Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Elikkä ikään kuin voimakkain kohta siinä laturin tuntumassa. Ei se oli rahinaa, vinkunaa. Se on lievä "valittava" ääni. Moniurahihnan vaihdoin (kun luulin sitä syypääksi), ja tuntuu, että on hivenen jopa voimakkaampi ääni nyt. Yksikään "mötikkä" ei tuntunut kouraan väljälle, laakerit ei tunnu väljille.
Tämä ääni alkoi joskus kesän lopulla yhtäkkiä, mutta ei se ole oikein siitä voimistunutkaan. Mikähän ihme voisi olla?
Automekaanikkokin sitä kuulosteli ja katseli, mutta ei laakeriväljyyksiä hänkään nähnyt.
Ei niin mitään aavistusta mistä johtuu.
Aiemmin se on tuntunut, että aivan kun se olisi voimakkain kylmänä, lämmetessä lievittyy. Nyt tuoreen moniurahihnan jälkeen on oikeastaan sama oliko kylmä vai lämmin. Tyhjäläynnillä paikallaollessa ääntä ei juurikaan kuule, mutta kaasua kun antaa, niin kyllä sen erottaa.

Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Auton oletan olevan mersu, mutta mikähän moottori lienee kyseessä? Heitetään nyt ensimmäisenä arvauksena laturin vapaakytkin, mikäli kyseisessä moottorissa sellainen on.
- Väsynyt Mies
- Vakiokalustoa
- Viestit: 56
- Liittynyt: Ti 05.06.2007 19:29
- Paikkakunta: Kotka
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Joku apulaite tai hihnapyörä kuitenkin, kun uudella "tiukemmalla" hihnalla ääni lisääntyi. Hihna pois ja käyntiin, niin saa ainakin varmuuden, että liittyy apulaitteisiin tai hihnapyöriin.
Välillä vähän vastoinkäymisiä ja sitten taas pettymyksiä.
Nyk.
-MB S212 E220T Bluetec -15
-MB S203 C180T -00
Ex.
-MB X204 GLK220 -14
-MB S210 E240T -99
-MB S202 C180T -00
Nyk.
-MB S212 E220T Bluetec -15
-MB S203 C180T -00
Ex.
-MB X204 GLK220 -14
-MB S210 E240T -99
-MB S202 C180T -00
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Elikkäs palikka siinä laturin eessä. Kylläpä se taitaa siinä olla. Jotenkin se äänenlähde siinä vaikuttaisi olevan...sillä suunnalla just
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Joo pitää vielä testata näinVäsynyt Mies kirjoitti: ↑To 16.01.2025 10:48 Joku apulaite tai hihnapyörä kuitenkin, kun uudella "tiukemmalla" hihnalla ääni lisääntyi. Hihna pois ja käyntiin, niin saa ainakin varmuuden, että liittyy apulaitteisiin tai hihnapyöriin.
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Mitä nyt tiedustelin, niin ei löydy vapaakytkintä erillisenä, täytyis koko laturi hommata. Näin ainakin pari varaisaliikettä toteaa.
- Väsynyt Mies
- Vakiokalustoa
- Viestit: 56
- Liittynyt: Ti 05.06.2007 19:29
- Paikkakunta: Kotka
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Laturista peräpään laakeri kuiva niin valittaa, mutta jos ottaa hihnapyörästä kiinni ja heiluttaa niin ei tunnu kuitenkaan klappia. Laittaa jonkun mieluiten metallisen puikon laturin runkoa vasten ja toisen pään korvan juureen. Sitten pyörittää laturia käsin, jos kuuluu rohinaa tai jurinaa niin laakeri on sökö
Välillä vähän vastoinkäymisiä ja sitten taas pettymyksiä.
Nyk.
-MB S212 E220T Bluetec -15
-MB S203 C180T -00
Ex.
-MB X204 GLK220 -14
-MB S210 E240T -99
-MB S202 C180T -00
Nyk.
-MB S212 E220T Bluetec -15
-MB S203 C180T -00
Ex.
-MB X204 GLK220 -14
-MB S210 E240T -99
-MB S202 C180T -00
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Sen vapaakytkimen toiminnan toteaminen on helppoa. Pyörittele laturia hihnapyörästä suuntaan ja toiseen. Toiseen suuntaan täytyy roottorin pyöriä mukana ja toiseen suuntaan käännettäessä vastapalloon pitäisi lyödä tyhjää. Jos molempiin suuntiin pyörii roottori jäykkänä mukana, on vapaakytkin entinen.
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Jos vapaakytkin on jumissa, niin se ei aiheuta kuvaillun kaltaista ääntä. Jatkuvaa ulinaa siitä ei muutenkaan voi kuulua.
Noissahan ei vapaakytkintä ole useinkaan, mutta on se mahdollista. Jos koko laturin vaihtaa, niin sillä toki ääni lakkaa jos se laturista kuuluu.
Noissahan ei vapaakytkintä ole useinkaan, mutta on se mahdollista. Jos koko laturin vaihtaa, niin sillä toki ääni lakkaa jos se laturista kuuluu.
wiimax.fi
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Kiitos kaikille kommenteista täjän asti. Voiko täällä videoita liittää keskusteluun? Siinä kuulisi sitä ääntä?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Joo täytyy tutkailla asiaa.dealer kirjoitti: ↑La 18.01.2025 17:28 Jos vapaakytkin on jumissa, niin se ei aiheuta kuvaillun kaltaista ääntä. Jatkuvaa ulinaa siitä ei muutenkaan voi kuulua.
Noissahan ei vapaakytkintä ole useinkaan, mutta on se mahdollista. Jos koko laturin vaihtaa, niin sillä toki ääni lakkaa jos se laturista kuuluu.
Laturi näkyy vaihdetun vuonna 2021, jonka jälkeen kilometrejä tullut 9500km. Tämmönen vaihto löytyi huoltokirjasta.
Tosin nythän kun mulla oli taannoin kylmäkäynnistysongelmaa paljon, niin todennäköinen syypää oli tulpat, jotka vaihdoin. Nyt starttaa hyvin. Akkukin on uusittu.
Jos ei sitten laturi liene ottanut noista osaltaan siipeensä.
Pahaa "happomaista" hajua se tuolloin kylmänä sahatessa antoi, kun kaikki pytyt ei olleet pelissä.
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Voi, mutta sinun pitää ladata video johonkin netin videopalveluun ja linkittää sen osoite tänne.MeseCLK320 kirjoitti: ↑Ma 20.01.2025 15:00 Kiitos kaikille kommenteista täjän asti. Voiko täällä videoita liittää keskusteluun? Siinä kuulisi sitä ääntä?
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Kokeillaanpa tulisiko tätä väylää pitkin:TPLtre kirjoitti: ↑Ma 20.01.2025 18:03Voi, mutta sinun pitää ladata video johonkin netin videopalveluun ja linkittää sen osoite tänne.MeseCLK320 kirjoitti: ↑Ma 20.01.2025 15:00 Kiitos kaikille kommenteista täjän asti. Voiko täällä videoita liittää keskusteluun? Siinä kuulisi sitä ääntä?
Tuo ikään kuin särisevä ääni, jonka minä paikantaisin laturin suuntaan, tuo on se uusi ääni. Tässä kone on jo lämmin, joten ääni ei kuulu kaiketi niin selkeästi...
https://www.instagram.com/reel/DFDk5Yns ... BxeDE1MHly
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Olisiko laakerit vaan rikki laturista?
Hihna irti ja käsin pyörittelemään rullia
Hihna irti ja käsin pyörittelemään rullia
-
- Vakiokalustoa
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 03.09.2019 10:44
Re: Outo ääni moottori, vas puoli - miten sen kuvailisi
Hämmentävästi tuntuisi, että "paikat" on vielä ehjiä. Pistin crc:tä vähän peliin ja ääni kyllä tuntui nyt vähenneen.
Olisiko sitten niin, ettei sieltä vielä ollut rullia tai laakereita rikki, mutta seuraillaan tilannetta.