W114 250: Käyntiongelmia...
W114 250: Käyntiongelmia...
Nyt kaivattaisiin vähän helppiä. Kyseessä on 250 kahdella Zenithillä. Auto on ollut itselläni vasta vajaan viikon, eikä aikaisempaa kokemusta kyseisestä koneesta löydy.
Eli asiaan... auto käynnistyy laakista, sekä kylmänä että kuumana. Tyhjäkäynti OK.
Ongelma ilmenee kiihdytettäessä paikaltaan. Kevyellä kaasulla lähtee liikkeelle, mutta vaikka painaisi poljinta pohjaan saakka, kiihtyminen tapahtuu hyvin verkkaisesti. Kun kaasua painaa enemmän niin toisinaan vähän köhii, mutta sammumaan en ole vielä saanut. Havaintona vielä semmoinen seikka, että välillä tuntuu vastaavan kaasuun paremmin, koneen lämmöillä en ole havainnut vaikutusta asiaan.
Sitten kun vauhtiin ollaan päästy, niin liikkuu ja vastaa kaasuun kohtuullisen hyvin.
Eli semmoista. Edellinen omistaja sanoi, että kaasareissa eivät bensapinnat ole ihan kohdillaan. Voisiko olla siinä? Toisaalta auto on seissyt talven yli, eikä sillä ole juurikaan tänä vuonna ajeltu, ehkäpä se kaipaa vähän ajoa?
Kaasarispesialistit tuntuvat nykyään olevan harvassa ja niilläkin muutamalla on useamman viikon jonot... Eikä näin hyvillä ilmoilla raaskisi auto seisottaa parkissakaan... eli kaikki vinkit ovat tervetulleita.

W463
Re: W114 250: Käyntiongelmia...
Mulla kanssa kahdella Zenithillä. Kylmänä tökkii hieman vedätettäessä, varsinkinkin kun tuuppaa kakkosen tupaan ja painaa kaasua reippaasti. Mutta lämpimällä koneella ei mitään ongelmiaTarmo kirjoitti:Ongelma ilmenee kiihdytettäessä paikaltaan. Kevyellä kaasulla lähtee liikkeelle, mutta vaikka painaisi poljinta pohjaan saakka, kiihtyminen tapahtuu hyvin verkkaisesti. Kun kaasua painaa enemmän niin toisinaan vähän köhii, mutta sammumaan en ole vielä saanut. Havaintona vielä semmoinen seikka, että välillä tuntuu vastaavan kaasuun paremmin, koneen lämmöillä en ole havainnut vaikutusta asiaan.
Sitten kun vauhtiin ollaan päästy, niin liikkuu ja vastaa kaasuun kohtuullisen hyvin.
w220 S320 -99
Ford Escort Turnier -82 (MR)
Lincoln Continental Mark V Coupe Cartier Edition -77 (MR)
ex-w210 200cdi -00
ex-w124 200D -92
ex-w114 250 -76
ex-c107 450SLC -74 (MR)

jotakin vastausta....
Pelaakohan kiihdytyspumppu ? Eli kun otat ilmanputsarin auki, ja käännät
kaasuvivustoa, niin suihkauttaako lisäannoksen bensaa ? ( kone ei tarvi olla käynnissä kun kokeilet tätä ). Putket voi olla tukossa, kun nykyiset lisäaineistetut bensalaadut muodostaa valkoista jauhoa, joka tukkii kanavia.
Onko sytytys varmasti kohdallaan ( ...ettei olisi myöhäisellä ), ja katkojan kärjet
säädetty 0,4 mm. ?

1973 450 SL, 1980 200, 1993 E 300D-24, 1994 C 180, 1997 C 230 T, 2003 E 240 T, 2010 C 200 T
lisää
Vielä tuli mieleen virranjakajan ennakon säätö :
Kärkien allahan on se jousisysteemi, joka kiihdytettäessä kääntää aikaisemmalle. Nuo jouset vanhemmiten väsyvät ja jumiutuvat. Kun otat pyörijän irti, niin siellähän on se huopapala joka pitäisi öljyllä kostuttaa aina kun kärkiä huolletaan - yleensä unohtuu....
Toimivuutta voi testata strobolampulla: kun otat jakajan alipaineletkun irti,
niin vaikutus pitäisi näkyä strobolla ajoitusmerkkejä katsottaessa.
Kerran vastaavassa tapauksessa syynä oli sen jakajan kyljessä olevan alipainekalvon hajoaminen - eihän sekään ikuinen ole.

Tsekkasin nuo kaasarit ja kyllä sieltä suihkaus tuli. Pitää tuo virranjakaja vielä katsoa...
Kävin heittämässä pienen koelenkinkin. En tiedä onko seuraava sattumaa vai mit, mutta...
Kun vaihteisto on P:llä, vastaa kaasuun ihan hyvin, ei mitään pykimistä.
Vaikutti siltä että etenkin pienestä vauhdista kiihdytettäessä loivaankin ylämäkeen ei tahdo ottaa kierroksia... Jatkamme tutkimuksia.

Olisin vähän samoilla linjoilla Henry V.:n kanssa...
-Bensapinnat, varsinkin jos kerran jo edellinen omistaja jo asiasta tiesi...
-Tukkeutuneet suuttimet, kannattaisi ehkä ottaa kaasari irti ja puhallella paineilmalla, korjaussarja mikäli sellaista löytyy
-kiihdytyspumpun ja vivuston toiminta...
Toivottavasti alkaa mersu hengittämään kunnolla

Kannattaisi suorittaa forte puhdistus ennen pajalle vientiä. Itse epäilisin ennakonsäätimen toimintaa jos vika korostuu matalilta kierroksilta ylöspäin kiihdytettäessä.
Mercedes-Benz korjaa kuljettajien tekemät ajovirheet...ainakin jos on asd...
MB 200D w110 mr
MB 240D w123 mr
MB 300D w123 mr
MB 500SEC w126
MB G300 td W463
MB 200D w110 mr
MB 240D w123 mr
MB 300D w123 mr
MB 500SEC w126
MB G300 td W463
lisää aiheesta....
Sattuipa kerran ( silloin kun alla oli 250 ) :
- Käytin autoa kaasutin säädössä, ja kaikki tuntui olevan ensin OK.
Lähdin autolla sitten muutaman sadan kilometrin ajomatkalle. Loppuosa matkasta meni vähän jännän puoleiseki, kun piti pelätä, että pääseekö kotiin asti. Nimittäin veto alkoi hävitä ja auto alkoi kulkea aina vaan huonommin.....
No perille päästiin, ja seuraavaksi auto paremman säätäjän käsiin.
Oma tutkimus oli jo selvittänyt seuraavaa : kolme tulppaa oli aivan vaaleaa, ja
toiset kolme aivan mustat ja tukossa ? Syykin sitten selvisi, nimittäin toinen kaasari oli säädetty liian laihalle, ja toinen vastaavasti liian rikkaalle. Putkesta
mitattu pakokaasuanalyysi näytti tietenkin OK keskiarvoa.
Miten tällainen moka oli voinut sattua ? Kun kaasuttimet ovat siinä samanlaisena peräkkäin niin voisi luulla, että säädöt ovat vastaavat ( siis symmetriset - samaan suuntaan ). Mutta ei - säätö on niillä keskenään epäsymmetrinen - toista säädetään eri suuntaan kuin toista.
PS: .....että vilkaise tulppia

pura kaasarit kokonaan ja puhdista sen tekeen illassa ja kokoa uusilla osilla jos on jos ei niin vanhoilla tupla zenitit ovat herkkiä kaasareita verrattuna solexsii mikä tomii kuin uusi vaikka on seissyt auton mukana 38vuotta ladossa ainakin w 187 korissa
mulla on zenitteja monta ja sarjoja pako ja imu myynnissä 0405360542
jos pakosarjan läppä on jääny siihen asentoon että lämmittää imusarjan pohjaa kuumassa koneessa se tuo käynti häiriötä .

Mercedes-Benz 220 W187 innenlenker mit schiebedach ´52
Mercedes-Benz 220 A W180 innenlenker mit schiebedach`55
Mercedes-Benz 180 W120 '57
Mercedes-Benz 220 Sb W111 '63
Mercedes-Benz TN 207 '83
Mercedes-Benz 300 D W123 '82 Vaimon auto
Harley-Davidson 1200 U ´37
NSU OSL 501 '38
NSU OSL 351 '39
Zundapp KS 750 `44
BMW R 35 '49
Ariel Square Four MK 2 1000 ´54
Ariel Square Four MK 2 1000'56
Royal Enfield Scrambler Bullet 500 '56
Triumph 6T Thunderbird 650 ´59
Triumph Trident T150 750 `69
Ariel Square Four MK 1 1000 '50 Vaimon Mp
Ducati Desmo 450 ,72 Vaimon Mp

Autosähkö kari hätälä on varmasti osaava kaveri laittamaan noita kaasareita, en nyt muista missä se nyt pitää majaansa, mutta pääkaupunkiseudulla.
Hyvä olisi tutkia myös bensan paluuletkujen kunto tankille. Herkimmin kuluvat osat tuossa on juuri ne kaasuvivustojen laakeroinnit. Uudet bensat ei oikein siedä pitkäaikaista säilytystä. Myös kiihdytyspumppu on kuluva osa.
http://www.kolumbus.fi/timo.tervio/mb/t ... asarit.jpg
http://lyhytlinkki.net/?hw27voh9

W114.011 250 1974 M130.923
W115.010 220 1969 M115
http://www.flickr.com/photos/zenitmania/

Kari Hätälä toimiin nykyisin legendaarisen Alppilan Autosähkön suojissa,
vielä legendaarisemmassa Karjalankatu 2 osoitteessa ( siis entinen Bosch -
siellä helsingin Alppilassa ).