Enemmän ja vähemmän aktiivisesti on tullut foorumia seurattua parisen vuotta ja lopulta sain aikaiseksi rekisteröityä

Uusi cls näyttää livenä erinomaisen hienolta, huomattavasti paremmalta kuin kuvissa. Koeajettu auto on valkoinen ja amg stailattu, joka mielestäni tuo auton ilmeeseen kaivattua särmää. Sisätilojen designia ei voi kuin ihastella; muodot sointuvat edeltäjän tapaan sulavasti yhteen ja commandin näyttökin on saatu integroitua kojelautaan ilman, että se särähtää silmään. Kyseinen auto oli sisustaltaan mustaa nahkaa valkoisilla tikkauksilla yhdistettynä mattapintaisiin puuosiin, olen nähnyt myös koko beigen värityksen joka oli enemmän omaan makuun. Kaiken kaikkiaan materiaalit vakuuttavat; kojelautaa myöten nahkaa, ilmastoinnin suuttimet jämäkän oloista alumiinia, kaikki lokerot avautuvat ja sulkeutuvat tyylikkäästi ilman rutinoita. Ainoa heikkous, joka pistää hieman silmään on eemelistä copypastella otetut radion säätimet keskikonsolissa.
Ei muuta kuin ovessa olevista penkinsäätimistä jakkara kohdalleen, ratti sähköisesti sopivaksi ja vielä penkin muoto puristamaan tiukasti istuimeen ja liikkeelle. Täysin sähköinen ohjaus on aika velmu, mutta toimiva, hitaissa nopeuksissa. Ratti pyörii todella kevyesti jämäköityen kaasua painettaessa. Varsinaisessa ajossa ohjaus on suorastaan sporttisen tunnokas mersuksi


ps. Kokeilin myös E 350 cdi 4matic farkkua,mutta siitä enemmän joskus toiste.