Kardaanin hurina selvisi, vinkkiä muillekin.
Kardaanin hurina selvisi, vinkkiä muillekin.
Nonni. Joku sentään selviää.
Ihmettelin aiemmin, mikä alkoi W123:ssa hurista, kun autoon asennettiin uusi kardaanin kannatinlaakeri.
Homma on taas kunnossa. Kardaanissa on liukukappale, jolla jotenkin kiristetään kardaani. Korjaamolla oli ollut auto nosturilla (auton paino ei pyörien päällä,vaan helmakoteloista nostettuna) kun laakeri oli vaihdettu. Seurauksena oli, että liukukappaleen liukupinnat (jos tästä nyt joku jotain vitsiä vääntää edes Tampereella, niin...) olivat toisiinsa nähden eri asennossa kuin jos voimansiirto olisi saanut oman osansa auton painosta. Nyt kun auto laskettiin takaisin pyörilleen, liukukappaleet jäivät toisiinsa nähden vinoon ja jumiin, ja tämä aiheutti tärinä. Auto oli tänään ajettu nosturille, jolla se seisoo pyörillään ja asennettu kardaani uudestaan paikoilleen.
Näin asia minulle selvitettiin korjaamolla, jos puhuivat potaskaa niin sitten puhuivat. Selitys kuulostaa kyllä loogiselta. Mutta tässä vinkkiä, jos jollain muulla ravistaa eikä oikein tiedä mistä korjauksen aloittaisi.

S124 300TD -93
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
Kardaanista
Mulla on semmonen käsitys että perä ja vaihdelaatikko on kuitenkin kiinteitä osia, eli vaikka pyörät on ilmassa ei pitäisi vaikuttaa. Mutta hyvä jos se vika parani. 

ex123 300da 78. ex124 230ea 88. ex 203 220 cdia. 204 cdia 220 ja kesä 126
Vaihdoin äskettäin myös kannatinlaakerin SL mersuun (ja rättinivelet). Tein sen itse nosturilla joka kannatti runkoa ja pyörät siten lepoasennossa. Ei mitään ongelmia, ei hurinaa ei värinää. Ehkä puhuivat sulle potaskaa, mutta pääasia että asia on korjattu 

Tomi
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
- Henri Junkkala
- Perustaja
- Viestit: 1290
- Liittynyt: Ma 10.03.2003 22:07
- Paikkakunta: Pitkäjärvi
- Viesti:
Asentoja
Todennäköisesti ovat vain pultanneet sen paikalleen väärään asentoon ja nyt vaihtoivat kohdistusmerkit kohdalleen eivätkä kehdanneet suoraan sanoa että kesäharjoittelijalla kävi emämoka.
Tosiaan perä ja vaihteisto ovat rungossa kiinni eli ei niiden asennon pitäisi päästä muuttumaan yhtään mihinkään, oli sitten renkaat ilmassa tai ei.
H
Tosiaan perä ja vaihteisto ovat rungossa kiinni eli ei niiden asennon pitäisi päästä muuttumaan yhtään mihinkään, oli sitten renkaat ilmassa tai ei.
H
2009 Mercedes-Benz Atego 816 robottivaihteistolla ja ilmajousilla
2003 Mercedes-Benz 209.316 C209 CLK 270 CDI, 2D HT Coupé, 722.640 automaatti, lähes "Vollausstattung"
1993 Mercedes-Benz 124.106 VF124 E250D Lang , Italiassa rakennetusta 5-ovisesta ruumisautosta tehty 5,7 metrinen camokuvioinen paku, superturboprojekti työn alla
1994 Cadillac Fleetwood Eureka 6-door Limousine, 5,7L LT-1 V8, 4L60E automatic, 14-bolt GM diff
1995 Harley-Davidson XLHF 1210 "Fatster" custom build
EX-W123,2xC123,W124,S124,2xW201,W140 jne jne
"Ihmisen elämä on just niin hauskaa kuin mitä siitä itte tekee"
Re: Asentoja
No kyllä minäkin tuota asiaa koko perjantai-illan mietin ja pohdin, että miten helvetissä siinä kardaanissa muka vaaditaan juurikaan joustoa.Henri Junkkala kirjoitti:Todennäköisesti ovat vain pultanneet sen paikalleen väärään asentoon ja nyt vaihtoivat kohdistusmerkit kohdalleen eivätkä kehdanneet suoraan sanoa että kesäharjoittelijalla kävi emämoka.
Tosiaan perä ja vaihteisto ovat rungossa kiinni eli ei niiden asennon pitäisi päästä muuttumaan yhtään mihinkään, oli sitten renkaat ilmassa tai ei.
H
Ans kattoo, vois joskus kipaista auton alle ja varmistaa, onko ne oikeat pultinreiät kardaanin / vastapuolen päässä tosiaan merkitty, kuten mulle väitettiin.
S124 300TD -93
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
- Automatic260E
- Vakiokalustoa
- Viestit: 474
- Liittynyt: Ti 01.04.2003 20:58
- Paikkakunta: Itä-Vantaa
Kerroppa
Oliko tuo helppo itse vaihtaa ? Mitä siinä pitää huomioida?Tomit1 kirjoitti:Vaihdoin äskettäin myös kannatinlaakerin SL mersuun (ja rättinivelet). Tein sen itse nosturilla joka kannatti runkoa ja pyörät siten lepoasennossa. Ei mitään ongelmia, ei hurinaa ei värinää. Ehkä puhuivat sulle potaskaa, mutta pääasia että asia on korjattu
On etummainen rättinivel lytyssä ja ajattelin jos ei ole vaikeaa ,niin
miksei voisi itse vaihtaa..

****************************************************************
'***************************************************************
eli Auto oli
260 E w124 Automatic vm. -1988
Tässä on
[url=http://koti.mbnet.fi/heretic/Kuva%20004.jpg][u] Kuva !![/u][/url]
[url=http://koti.welho.com/thiltu10/Ensimm%e4iset-p%e4iv%e4t%20158.jpg]Tässä lisää ![/url]
Niin ja vaimolla ja mulla on kauppakassina Chrysler Grand Voyager v6 3,3 L ja se tykkää bensasta !! :)

Periaatteessa ei ole vaikea vaihtaa. Suurin vaikeus oli (ainakin SL:ssä) se että molemmissa päissä on keskitysholkki, n. 5 sentin putken pätkä joka menee puoliksi perän sisään ja puolikisi kardaanin sisään, sama juttu vaihteiston puolella. Että oli aika hankala saada kardaani pois ku oli ulokkeet molemmissa päissä. Vaihteiston kannatuspalkki pois ja laatikkoa pudottamalla se lähti. Pakoputken joutuu myös ottamaan pois. Muilta osin oli helppo, päivä siinä menee. Kardaani kiinnitetään samaan asemaan etu ja takapäästä sekä keskeltä kun sen joutuu katkaisemaan jos vaihtaa kannatuslaakerin. Ja kaikki ruuvit oikeaan momenttiin. Jos ottaa kardaanin pois niin tietty kannattaa vaihtaa samalla kaikki kuluvat osat :molemmat rätit ja kannatuslaakeri.
Tomi
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
Lisää aiheesta...
Tehtaan ja muissakin korjaamokäsikirjoissa on työvaiheeseen neuvottu,
että kun osat on asennettu auto nostettuna, niin ennen lopullista kiristystä
auto lasketaan alas - ja rullataan lattialla hieman edestakaisin - ja sitten
lopullinen kiristys.
Itse olen tehnyt vain niin, että nostettuna olen pyöritellyt takarenkaita edestakaisin, ja sitten loppukiristys , eikä ole ollut ongelmia.

1973 450 SL, 1980 200, 1993 E 300D-24, 1994 C 180, 1997 C 230 T, 2003 E 240 T, 2010 C 200 T
Re: Lisää aiheesta...
Hmm.Tuossa hovikorjaamossakin olisi kaksi nosturia, toinen on helmoista nostava ja toinen sellainen, jolle auto ajetaan "ajosilloille" ja auto on siis pyöriensä päällä myös yläilmoissa killuessaan. Mistähän johtuu into käyttää useimmin tuota vehjettä, jossa vaan työnetään "tassut" kynnysten alle ja pyörät saavat olla vapaana.Henry V. kirjoitti:Tehtaan ja muissakin korjaamokäsikirjoissa on työvaiheeseen neuvottu,