Verraton yhdistelmä

[Joni]

Olen vastikään rekisteröitynyt foorumille. Ajattelin hieman haistella ilmaa ja kysellä, onko täällä yhtään läheltä liippaavia ihmisiä.

Vuoden vaihteessa sain käyttööni MB Vito L 112 CDI -ikkunapakun, joka tuotiin Münchenin suunnalta. Vuosimalli loppuv. 1999, kilometrejä oli vähän alle 50 k.

Olenkohan palstan ainoa henkilö, joka ei itse aja Mersuansa?

Lihassairauden vuoksi liikun sähköpyörätuolilla, ja siksi kyseisen auton hankinkin. Aiempi auto (Fiat Scudo) kävi isomman pyörätuolin myötä liian pieneksi. Vitossa on tietojeni mukaan matalin nostokorkeus, joten autoon siirtyminen on helpointa tällä mallilla.

Parin kuukauden käytön myötä olo on tuntunut mukavalta. Vito sopii erinomaisesti tarpeisiini. Olin jopa positiivisesti yllättynyt. (Verrattoman yhdistelmän toinen osapuoli on siis tämä.

Olisi hauska tietää, onko täällä muita pyörätuolilla liikkujia tai mahdollisesti muuten näiden asioiden kanssa tekemisissä olevia.

[Aku P]

Morjens ja tervetuloa.

Itse en ole pyörätuolissa, mutta joudun työni puolesta seuraamaan juuri mm. liikuntaesteisten osaa yhteiskunnassa. Sattumaako lie, että vasta viime viikolla perehdyin tutkimukseen, jossa pyörätuolin käyttäjän kirosivat valtaosan esim. liikerakennuksista liikkumisen kannalta aivan toivottomiksi.
Ilahduttavaa huomata, että autotekniikan puolella kehitys on ollut hiukan toisensuuntaista.

Toivottavasti, jos palstan lukijoissa pyörätuoli-ihmisiä on, he rohkaistuvat kirjoittelemaan.

[Mauri H.]

Tervetuloa forumille!

Vito on tosiaan melkoisen matala verrattuna toisiin pakettiautoihin, etuna tosiaan matala nostokorkeus ja henkilöautomainen ajotuntuma.

Onko auto kuinka äänetön?

[Joni]

Kyllä se suht. hiljainen on. Autossa oli alun perinkin bussisisusta, ja itse on laitettu vielä matto, joten ne imevät ääntä aika lailla.

Tuon nostokorkeuden takia onkin ikävä, että uusi Vito on takavetoinen. Muistaakseni siinä on lattia joku 4-5 senttiä korkeammalla.

Aku P. Jopas jotakin. Itse olen työskennellyt jonkin verran juuri esteettömyysasioiden parissa.

[Mora]

... no joo, mulla tää menee vähän off-topic. Mersuu ei oo (vielä ) Mulla on sikäli, joskin aikaa on, sikäli kokemusta ollut läheltä seurata liikuntaesteisten ongelmia käytännön elämässä ajalta vuosilta 87-90, että kävin kauppaopiston silloin Järvenpään invalidien kauppaoppilaitoksessa. Itse pääsin sillä perusteella, vaikka en liikuntaesteinen olekaan, niin synnynnäinen kuulovamma ynnä muuta pientä avitti sisällepääsyä.

Mutta tosiaan, pari lähempää kaverii, mitä oli, oli kärryssä. Itse asiassa siihen aikaan Jägessä oli, tietysti isolta osin juuri tuon Invalidiliiton koulutuskeskuksen kaupungissa sijainnin ansiosta, jo huomattavasti paremmat järjestelyt liikkua pyörätuolilla edes keskustassa, kuin tänä päivänäkään on monessa paikassa. Kauppoihin oli moniin jo silloin asennettu automaattiovet, ylimääräisiä kynnyksiä oli poistettu kokolailla hyvin (ei virheetöntä, mutta kuitenkin, näki että oli vähän ajateltu edes).

Ja mikä tärkeintä opiskelijalle, siinä kun oli nuita kapakoita, niin lähimpään kuuteen kapakkaan kahdeksasta pääsi suoraan pyörätuolilla, ilman kaveria. Yhteen oli kynnys, josta pääsi vielä suosiolla kun kaveri auttoi. Yks kuppila olikin sitten jonkunmoisten rappujen takana (mut sitä pidettiin yleisestikin räkälänä , siihen aikaan kuppilan nimi oli Totti). Kapakat missä oli ovi esteenä, niin oviloikkari tuli yleensä ajatusta nopeammin avaamaan oven.

Tuon kauppisajan jälkeen on semmonen jäänyt päähän, että tänä päivänä tuppaa aika usein rekisteröimään mielessään kaikkia esteitä kaupoissa ja virastoissa alitajuisesti.

Et varsinaisesti omakohtaista kokemusta ei ole. Mutta tämmöistä. Kokemuksia...

[CH]

No olen itseasias perehtyny jonkin verran pyörätuoleihin ja niiden varaosiin koska äidilläni on oma firma ja siellä on tullut autettua jonkin verran hommissa. Hän tuo maahan pyörätuolin varaosia (renkaita, vanteita, istuimia, käsinojia ym ym). Että jos joskus tarvitset pyörätuoliin varaosia niin ota ihmeessä yhteyttä niin äitini voi palata asiaan.

[Joni]

Sepä mielenkiintoista. Voin kertoa, että pyörätuolien (ja varsinkin sähkökäyttöisten) muuntelu yksilöllisesti sopivaksi on aikamoista tuunausta. Viime kesänä, kun sain nykyisen sähköpyörätuolini, paikallisen keskussairaalan apuvälinepajalla hurahti välillä 3-4 tuntia.

Se on totta, että kynnysten ja portaiden vilkaisu jää jonnekin selkäytimeen kävelevilläkin ihmisillä, kun tarpeeksi on asian kanssa tekemisissä.