tahtoomersun kirjoitti: ↑To 03.04.2025 06:48
Tosiasia nyt kuitenkin on, että auton arvoon perustuva korvauksen rajoitus akkusertifikaatissa on ja sen perusteella voidaan "takuu korjauksen" arvo rajoittaa auton käypään arvoon, vaikka huollot olisi tehty pilkulleen.
Lisäksi olisi kohtuullista, että akkutakuusta mainittaessa, mukana olisi myös tieto kyseisestä rajoituksesta.
Tämä oli minustakin tärkeä asia esiin tuotavaksi. Se oli minullekin uusi juttu, vaikka olen ollut ostoksilla jo niin pitkään että "jouduin" ostamaan lisäaikaa pohdinnalleni edellistä autoani 100.000 km vähemmän ajetun S212:n muodossa.
Rajaus tarkoittaa, että vanhaan autoon ei välttämättä saa uutta akkua, vaan korjatun tai toisesta autosta puretun ja se on tosiaan hyvä ymmärtää. Mielestäni tämän puheena olevan tapauksen osalta on silti asiatonta syyttää valmistajaa tai Vehoa, jotka ovat saamamme tiedon mukaan hoitaneet takuusta oman puolensa asiallisesti vaikka auton omistaja ei niin tehnytkään. Lunastus käypään hintaan on järkevä toimintamalli silloin kun auton korjaaminen ei ole kaupallisin perustein enää järkevää (vaikka olisikin teknisesti mahdollista).
tahtoomersun kirjoitti: ↑To 03.04.2025 06:48
Puheet siitä, että sitä ei käytännössä sovelleta jätän ainakin itse omaan arvoonsa, jos näin kuitenkin on, niin sen lausekkeen voisi akkusertifikaatissa hyvin poistaa, koska edellytys huoltojen tekemiseen siellä kuitenkin on.
Sellaistahan ei ole kukaan esittänytkään eikä mitään tulevaisuuden lupauksia ole annettu. On vain todettu, että tähän mennessä esiin tulleissa akkutakuukysymyksissä Veho ei ole päämiehensä edustajana
toistaiseksi ollut yhtään kertaa rahaa vailla omistajalta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vaikka tämä lausunto varmaan onkin tänään totta, se ei takaa tulevista päätöksistä yhtään mitään.
Minua kiinnostaa edelleen, onko minulla jäänyt jotain huomaamatta käytettynä ostettujen autojen takuun osalta kun korostat nimenomaan uuden ostamisen tärkeyttä? Miten akkusertifikaatin toimintaan vaikuttaa se, onko otteessa ensimmäinen, toinen tai kolmas omistaja, joka osti käytettynä Saksasta tuodun auton sen Suomeen rekisteröineeltä?
Ainakin Junge Sterne takuu on siirtynyt yksityisomistajien kesken ja vaikka Veho pelottelikin minua ettei MB-Osa ole merkkiliike, niin kun DSB-loki oli nuhteettomassa kunnossa, Daimler-rahoitus maksoi 7G-Tronicin korjauksen viikko takuuajan jälkeen kun automaatti lakkasi käyttämästä turbiinin lukitusta.