Koeajettava malli oli lyhyellä akselivälillä, eikä kuljetettavaa koeajolenkillä juuri ollut. Ei kai kukaan näin mukavaa lelua kuitenkaan tavarankuljetukseen osta...

Ensivaikutelma autosta oli, että onpas laatuvaikutelma parantunut. Kojelaudan halvannäköinen muovi ja katkaisimet ovat vaihtuneet paljon edustavammannäköisiksi. Samalla mittaristo on muuttunut melko vaikealukuiseksi, esim. moottorin lämpötilaa en nähnyt mistään ja muutenkin kilkettä vilkkui turhan paljon (etenkin se typerä vilkkuva keltainen kolmio kiihdytettäessä). Koeajomallissa oli automaattinen ilmastointi, joka tuntui olevan varsin looginen ja toimiva. Oven sulkeutumisääni on paljon mersumaisempi kuin vanhemmassa mallissa. Siitä iso plussa.
No, hassunnäköinen elektroninen avain sisään ja ei muuta kuin liikkeelle. Autossa oli väliseinä eikä sivulaseja, joten näkyvyys oli todella paljon kehnompi kuin tutummassa Vitossa. Onneksi takana ei ollut mitään. No, Raision Veholta ei pääse lähtemään kuin moottoritielle, joten pääsi heti polkemaankin. Kiihtyvyys ei tuntunut juurikaan rajummalta kuin 112cdi:ssä, onhan uusi malli jonkin verran painavampikin. Pieni pettymys, sillä odotin 150 hevoisen kuljettavan autoa kuin autoa oikeinkin ripeästi. Kunhan saan videota nettiin, niin pääsette näkemään miten se oikein lähtee...
Kiihtyvyyttä taisi vähän rajoittaa kyseisen mallin automaattivaihteisto, joka tosin on nykymuodin mukaisesti tiptronic-mallinen, eli vehjettä veivaamalla vasemmalle tai oikealle voi itse valita vaihteen. Toimiva ratkaisu muuten, ja kyllä minäkin tämän automaatilla ottaisin jos olisin ostamassa. Hyvin kiihtyvässä dieselautossa saa koko ajan olla käsi vaihdekepillä, jos manuaalin menee ottamaan.
Takavedon ansiosta kiihdytys on junamaisen vakaata vanhemman mallin vetelyyn verrattuna, ja muutenkin vauhtia kertyy kuin varkain. Koeajopäivänä ei ollut erityisen liukasta, joten takavedon mahdolliset ongelmat jäivät kokematta. Yllättäen auto ei ollut juurikaan hiljaisempi kuin vanha malli. Moottorin äänet on paremmin eristetty, mutta esim. matka-ajossa vanhan mallin moottoria ei kuule rengasmelun yli. Sama asia tässäkin, rengasmelua on turhan paljon. Muuten kulku on varsin mukavaa, ajotuntuma on suhteellisen jämäkkä ja alustakin tuntuu vähän vanhempaa mallia tukevammalta. Kyllä tällä kelpaisi reissuun lähteä.
Paria henkilöautoakin tuli vähän valoissa kiusattua, siihen tämä sopii varsin mainiosti. Kiihdyttäessä tosiaan joku typerä keltainen valo vilkkuu melkein viiteenkymppiin asti

Täytynee vähän täydentää juttuja sitä mukaa kun tulee vielä mieleen fiiliksiä, tässä kuitenkin kiteytys (lähinnä verraten vanhaan):
+ Kiihtyy, ettei jalkoihin jää
+ Laadukkaan oloinen
+ Saa eri pituisina, joten mahtuu tavaraa
+ Tukeva alusta
- Rengasmelua ei ole saatu vähennettyä tarpeeksi
- Takaveto on kuulemma kinkkinen, jos ajaa lumisilla teillä (tähän tulee lääkkeeksi nelivetomalli ensi vuonna?)
Kiitokset vaan Raision Veholle auton lainasta. Palvelu oli paljon parempaa kuin varaosia haettaessa...