Siinähän se sitten meni viikonloppu rattosasti koneen kanssa kikkaillessa.
LAUANTAI
Eli ekana päivänä saatiin kone keulilta pois suhteellisen kivuttomasti.
Sovitus on aika nafti kun on jouduttu vesipumpun päästä ajamaan keskitystappi pois, ja hihnapyötäkin jouduttiin ottaa pois että mahtu tulemaan ulos.
Siinä sitten loppuilta meni kun koitettiin saada sitä konetta putsattu, aivan jumalattoman tervan peitossa, ei ollu varmaan koskaan pesty konetta. Siinä sitten spriihöyryissä pyörittiin seuraavat pari tuntia ja saatiinkin sitten jo oikeeta väriä paikoin tulemaan pintaan. Ekasta kuvasta saa vähän osviittaa minkälaisessa paskassa tuo kone oli.

->
Samalla huvittuneena katsottiin "kyläsepän" tekemiä korjausratkaisuita.

Siellä oli myös kaikennäkösiä alipainekelloja mistä ei piuhat johtanu mihkää ja esim. rutistettu putkenpätkä joka tulee imusarjasta.
Sitten siinä spriihöyryistä päihtyneenä

päätettiin lopettaa siltä päivältä ja iskee kone nurkaan "starttimoottorin" viereen oottamaan huomista
SUNNUNTAI
Sitten päästiin jo tuon itse asian kimppuun. Siinä sitten vähän aikaa katottiin että miten aletaan osia nippasee irti, kumpikaan koskaan ihan osiks konetta purkanu
No, eihän se mitään rakettitiedettä ole, pulttia auki imusarjasta ja siitä se lähtee.
Päivän tuloksena oli se että jaksettiin nyt niinkin pitkään nekkailla siellä että saatiin hommaa tehtyä tähän asti
Eli venttiilikoppa, venttiilikoneiston kansi, kansi ja imusarja.
Ja tietenkii siitä tietltä irrotettiin nokat ,venttiilit ja ne painokäpälät vai mitkä onkaa. Venttiilit on vielä paikallaan kun nyt tähän ei ollu, eikä jaksettu alkaa väsäämään työkalua venttiilijousien painattamiseksi. Samoin ne painokäpälän säätömutikat on vielä pulttaamatta irti.
Kaikki on tarkotus purkaa puhistamiseta varten.
Koneen kaikki öljytilat on aivan hirveen paskan peitossa, se kilkatus on saattanut johtua siitäkin että siellä ei oo varmaan kunnolla öljy edes kiertänyt esim. nokille asti. Tarkotus ois päästä jonku kuumavesipesurilla pesemään noi molemmat kannet ja sitten öljypohja ja venttiilikoppa, pienemmät osat menee spriillä ja hammasharjalla.
Noista kuvista näätte minkälaista paskaa tuolla on, tuokin säätömutikan alla oleva kolo jossa on öljykanava, on täynnä paskaa. Ja sitten laitoin ihan vertailuna nopeesti harjalla puhistetun ja puhistamattoman kannen puolen. En oo vastaavaa nähny koskaa.
Puhdistettu ja Puhdistamaton
Nokat näyttäs olevan suht hyvässä kunnossa, ei mitään pahempia yksittäisiä kulumia näkyvissä, mutta sitten eriasia minkä verran pintaa niistä on kadonnut
No, sittenhän se eilen illalla meni jo siihen, kun nyt on jo muutamasta suunnasta samanlaista toimivaa konetta tarjottu, että tuostahan otetaan sitten projektikone. Luultavasti.
Eli kyllähän se luultavasti karkaa lapasesta. Nyt kun kerta on kone levällään niin siitä hyvä lähteä kunnostamaan ja ehkä sitten vahvistamaankin. Turbotushan se siellä persuuksissa kutkuttais, remmari ei tuu harkintaan koska imupuolella sen verran vähän tilaa, ja onhan pakokaasuturbossa enemmän munaa
Tuokin idea lähti siitä että saatas tuo paska "ruisku" korvattua paremmalla.
No, siinähän sitä meni loppuilta suunnitellessa miten pakosarjat kääntää ja miten imusarja väsätä, coolerin paikkaa mietitty ja putkitusta kans
Katotaanhan mitä tästä vielä tulee. Mutta tänään ois tarkotus jatkaa purkamista, öljypohja irti, kampura irti ja sitten kiertokanget ja männät siitä pois.
Tästä on hyvä jatkaa!
En jaksa tänne nyt ihan kaikkia työvaiheita ja irrotustapoja kirjotella, kysellä voi jos jotain mieleen tulee. Koitan pitää tän helppona kuvakirjamaisena projektina