Mikä voisi oikein kolista vitossa kuskin puolella edessä? Autossa tuli katsastuksessa hylky iskareista ja alapalloista, ja katsuri sanoi että hammastangossa hieman väljää, mutta ei laittanut vielä merkintää. No ensin vaihdettiin etuiskarit ja alapallot ja haettiin leima. Autolla ajettiin hetken ja ainut oire oli parkkipaikalla hitaasti kääntyillessä ratti "rutisi" ja tunsi klappia kun ratti vatkasi hieman edes-takas. Hetken päästä autosta alkoi kolisemaan etupää kuskin puolelta, ja kolinan tunsi selkeästi ratissa myös. Kuulostaa ihan iskarin yläpäältä taikka koiranluulta. Mutta veikkasin iskarin yläpäätä kun kolina oli mielestäni suurempaa mitä koiranluista tulee, ja iskut tunsi ratissa.
No sitten vaihdettiin hammastanko, raidetangon sisäpäät samalla. Myös iskarin yläpää vaihdettiin kuskin puolelle. Kaikki välykset katsottu ja missään ei tunnu väljää, mutta kolina silti jatkuu kuskin puolella. Missä voi olla enää vika? Kolina tulee mielestäni ehkä hieman selkeämmin ja useammin kun ratti on hieman oikealle käännettynä kun menee töyssyyn. Kolina myös pieneni kun iskarin yläpää vaihdettiin, eikä tunnu enää juurikaan ratissa. Voiko uusi iskari olla nyt jo loppu muutamassa kuukaudessa jos oli maanantai-malli? Laakerissakaan ei tunnu mitään välystä, eikä täristä lainkaan jouseen. Ei myöskään jurnuta ajaessa, kun luulisi että aikamoista jurnutusta pitäisi jos laakeri niin väljä olisi?
Mitä tuohon jää enää jäljelle. Ainut osa mitä ei ole uusittu on prikka, joka tulee korin yläpuolelle mutterin alle, jolla iskari kiinnitetään koriin. Mutta se on vain iso peltilevy, niin ei uskoisi että sillä voi mitään vaikutusta olla asiaan.
W639 Vito mystinen kolina etupäässä?? Apua kaivataan
Re: W639 Vito mystinen kolina etupäässä?? Apua kaivataan
Ja koiranluita ja kallistukenvakaajan koripuslia on myös kokeilti eikä missään tunnu mitään välystä. Alatukivarren koripuslat taas tuskin aiheuttaisi mitään kolinaa? Ja luulisi että olisi katsastuksessa huomattu eikä menisi yks kaks yllättäen niin pahaksi pari kuukautta katsastuksen jälkeen että alkaa kolisemaan
Re: W639 Vito mystinen kolina etupäässä?? Apua kaivataan
Tutkailisin vielä hieman vastapuolta. Meillä kuulosti kolisevat ääni tulevan kuskin puolelta, mutta syyllinen oli hanttimiehen puolen koiranluu. Tuskin sama vaiva, mutta joskus jotenkin ääni vaan kulkeutuu vastakkaiselle puolelle. Kyseessä oli W212.
Re: W639 Vito mystinen kolina etupäässä?? Apua kaivataan
Ääni tulee selkeästi silloin kun nimenomaan vasemman renkaan ajaa töyssyyn niin melko varma olen että puoli on oikein. Kokeilen nyt kuitenkin vielä varmuudeksi vaihtaa koiranluut kun ei paljoa maksa. Ääni kyllä iskarin yläpään vaihdolla mielestäni vaimeni, eikä tosiaan enää tunnu ratissa. Onhan toki voinut käydä niinkin, että iskarin yläpää ja koiranluu alkanut kolisemaan samaan aikaan.
Re: W639 Vito mystinen kolina etupäässä?? Apua kaivataan
Ei auttanut koiranluiden vaihto. Koeajolla tuli huomattua, että jos painaa jarrua niin kolina katoaa. Eikö tämä viittaisi siihen, että kolina johtuu laakereista tai jarruista? Ei kai jarrujen painaminen poistaisi muuta kolinaa alustasta? Ajelin samoja traktorin jälkiä pitäen hieman painetta jarrupolkimella, ja sitten pitämättä jalkaa lainkaan jarrulla useita kertoja. Aina ilman jarrua auto kolisi, ja taas pitäessä jarrua ei kolissut kertaakaan. Voisiko esim väljiksi kuluneet liukutapit aiheuttaa sellaista kolinaa? Molemmilla puolilla satula heiluu jonkin verran käsillä yrittäessä, ja näkee että juurikin liukutapeissa hieman väljää. Ja mielestäni myös kuskin puolella näyttää liikkuvan enemmän, joka sopisi ääneen sillä se tuntuu tulevan enemmän kuskin puolelta. Mutta minkä verran välystä liukutapeissa on vielä normaalia? Jonkun verranhan niissä aina on?


