylimääräistä. Ymmärtääkseni gps:n pitäisi tarkistaa tässä aika. No, eihän tuo lomalla haittaa, mutta jotain häikkää nyt vehkeissä on...päivämäärää ei pysty muuttamaan.
Uudet 2014-15 ( versio 10 ) kartat tuli tuohon vaihdettua, mutta en ensimmäisellä viikolla huomannut Suomessa mitään ongelmaa, joten tuskin siitä kyse vai tarvitseeko rautapuoli jonkinlaisia päivityksiä jos hyppää useamman version yli karttapäivityksissä? Ei kait...
Navi tuntuu toimivan normaalisti, gps löytää sijainnin, reititys toimii ok, ongelma rajoittuu pelkästään aikaan navissa ja mittariston kellossa.
Pyörimme vielä viikon tai 2 keskisessä euroopassa ja voisihan tuota käyttää paikallisella tohtorilla, mutta kieli taittuu sen verran kankeasti, jotta karmean laskun pelossa mieluusti jättäisin väliin vai vieläkö goodwillinä menisi 9/2011 valmistunut kärry?
APS 50 kello väärässä ajassa ( S212/-11 )
Re: APS 50 kello väärässä ajassa ( S212/-11 )
Jollekin korjaamolle voisi tarjota tiedotetta GI54.30-P-056777.
Cause
1. The cause is random overwriting of the software in one memory chip.
2. The active theft protection may be caused by a CAN fault. The complaint may also be caused by faulty hardware in the Audio 50 APS (A2/56).
Remedy
1. Update the software of the Audio 50 control unit (A2/56) to software release 11/45.00 or higher. This software release is available as of Xentry Telematics CD 01/2012 (A 212 827 85 59).
2. It must first be ensured that all CAN faults are processed and that the vehicle is free of this kind of fault. If the theft protection is still active, the Audio 50 APS (A2/56) must be replaced.

Kiitos!!! Varasin jo ajan takaisintulomatkalle Pärnuun, pitäisi normi A1 muutenkin teettää. Lähetän tuon viesti sinne ennakkoon taikka poikkean jo matkalla jollakin korjaamolla jos sopivasti osuu kohdalle, toistaiseksi vielä Italiassa 
Re: APS 50 kello väärässä ajassa ( S212/-11 )
tämä unohtui kuitata...eli kello saatiin aikaan, mutta asentaja meinasi että tipsi oli väärä. Suomi/Viro/Englanti yhdistelmästä en oikein saanut selvää mitä lopulta tekivät, mutta normihuollon lisäksi oli muistaakseni +30€ sähkärin työtä. Hintaa kuitenkin sen verran vähän että jäi tarkemmin selvittämättä..