Autoa on käytetty huollossa, mutta ongelmana on ollut "aivojen" ja testerin liitäntäkaapeli. Pistokkeita on olemassa ilmeisesti niin monta erilaista, että kaapeleita ei ole vielä löytynyt. Ensin taisi olla siten, että kaapeli ei sopinut auton päähän. No, huoltamo tilasi Saksasta uuden kaapelin, joka sopi kyllä autoon, mutta ei testeriin. Nyt siis odotellaan, josko jostain löytyisi sopiva kaapeli. Onko vastaavanlaisia kokemuksia?
W124: Sammuu miten sattuu
W124: Sammuu miten sattuu
Eräällä kaverillani on hyväkuntoinen saksantuoni w124 vm. -93 2.2 -litraisella bensalla ja automaatilla. Auto pelittää muuten erittäin hyvin, mutta välillä vaivaa outo sammuminen. Eli auto saattaa aivan yhtäkkiä kesken ajon (vaikka moottoritiellä tai kaupungissa) sammua, mikä ei juurikaan mieltä ylennä
En ole autolla itse ajanut, mutta näin kaveri kuvasi vikaa. Välillä saattaa mennä aikaa kuukausikaupalla eikä ongelmaa ole ja sitten auto saattaa sammua vaikka kaksi kertaa saman päivän aikana ja sitten taas toimia. Ilmeisesti on kuitenkin aina sammumisen jälkeen lähtenyt käyntiin.
Autoa on käytetty huollossa, mutta ongelmana on ollut "aivojen" ja testerin liitäntäkaapeli. Pistokkeita on olemassa ilmeisesti niin monta erilaista, että kaapeleita ei ole vielä löytynyt. Ensin taisi olla siten, että kaapeli ei sopinut auton päähän. No, huoltamo tilasi Saksasta uuden kaapelin, joka sopi kyllä autoon, mutta ei testeriin. Nyt siis odotellaan, josko jostain löytyisi sopiva kaapeli. Onko vastaavanlaisia kokemuksia?
Autoa on käytetty huollossa, mutta ongelmana on ollut "aivojen" ja testerin liitäntäkaapeli. Pistokkeita on olemassa ilmeisesti niin monta erilaista, että kaapeleita ei ole vielä löytynyt. Ensin taisi olla siten, että kaapeli ei sopinut auton päähän. No, huoltamo tilasi Saksasta uuden kaapelin, joka sopi kyllä autoon, mutta ei testeriin. Nyt siis odotellaan, josko jostain löytyisi sopiva kaapeli. Onko vastaavanlaisia kokemuksia?
W126 300SE -85
S124 300TDT -92
BMW 728i -96
ex W202 C180T -96
ex W123 240D -83
S124 300TDT -92
BMW 728i -96
ex W202 C180T -96
ex W123 240D -83


