Viimeisin kertomus oli tosiaan 300D:stä, minkä myin -23 tammikuussa. Kuten vanhempiin projektikertomuksiin olen hieman asiaa valottanut, on tässä välissä sepitty avo CLK (A209), 190E -90 ja viimeisimpänä se pitkään haaveiltu 300CE-24 Cabriolet -92. Näistä en ole tänne syystä taikka toisesta kirjoittanut, mutta niistäkin löytyy projektikertomus aiemmin mainitusti tuolta blogistani.
Kesällä nautin jopa odotettua enemmän avo-124:n kyydeistä ja fiiliksestä. Se hakkaa CLK:n 6-0. Avossa on aikalailla kaikki mitä haaveilla saattaa aina väreistä ja varusteista lähtien. Ihmisen aivoitukset on outoja, ja jostain ihmeen syystä alkoi kiinnostaa jokin hyvin alkukantainen perus-Mersu! Katselin sellaista jo -23 vuoden syksyllä, mutta 190 vei ajan ja rahat. Nyt vuotta myöhemmin sama syyhy alkoi uudelleen, ja laitoin hakuun 200D:n tai 250D:n. En halunnut 300D:tä, koska se polku on käyty, eikä siitä jäänyt mitään OM603 fetissiä. Sen sijaan arvostus 5-mukiseen on ollut koko harrastusajan vahvaa. Ja löytyy historiasta se legendaarinen 200D:kin. Jokin siinä nelosdieselin raksutuksessa on alkanut tätänykyä viehättää, ja veljen W123:lla ajallessani taannoin, laiska vanha diesel aiheutti jonkinlaisen oudon kiireettömän fiiliksen, mitä ei ole muissa laitteissa tullut vastaan. Niinpä 200D kaikessa ankeudessaan oli jopa 250D:tä korkeammalla hakukriteereissä.
Melkein jo hairahdin taas bensakoneiseen, vaikka M102, ei itsellä oikein jaksa aiheuttaa mitään mielenkiintoa kaikkine ärsyttävine ongelmineen. Mutta kuten tapana on, joskus tulee sattumia eteen. Melko lähellä kotipaikkaani ilmestyi myyntiin pitkään seissyt, mutta harvinaisen rääkkäämätön 200D vuodelta -91. Autoa myi alkuperäisen omistajan sukulainen, jolla ei oikein ollut minkäänlaista MB tietoutta, tai ainakaan koskien W124:sta. Puhelimessa kerrottiin auton olevan hyvä tekniikan luovuttaja, mutta omat haukansilmät näkivät kuvissa paljon muuta.
Itse auto oli hyvin hyvin p e r u s varusteilla. Värikin olisi aiheuttanut syvää pahaa oloa vielä muutamia vuosia sitten, mutta kai se vanhemmiten makukin muuttuu. Ja tässä toki Karran upea 200E jotenkin aiheutti ahaa elämyksen kyseisen värin hienoudesta. Kilometrit olivat mielestäni maltilliset 416tkm, mutta eniten plussaa aiheutti ehdottomasti se, että kyseessä oli käytännössä 2-omisteinen auto! Alkutaipaleen tämäkin yksilö on viettänyt Taksina vuosina 1991-94. Siitä lähtien sitä onkin ohjastanut herrasmies pikkupaikkakunnalta. Ajot lienee olleet hyvin paikallisia, mistä kielii mm. alkuperäinen tuulilasi jossa on vielä verotarran jämätkin paikallaan.
Leima oli päässyt hieman vanhaksi, edellisen inssin katselmuksen ollessa vuodelta 2016. Se selittyy sillä, että tätä nykyä 92-vuotiaalta herrasmieheltä oli vallesmanni, tai oikeastaan lääkäri, ottanut ajo-oikeuden pois 2017. Onneksi auto oli seissyt sieltä saakka sentään sisätiloissa aina -23 syksyyn saakka, jolloin se oli ajettu toiselle tontille ulkosäilytykseen. Paikanpäällä toki näki, että kyllähän sitä tekemistäkin olisi, mutta kori ei siitä huolimatta vaikuttanut pahalta, pikemminkin jopa hyvältä. Ajeltuani pätkän myyjän yksityisellä metsätiellä, ja todettuani auton liikkuvan eteen, taakse ja jopa jotenkuten pysähtyvänkin, päätin kopata aarteen talteen. Vielä samana iltana otimme kaverini Hannun sprintteri perään trailerin, ja lähdimme hakemaan Danielin kotiin. Tästä sitten aletaan entisöimään sellaista rauhoittumiskulkinetta ruuhkavuosien keskelle. Museostatuksella tietenkin.
Toki tarina ei kerro, onko ne esimerkiksi uusittu joskus, mutta en itse usko siihen.
Liian usein itsekin tulee laitettua eri kanaviin kuvaa vaan valmiista lopputuloksesta, mutta itseäkin kiinnostaa enemmän miten siihen on päädytty. Tätä on muutenkin jotenkin kiva ratustaa kun auto nyt ei ole mikään ääriharvinainen kultakaivos, vaan ihan tavallinen vanha MB. Tietysti tässä vähän kutkuttaa, miten hienon tällaisesta saa väkerrettyä rajallisella budjetilla ja luontoäidin suoman aikataulun puolesta. Koska muu kalusto on jo talviunilla, on rakennuspaikkana raikas ulkoilma 
Sisustahan näyttää pesun jälkeen kuin uudelta, eikä tuo pieni nirhauma taida olla este museoinnille, joten en ehkä minäkään tekisi sille mitään.
Ei kovin yleinen 200D:ssä.
Viimeinen tuli sentään metallivärillä.
Katoin Trabhanilta peltejä, mutta otin aerosta koko helmat kun tilasin muutakin. Noi kopan kulmat tuli purkuautosta ruosteettomat ja sen lokarin kulman leivoin suorasta pellistä. Ehkei nyt mikään hitsauksen näyttelytyö ole, mutta ihan toimiva. Teen tällä kertaa kaikki itse ja en todellakaan ole mikään peltiseppä 
Saumat olen hionnan jäljiltä tiivistänyt 2K koriliimalla, se on osoittautunut toimivaksi ja kestäväksi ratkaisuksi noissa edellisissä projekteissa. Sitten päälle normi pohjatyöt. 
