Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkkinä
-
- Uusi tuttavuus
- Viestit: 2
- Liittynyt: Ti 28.01.2014 18:07

Kannattaa olla varovainen, kun ostaa uutta Mersua Kouvolasta merkkiliikkeestä. Alla osto tarina:
Ensimmäisen uuden auton osto Kouvolasta Mersuliikkeestä,
Tilasin uuden C- sarjan Mersun, jonka piti olla samanlainen, kuin vanha samoilla varusteilla+ webasto. Väristä tingin, kun ei ollut saatavana samanlaista, joten hopeinen tilattiin. Oli luja luottamus liikkeseen, joka edustaa ja myy uusia Mersuja.
Väliraha piti maksaa ennen auton näkemistä ja näin tein. Sähköpostilla sain kauppapaperin, jonka allekirjoitin ja skannasin/ lähetin myyjälle. Siinä ei näy varusteita. Otin vapaa päivän ja menin autoa sitten hakemaan innolla. Kirjoitettiin lisää papereita ennen auton näkemistä. Sitten into laantui, kun näin auton. Autossa ei ollut niitä varusteita, kuin vanhassa, jonka olin ostanut Mersuliikkeestä Kotkasta. Myyjä meinasi pyörtyä, kun tajusi mitä oli tilannut. Hän tipahti istumaan ja oli hiljaa. Tämä tapahtui myös toisen kerran tunnin sisällä, kun selvisi ettei jälkeenpäin onnistu varusteiden asennus. Olin hämilläni autosta ja myyjästä. Säälin silloin myyjää ja lähdin pois, jotta myyjä sai aikaa korjata asian. Kun palasin oli talon ”isäntä” paikalla ja myyjä istui hiljaa paikallaan. Oletin, että selvitään miten asia korjataan asiallisesti.. Luulin saavani auton, jonka tilasin myöhemmin tai löytyisi vastaava tilalle, jossa on varusteet, kuin vanhassa autossa tai saisin rahat takaisin lippiksen kera.
Tämä ”isäntä” ns. hyökkäsi kimppuuni ja rupesi mua syyttää. Antoi vaihtoehdon purkaa kaupan ja se olisi maksanut minulle noin 5000 euroa( kuulemma voisi olla paljon kalliimpikin, kehui edulliseksi). Tilalle tarjottiin valkoista ja ruskeaa autoa lisäkuluilla. Kaksi väriä mitä en halua. Ruskea näistä parempi, jossa oli osa varusteista mitä vanhassakin. Puuttui lasten integroitu istuin takaanta. Lisää pitää maksaa 5500 euroa. Siinä vaiheessa kova painostus, että asia päätettävä heti. Lopulta suostuin ostamaan ruskean auton painostuksen alla tingityllä 4500: lla eurolla. Jälkeen päin rupesi harmittaa lisää, kun “hiljainen” myyjä paljasti, että jos esim. sinä lukija olisit ostanut ruskean auton olisit saannut sen 4000 euron lisärahalla tinkimättä. Eli toisen kerran vielä huijattiin perään.
Tarkempaa tietoa:
Puuttuva varuste oli mukavuuspaketti nimeltään, joka selvisi myöhemmin. Lasten integroitu istuin takana, easy- pack takaluukku(tämä tärkeä työssäni) ja muuta roinaa takana, kori jne.. arvo 390 euroa. Näitä ei voi asentaa jälkeen päin kuulemma. Sähköpostiini oli lähetetty liitteenä varusteet uudessa ja vanhassa autossani. Liitteessä ei lue oman auton kohdalla mukavuuspakettia tai näitä varusteita vaikka ne siinä on. Miten olisin voinnut tietää, että ne puuttuu uudesta ja luotto OLI korkea Mersuliikkeen myyjään. Sovittu oli vastaava auto samoilla varusteilla+ webasto. Huollossa syynäsivät vanhan auton, eli varusteet oli tarkalleen tiedossa. Tarjouksia sain kolme sähköpostiini ennen kuin hyväksyin viimeisen tarjouksen. Jälkeen päin luin tarjoukset ja kaikissa muissa oli mukana mukavuuspaketti paitsi tässä viimeisessä. En niitä lukennut aijemmin, koska silloin en ollut vielä ostamassa autoa. Välirahan vaan katsoin niistä.
Koeajoin 520 bemaria toisessa liikkeessä ennen kauppaa ja olin sitä kovasti ostamassa ja myyjä tiesi asiasta. Hän etsi samana päivänä kiireellä Mersua ja välirahaa tiputti sopivaksi. Tekikö VIRHEEN tahalleen vai vahingossa voi jokainen miettiä. Autona, kun Mersu oli ollut viaton tämän liikkeen tekemää vikaa lukuunottamatta niin aattelin, että auto on ainakin hyvä.
Jälkeen päin:
Noin 40 sähköposti viestin jälkeen asia ei muuttunut mihinkään. Viestiketjussa oli mukana kuluttajaasiamies, mutta myyjän virheen kärsii asiakas nahoissaan. Maksoin lisää 4500 euroa, koska olisin voinnut jäädä ilman autoa ja rahoja vuosiksi, jos asia olisi viety oikeuteen sillä kertaa. Asianajajan neuvo.
Liikkeen ”isäntä” sanoi, että onneksi näitä ei ole, kuin muutama vuodessa. Minusta aika outoa, kun tällaista ei pitäisi kenenkää joutua kokemaan.
Kannattaa siis olla varovainen, jos ostaa uutta Mersua Kouvolasta, kun auton väri, varusteet ja hinta voi lopuksi olla mitä vain tai voit olla tuhansia euroa köyhempi saamatta muuta, kuin pahan mielen. Asiakas maksaa siis heidän omat mokansa !
Kotona vaimon kommentti ruskeasta autosta. Rumin auto väriltään mitä on koskaan nähnyt.. Se mieltä lämmitti..

Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Aina pitää selvittää mitä paperissa lukee mihin on nimensä laittamassa.
Olisit perunut kaupan ja riitauttanut asian. Nyt maksoit nöyränä vielä
lisää väärästä autosta....voi tätä tuulipukukansaa....

Tuontiautoilija jo vuodesta 1989.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
No mitä maahantuoja voisi vielä tehdä asiasi hyväksi.
Luulis jo myyjän tulevan aika reilusti vastaan kaupassa koska heidän moka.
On kyllä aika surullista kun on aivan uusi auto ja ei mikään halpa ostos.
Mitkä lienee autokaupan purkamisen ehdot?
Joissakin kaupoissa on 30 päivää.
Olet kylläkin tullut jo rahalla heitä vastaan,niin on kait vaikea enää asioita korjata.
Oliko jo ensitapaamisen yhteydessä mitään hälyttävää,oliko hyvitys vanhasta autostasi
liian suuri johtajan näkemyksen mukaan ja korjasivat katetta arveluttavalla tavalla.
Onko samalla omistajalla muita autoliikkeitä?
Tuliko tilaamasi auto todella saksasta?
Vai katselivatko missä oisi ison tuontierän autoja vapaana ja sais sellaisen auton .
Tarjosivat kerran autoa ja myyjä siinä rupes etsii suomessa olevia autoja joissa olisi jo valmiina oikeat varusteet ja saisin auton nopeasti,eikä monen kuukauden odotusta.
Saisin jopa halvemmalla,no ei tullut kauppoja kun välira ei kohdannut sillä kertaa.
Näitä on vaikea jälkikäteen todentaa jos myyjä olisi näin toiminut.

Joskus aikoja sitten Volvokauppias teki virheen, tilasi manuaalilaatikolla vaikka piti olla automaatti. Tarjosi alennusta (oikean hintaeron päälle) ja edullista vaihtoa vuoden päästä uudempaan malliin. Sanoin että tarvitsen automaatin, myyjä sanoi että ymmärtää hyvin ja tilasi tehtaalta uuden auton oikeilla varusteilla. Ajoin tietenkin lisäkuukausia vaihdokilla.
Auton ostosopimuksessahan pitää olla listattuna auton varustus ja jos ei tilattua toimiteta niin ei kyllä tarvitse mitään peruutusmaksua maksaa. Ehkä eri asia jos tehdas on muuttanut varusteita tilauksen jälkeen, sitten pitää sopia että muutettu auto vastaa vähintään tilattua.
Eihän se autoliikekään sinulle maksa ekstraa jos vaihtoautosta puuttuukin jotain varusteita joita siinä piti olla.
Sitäkään en ymmärrä miten se maali voi tehtaalta olla lopussa, miksi haluttua väriä ei voinut saada. Vai oliko sittenkään kyse tehdastilauksesta???
Auton ostosopimuksessahan pitää olla listattuna auton varustus ja jos ei tilattua toimiteta niin ei kyllä tarvitse mitään peruutusmaksua maksaa. Ehkä eri asia jos tehdas on muuttanut varusteita tilauksen jälkeen, sitten pitää sopia että muutettu auto vastaa vähintään tilattua.
Eihän se autoliikekään sinulle maksa ekstraa jos vaihtoautosta puuttuukin jotain varusteita joita siinä piti olla.
Sitäkään en ymmärrä miten se maali voi tehtaalta olla lopussa, miksi haluttua väriä ei voinut saada. Vai oliko sittenkään kyse tehdastilauksesta???
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
On kyllä todella erikoista, että kauppakirjassa ei joko lue varusteita tai mitään, joka yksilöisi auton juuri sellaiseksi mitä halusit. Olitko tosiaankin keskustellut myyjän kanssa vain kasvotusten ja allekirjoittanut kauppakirjan, jossa lukee "hopeinen C-mersu 1kpl"? Eihän tuossa ole mitään järkeä! En ole koskaan kuulluut mistään vastaavasta. Ainakin minun kauppakirjan liitteenä on aina ollut varustelistaus tai runkonumero. Suoraan sanottuna tuo tarina ei kuulosta minun mielestäni kovinkaan uskottavalta.Thunder.C mese kirjoitti:Väliraha piti maksaa ennen auton näkemistä ja näin tein. Sähköpostilla sain kauppapaperin, jonka allekirjoitin ja skannasin/ lähetin myyjälle. Siinä ei näy varusteita. Otin vapaa päivän ja menin autoa sitten hakemaan innolla. Kirjoitettiin lisää papereita ennen auton näkemistä.
S212 350CDI 2011, Volvo XC60 D4 AWD 2015
-
- Uusi tuttavuus
- Viestit: 2
- Liittynyt: Ti 28.01.2014 18:07
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Kannataisi lukea tarina tarkemmin, eikä kommentoida yhtä lausetta. No, jokainen lukee ja ymmärtää tarinasta mitä haluaa..
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
No ei se tarina kuulosta ollenkaan uskottavalta. Kuka nyt toisi pihaan auton ilman että on vaimolta kysytty minkä värinen saa olla.D-MB kirjoitti: Suoraan sanottuna tuo tarina ei kuulosta minun mielestäni kovinkaan uskottavalta.

Tulkitsin että ongelma oli sen liitteenä lähetetyn varustelistan tulkinnassa. Jos joku varuste oli jäänyt listaamatta omasta autosta niin olisi pitänyt varmistaa onko se vakiovaruste vai ei. Oletan että auton ostaja luuli tuon varusteen kuuluvan molempiin.
Ilmeistä että myyjä huijasi listallaan mutta laittaisin virheen silti ostajan piikkiin. Aika helppo tarkistaa uuden auton hinnastosta mitä ne lisävarusteet on ja onko kaikki tarpeelliset mukana tilattavan auton varustelistassa. Itse kun olen tilaillut niin myyjä oikeasti pyytää asiakasta tarkistamaan tehtaalle lähetetyn tilauslistan että varmaan on tehnyt tilauksen oikein.
Jos lohduttaa niin huijattiin tuttavaakin kun koeajoi korealaisen ja tilasi saman auton mutta edullisemman varusteluversion. Myyjä oli ylimalkaisesti selittänyt erot mutta kauppakirjassa oli vain se mallivariantti tietenkin. Auton saavuttua paljastuikin että myyjä oli unohtanut muutamia merkittäviä eroja varusteluvaihtoehtojen välillä. Kyllä pitäisi itse selvittää mitä se kauppakirjaan merkitty tilaus oikeasti tarkoittaa.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
HEP!DBFI kirjoitti:Kuka nyt toisi pihaan auton ilman että on vaimolta kysytty minkä värinen saa olla.D-MB kirjoitti: Suoraan sanottuna tuo tarina ei kuulosta minun mielestäni kovinkaan uskottavalta.![]()

- LopenUupunut
- Mersumaanikko
- Viestit: 8347
- Liittynyt: Ti 12.01.2010 22:40
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Tiedän tunteen, ihan kauheaa.
Itse tilasin SLS Meisselin ja kun menin hakemaan sitä liikkeen pihassa odotti Kia Ceed vaalenpunaisena...se oli pakko ottaa.....
Aargh...
.

Opel, "weird lieben autos"....
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Ei, vaan sieltä tuli käsittääkseni juuri sitä, mitä lopullisessa tilaussopimuksessa luki. Itse olen ainakin saanut uuden auton tilauksessa aina halutessa erittelyn vakio ja lisävararusteista. En ole kyllä myöskään maksanut senttiäkään ennen auton luovutusta.Thunder.C mese kirjoitti:Kannattaa siis olla varovainen, jos ostaa uutta Mersua Kouvolasta, kun auton väri, varusteet ja hinta voi lopuksi olla mitä vain tai voit olla tuhansia euroa köyhempi saamatta muuta, kuin pahan mielen. Asiakas maksaa siis heidän omat mokansa !
Ajossa: Kia ProCeed GT 2020
Ex:
W205 C180 A Edition AMG 2018
S204 C180 CDI AMG 2013
W176 A180 BE Urban 2013
Nippu Pösöjä ja vanha Bemari
Ex:
W205 C180 A Edition AMG 2018
S204 C180 CDI AMG 2013
W176 A180 BE Urban 2013
Nippu Pösöjä ja vanha Bemari
- LopenUupunut
- Mersumaanikko
- Viestit: 8347
- Liittynyt: Ti 12.01.2010 22:40
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Uskon Harry Potter tarinaan enemmän kuin tähän em. seiska juoruun.
Nimenomaan omallakin kohdalla jokainen perusmallin vakiovarusteista poikkeava varuste tai väri on käyty moneen kertaan läpi koodien ja tekstien osalta. Ikinä ei ole ollut epäselvyyksiä. Kalliimmissa autoissa on joutunut maksamaan tilauksen yhteydessä muutaman tonnin varausmaksun jota ei palauteta mikäli peruisin kaupan...yleinen menettelytapa.
.
Nimenomaan omallakin kohdalla jokainen perusmallin vakiovarusteista poikkeava varuste tai väri on käyty moneen kertaan läpi koodien ja tekstien osalta. Ikinä ei ole ollut epäselvyyksiä. Kalliimmissa autoissa on joutunut maksamaan tilauksen yhteydessä muutaman tonnin varausmaksun jota ei palauteta mikäli peruisin kaupan...yleinen menettelytapa.
.
Opel, "weird lieben autos"....
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Kuinkas kalliita oikein olet ostanut? Minä en ole koskaan maksanut mitään etukäteen ennen kuin autolla saa lähteä ajelemaan kotiin ja kaikki uutena ostetut kuitenkin räätälöityjä tehdastilauksia.LopenUupunut kirjoitti:Kalliimmissa autoissa on joutunut maksamaan tilauksen yhteydessä muutaman tonnin varausmaksun jota ei palauteta mikäli peruisin kaupan...yleinen menettelytapa.
- LopenUupunut
- Mersumaanikko
- Viestit: 8347
- Liittynyt: Ti 12.01.2010 22:40
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Ne on noi skumppa ja pillipidikkeet varmaan, siksi ?...DBFI kirjoitti:Kuinkas kalliita oikein olet ostanut? Minä en ole koskaan maksanut mitään etukäteen ennen kuin autolla saa lähteä ajelemaan kotiin ja kaikki uutena ostetut kuitenkin räätälöityjä tehdastilauksia.LopenUupunut kirjoitti:Kalliimmissa autoissa on joutunut maksamaan tilauksen yhteydessä muutaman tonnin varausmaksun jota ei palauteta mikäli peruisin kaupan...yleinen menettelytapa.

.
Opel, "weird lieben autos"....
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Tiedän yhden W212:n, mihin laitetaan juuri tällä hetkellä normiavarin keinonahkojen paikalle nahkoja. On isohko projekti mutta semmoinen sisusta on myyty
On niitä virheitä tilattujen varusteiden luetteloissakin.

Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Tarkennatko mitä tilattujen varusteiden luetteloa tarkoitat? Et varmaan tilaussopimusta/kauppakirjaa. Sitä en kyllä usko että jos tehtaan tietokannasta printtaa tilatun auton varustuksen että noista joku uupuisi kun tehdas jonkin jättäisikin asentamatta.XUX63 kirjoitti:Tiedän yhden W212:n, mihin laitetaan juuri tällä hetkellä normiavarin keinonahkojen paikalle nahkoja. On isohko projekti mutta semmoinen sisusta on myytyOn niitä virheitä tilattujen varusteiden luetteloissakin.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Yhden ainoan tuoreen Mersun olen ostanut, ja se oli just eikä melkein.
Liki silkkihansikkain luovuttivat ja myyjä käytti vielä syömässä.
C-malli oli kysymyksessä ja myyjänä Oulun Veho-Auto Oy.
Kuulostaa uskomattomalta tuo juttu...

- cortinajet
- Sisäänajossa
- Viestit: 19
- Liittynyt: La 29.01.2011 22:06
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
"Sitä kuunnellaan, jolla on rahat kädessään"
Itse olen noudattanut tuota periaatettani kaupoissani ja hyvin ovat sujuneet. Uusia autoja ostaessani ei itseasiassa ole edes ehdotettu että maksaisin ennen kuin olen tarkastanut hankintani ja ollut siihen täysin tyytyväinen. Luovutuksen lopuksi on sitten käyty "tekemässä muodollisuudet".
Pienempien tavaroiden kaupassa on jonkin verran hölmistyneitä ilmeitä tullut vastaan kun olen ilmoittanut maksavani ne heti nettipankilla kokonaisuudessaan, kun esim. huonekalut ovat kotonani ja olen ne todennut sopimuksemme mukaisiksi ja ehjiksi. Nikottelua ja viittauksia heidän sääntöihinsä ym. piipitystä olen kuullut mutta kertaakaan kauppoja ei ole ruvettu perumaan. Raha tuntuu kelpaavan ja ehtoihini suostutaan niin kauan kuin raha on minun kädessäni. Jos rahan menee luovuttamaan liian aikaisin myyjälle, niin turha siinä on enää vikistä mitään. Myyjä vain toteaisi: Tuon ostit ja maksoit, pidä hyvänäsi.
Pari kertaa olen vain elämäni aikana konkreettisesti hyötynyt periaatteestani ja pari kertaa olen myös takuun kautta jälkeenpäin joutunut asioita järjestelemään, mutta olenpahan ainakin ostohetkellä saanut aina mitä olen halunnutkin ja merkityksetön ei myöskään ole se tunne että kaupassa viimeinen sana on säästetty itselle ja valttikortti on vielä hihassa, tai oikeammin setelitukku omassa takataskussa.

- Mersumies
- Viestit: 1558
- Liittynyt: Ti 30.01.2007 18:36
- Paikkakunta: oulu
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Thunder.C mese kirjoitti:Kannattaa olla varovainen, kun ostaa uutta Mersua Kouvolasta merkkiliikkeestä. Alla osto tarina:
Ensimmäisen uuden auton osto Kouvolasta Mersuliikkeestä,
Tilasin uuden C- sarjan Mersun, jonka piti olla samanlainen, kuin vanha samoilla varusteilla+ webasto. Väristä tingin, kun ei ollut saatavana samanlaista, joten hopeinen tilattiin. Oli luja luottamus liikkeseen, joka edustaa ja myy uusia Mersuja.
Väliraha piti maksaa ennen auton näkemistä ja näin tein. Sähköpostilla sain kauppapaperin, jonka allekirjoitin ja skannasin/ lähetin myyjälle. Siinä ei näy varusteita. Otin vapaa päivän ja menin autoa sitten hakemaan innolla. Kirjoitettiin lisää papereita ennen auton näkemistä. Sitten into laantui, kun näin auton. Autossa ei ollut niitä varusteita, kuin vanhassa, jonka olin ostanut Mersuliikkeestä Kotkasta. Myyjä meinasi pyörtyä, kun tajusi mitä oli tilannut. Hän tipahti istumaan ja oli hiljaa. Tämä tapahtui myös toisen kerran tunnin sisällä, kun selvisi ettei jälkeenpäin onnistu varusteiden asennus. Olin hämilläni autosta ja myyjästä. Säälin silloin myyjää ja lähdin pois, jotta myyjä sai aikaa korjata asian. Kun palasin oli talon ”isäntä” paikalla ja myyjä istui hiljaa paikallaan. Oletin, että selvitään miten asia korjataan asiallisesti.. Luulin saavani auton, jonka tilasin myöhemmin tai löytyisi vastaava tilalle, jossa on varusteet, kuin vanhassa autossa tai saisin rahat takaisin lippiksen kera.
Tämä ”isäntä” ns. hyökkäsi kimppuuni ja rupesi mua syyttää. Antoi vaihtoehdon purkaa kaupan ja se olisi maksanut minulle noin 5000 euroa( kuulemma voisi olla paljon kalliimpikin, kehui edulliseksi). Tilalle tarjottiin valkoista ja ruskeaa autoa lisäkuluilla. Kaksi väriä mitä en halua. Ruskea näistä parempi, jossa oli osa varusteista mitä vanhassakin. Puuttui lasten integroitu istuin takaanta. Lisää pitää maksaa 5500 euroa. Siinä vaiheessa kova painostus, että asia päätettävä heti. Lopulta suostuin ostamaan ruskean auton painostuksen alla tingityllä 4500: lla eurolla. Jälkeen päin rupesi harmittaa lisää, kun “hiljainen” myyjä paljasti, että jos esim. sinä lukija olisit ostanut ruskean auton olisit saannut sen 4000 euron lisärahalla tinkimättä. Eli toisen kerran vielä huijattiin perään.
Tarkempaa tietoa:
Puuttuva varuste oli mukavuuspaketti nimeltään, joka selvisi myöhemmin. Lasten integroitu istuin takana, easy- pack takaluukku(tämä tärkeä työssäni) ja muuta roinaa takana, kori jne.. arvo 390 euroa. Näitä ei voi asentaa jälkeen päin kuulemma. Sähköpostiini oli lähetetty liitteenä varusteet uudessa ja vanhassa autossani. Liitteessä ei lue oman auton kohdalla mukavuuspakettia tai näitä varusteita vaikka ne siinä on. Miten olisin voinnut tietää, että ne puuttuu uudesta ja luotto OLI korkea Mersuliikkeen myyjään. Sovittu oli vastaava auto samoilla varusteilla+ webasto. Huollossa syynäsivät vanhan auton, eli varusteet oli tarkalleen tiedossa. Tarjouksia sain kolme sähköpostiini ennen kuin hyväksyin viimeisen tarjouksen. Jälkeen päin luin tarjoukset ja kaikissa muissa oli mukana mukavuuspaketti paitsi tässä viimeisessä. En niitä lukennut aijemmin, koska silloin en ollut vielä ostamassa autoa. Välirahan vaan katsoin niistä.
Koeajoin 520 bemaria toisessa liikkeessä ennen kauppaa ja olin sitä kovasti ostamassa ja myyjä tiesi asiasta. Hän etsi samana päivänä kiireellä Mersua ja välirahaa tiputti sopivaksi. Tekikö VIRHEEN tahalleen vai vahingossa voi jokainen miettiä. Autona, kun Mersu oli ollut viaton tämän liikkeen tekemää vikaa lukuunottamatta niin aattelin, että auto on ainakin hyvä.
Jälkeen päin:
Noin 40 sähköposti viestin jälkeen asia ei muuttunut mihinkään. Viestiketjussa oli mukana kuluttajaasiamies, mutta myyjän virheen kärsii asiakas nahoissaan. Maksoin lisää 4500 euroa, koska olisin voinnut jäädä ilman autoa ja rahoja vuosiksi, jos asia olisi viety oikeuteen sillä kertaa. Asianajajan neuvo.
Liikkeen ”isäntä” sanoi, että onneksi näitä ei ole, kuin muutama vuodessa. Minusta aika outoa, kun tällaista ei pitäisi kenenkää joutua kokemaan.
Kannattaa siis olla varovainen, jos ostaa uutta Mersua Kouvolasta, kun auton väri, varusteet ja hinta voi lopuksi olla mitä vain tai voit olla tuhansia euroa köyhempi saamatta muuta, kuin pahan mielen. Asiakas maksaa siis heidän omat mokansa !
Kotona vaimon kommentti ruskeasta autosta. Rumin auto väriltään mitä on koskaan nähnyt.. Se mieltä lämmitti..
Erikoista autokauppaa,varsinkin kun poistuvasta mallista kysymys! Veho tarjoaa nyt helmikuussa C-farmariin Nelivedon 4-Matic,Becker navikonnin,säätyvän ohjaustehostimen,sähköisen takaluukun ja etuistuimet sähkösäädöllä ja muistilla, vain 75euron lisähintaan ja Stocmannin kantaasiakkaalle vielä 3900euron alennuksen! Unohtaa myös asiakkaille mainita, että uusi korimalli tulee lähiaikoina!
S213 220CDI,Sprinter W910 Retkeilyauto, BMW R1200RT,Entiset W221 320CDI, CLS 350CDI 4-Matic, E320CDI W211,E300 Hybridi S212, E350CDI W212,Sprinter 906 211 C220CDI 203,124 T300TD-4Matic, 190B ja 123 240D
- Petri.Kemppainen
- Mersumies
- Viestit: 584
- Liittynyt: Ke 08.09.2004 19:17
- Paikkakunta: Uusimaa
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Pieni lisä vielä että koskee 220cdi mootorilla olevia tuo Vehon tarjous .
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Juuri näin ! Kaikki muu on vedätystä. Ja senhän ne taitaa.cortinajet kirjoitti:"Sitä kuunnellaan, jolla on rahat kädessään"
Itse olen noudattanut tuota periaatettani kaupoissani ja hyvin ovat sujuneet. Uusia autoja ostaessani ei itseasiassa ole edes ehdotettu että maksaisin ennen kuin olen tarkastanut hankintani ja ollut siihen täysin tyytyväinen. Luovutuksen lopuksi on sitten käyty "tekemässä muodollisuudet".
Pienempien tavaroiden kaupassa on jonkin verran hölmistyneitä ilmeitä tullut vastaan kun olen ilmoittanut maksavani ne heti nettipankilla kokonaisuudessaan, kun esim. huonekalut ovat kotonani ja olen ne todennut sopimuksemme mukaisiksi ja ehjiksi. Nikottelua ja viittauksia heidän sääntöihinsä ym. piipitystä olen kuullut mutta kertaakaan kauppoja ei ole ruvettu perumaan. Raha tuntuu kelpaavan ja ehtoihini suostutaan niin kauan kuin raha on minun kädessäni. Jos rahan menee luovuttamaan liian aikaisin myyjälle, niin turha siinä on enää vikistä mitään. Myyjä vain toteaisi: Tuon ostit ja maksoit, pidä hyvänäsi.
Pari kertaa olen vain elämäni aikana konkreettisesti hyötynyt periaatteestani ja pari kertaa olen myös takuun kautta jälkeenpäin joutunut asioita järjestelemään, mutta olenpahan ainakin ostohetkellä saanut aina mitä olen halunnutkin ja merkityksetön ei myöskään ole se tunne että kaupassa viimeinen sana on säästetty itselle ja valttikortti on vielä hihassa, tai oikeammin setelitukku omassa takataskussa.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
En osaa sanoa uskomisista mutta kyseinen auto oli myyty puolinahkalla. Sellaistahan ei ole edes olemassa jos ei jossain designossa? Tietoteknisestä virheestä puhuivat. En tiedä asiasta sen tarkempia faktoja mutta niinkuin mainitsin - iso projekti jonka tekemistä olen omin silmin todistanut.DBFI kirjoitti:Tarkennatko mitä tilattujen varusteiden luetteloa tarkoitat? Et varmaan tilaussopimusta/kauppakirjaa. Sitä en kyllä usko että jos tehtaan tietokannasta printtaa tilatun auton varustuksen että noista joku uupuisi kun tehdas jonkin jättäisikin asentamatta.XUX63 kirjoitti:Tiedän yhden W212:n, mihin laitetaan juuri tällä hetkellä normiavarin keinonahkojen paikalle nahkoja. On isohko projekti mutta semmoinen sisusta on myytyOn niitä virheitä tilattujen varusteiden luetteloissakin.
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Tuo ei oikein valaise sitä missä kohtaa virhe sattui. Myyjät tekee virheitä yhtenään, saattavat myydäkin jotain mitä ei ole olemassa mutta ostajana tarkastaisin sen paperin joka tehtaalle lähtee. Auto kuitenkin tulee tuon dokumentin mukaisena.XUX63 kirjoitti: En osaa sanoa uskomisista mutta kyseinen auto oli myyty puolinahkalla. Sellaistahan ei ole edes olemassa jos ei jossain designossa? Tietoteknisestä virheestä puhuivat. En tiedä asiasta sen tarkempia faktoja mutta niinkuin mainitsin - iso projekti jonka tekemistä olen omin silmin todistanut.
Minkälaisista "puolinahoista oli kyse"? Sanottiinhan noita pre-facelift 211 Avantgarden vakiopenkkejä puolinahoiksi vaikka olikin täysnahkaa ja täyskangasta, likimain puoliksi kumpaakin.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Toivottavasti en ymmärtänyt väärin, mutta puolinahoilla olen ostanut myös auton jo 25 vuotta sitten. Eri merkki kyllä. Siinä penkkien istuin sekä selkänojan keskiosat olivat kangasta. Penkkien reuna osat oikeaa nahkaa. Keinonahkaa en ole ymmärtänyt "puolinahaksi". Se onXUX63 kirjoitti:En osaa sanoa uskomisista mutta kyseinen auto oli myyty puolinahkalla. Sellaistahan ei ole edes olemassa jos ei jossain designossa? Tietoteknisestä virheestä puhuivat. En tiedä asiasta sen tarkempia faktoja mutta niinkuin mainitsin - iso projekti jonka tekemistä olen omin silmin todistanut.DBFI kirjoitti:Tarkennatko mitä tilattujen varusteiden luetteloa tarkoitat? Et varmaan tilaussopimusta/kauppakirjaa. Sitä en kyllä usko että jos tehtaan tietokannasta printtaa tilatun auton varustuksen että noista joku uupuisi kun tehdas jonkin jättäisikin asentamatta.XUX63 kirjoitti:Tiedän yhden W212:n, mihin laitetaan juuri tällä hetkellä normiavarin keinonahkojen paikalle nahkoja. On isohko projekti mutta semmoinen sisusta on myytyOn niitä virheitä tilattujen varusteiden luetteloissakin.
keinonahkaa.Oli se missä tahansa.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Mulla on vakiosisustainen 211 avari ja ei kait nuo penkit olleet nahkaa nähneetkään ennenkuin nyt, kun niitä on korjattu aidolla nahallaDBFI kirjoitti:Minkälaisista "puolinahoista oli kyse"? Sanottiinhan noita pre-facelift 211 Avantgarden vakiopenkkejä puolinahoiksi vaikka olikin täysnahkaa ja täyskangasta, likimain puoliksi kumpaakin.

Tuossa 212:ssa oli vastaavanlainen.
Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Volvojahan myydään koko ajan "puolinahka" penkeillä, niissähän on kangasta keskiosa ja nahkaa reunat. Erotuksena kai kokonahkaisista. Näin volvoissa ainakin ymmärretään puolinahat.Totta et keinonahka ei ole puolinahkaa.Unique387 kirjoitti:Toivottavasti en ymmärtänyt väärin, mutta puolinahoilla olen ostanut myös auton jo 25 vuotta sitten. Eri merkki kyllä. Siinä penkkien istuin sekä selkänojan keskiosat olivat kangasta. Penkkien reuna osat oikeaa nahkaa. Keinonahkaa en ole ymmärtänyt "puolinahaksi". Se onXUX63 kirjoitti:En osaa sanoa uskomisista mutta kyseinen auto oli myyty puolinahkalla. Sellaistahan ei ole edes olemassa jos ei jossain designossa? Tietoteknisestä virheestä puhuivat. En tiedä asiasta sen tarkempia faktoja mutta niinkuin mainitsin - iso projekti jonka tekemistä olen omin silmin todistanut.DBFI kirjoitti:Tarkennatko mitä tilattujen varusteiden luetteloa tarkoitat? Et varmaan tilaussopimusta/kauppakirjaa. Sitä en kyllä usko että jos tehtaan tietokannasta printtaa tilatun auton varustuksen että noista joku uupuisi kun tehdas jonkin jättäisikin asentamatta.XUX63 kirjoitti:Tiedän yhden W212:n, mihin laitetaan juuri tällä hetkellä normiavarin keinonahkojen paikalle nahkoja. On isohko projekti mutta semmoinen sisusta on myytyOn niitä virheitä tilattujen varusteiden luetteloissakin.
keinonahkaa.Oli se missä tahansa.
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Jos näin on niin oisko se niin että premium-autot erikseenrepsikka kirjoitti:Volvojahan myydään koko ajan "puolinahka" penkeillä, niissähän on kangasta keskiosa ja nahkaa reunat. Erotuksena kai kokonahkaisista. Näin volvoissa ainakin ymmärretään puolinahat.Totta et keinonahka ei ole puolinahkaa.

Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
MB 313 CDI Kasten -00.
W126 300SD -84 talviunilla.
Lavetti (S124-OM603-ST) Yhteishuoltajuudessa.
“If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Suomen kieli on rikas kieli. Etenkin myyjien suusta kuultuna 

Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Joo, 93 mallinen 850 GLT Volvo on nimenomaan premium auto, puolinahkoineen 

Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
facelift? 212:ssa on keinonahkaa, senhän näkee siitä kun menevät rikki. Samoin 204:ssa.XUX63 kirjoitti: Mulla on vakiosisustainen 211 avari ...
Re: Uuden C- Sarjan Mersun osto tarina varoittavana esimerkk
Nahkaan ne kuluvat paikat ainakin täällä Oulussa vaihdetaan.DBFI kirjoitti:facelift? 212:ssa on keinonahkaa, senhän näkee siitä kun menevät rikki. Samoin 204:ssa.XUX63 kirjoitti: Mulla on vakiosisustainen 211 avari ...