Jos nyt oikein rehellisiä ollaan, niin haluan lähinnä nähdä miltä pikkukuva uudesta Mersustani näyttää viestin vieressä. Tietenkin haluaisin vastauksen kysymyksiinikin.
Ostin siis kuukausi sitten ensimmäisen Meebelini ja vaikka olen kymmenen vuotta körötellyt päivittäin monipuolisella autokannalla, eli siitä alkaen kun ensimmäisen kerran kortin sain, niin aina uutta ts. käytettyä autoa ostaessa luulee ostavansa suhteellisen täydellisen ajokin. Kuitenkin pientä harmia aina tulee eteen. Yhdestäkään ajokista en kuitenkaan ole pitänyt niin paljon kuin tästä nykyisestä, joten ilmeisesti MB herättää jonkun verran tunnepuolista asennoitumista, vaikka pientä laitettavaa tuntuukin löytyvän.
Ruosteasioista varmaan löytyy informaatiota muista viesteistä, eli en niihin tässä nyt puutu.
Ylimääräisistä äänistä:
1) ilmeisesti alustasta lähtevä viheltävä tai ujeltava ääni, joka kuuluu ainakin nopeuksilla ja vaikka ikkunat olisivat kiinni. Jarrut, pakoputkisto vai mikä?
2)Kakkosvaihteella hiljakseen ajaessa ja varsinkin kytkimellä jarrutettaessa hiljaisilla tieosuuksilla kuuluva laahaava kierroksittainen ääni. Jarruista?
3)Kojelaudan ympäristöstä kuuluva sirinä, tai rätinä: aivan kuin esimerkiksi hanskalokeron luukku ei olisi kunnolla kiinni tms. vaikka se onkin. Ääni kasvaa vauhdin lisääntyessä, eikä tule tuulettimista.
Asiat harmittavat vain siinä mielessä, että ne häiritsevät "laatuvaikutelmaa", jos näin voi sanoa. Auto kun muuten on oikein nätissä kunnossa.
W124 200D ylimääräisiä ääniä
W124 200D ylimääräisiä ääniä
L.K.
"Koneet eivät koskaan voi korvata inhimillistä typeryyttä."

Re: W124 200D ylimääräisiä ääniä
gersfeldt kirjoitti:

Tervetuloa joukkoon!
Arvelisin seuraavaa;
1) Kardaanin kannatinlaakeri?
2)

3) Jokin esine sopivasti jossain lokerossa rämisee, ai niin ääni kasvaa nopeuden noustessa, olisiko nopeusmittarin vaijeri?..
Katotaan josko asia lähtisi "aukenemaan"..
w115,123,124,126,140, 210 yms.
1) Epäilisin kanssa vahvasti kardaanin tukilaakeria. Itsellä oli aikoinaan vastaavaa ongelmaa ja ton laakerin vaihto auttoi asiaan. Myöhemmin vastaavan lainen ääni palasi ja vikaa selviteltiin tovi. Vika paikantui takapyörän laakeriin. Kaiken kaikkiaan tollaset äänet on pirullisia selvittää ja munkin tapauksessa laakereissa ei tuntunut mitään väljyyttä mutta silti vika johtui laakerista. Yritä kuunnella kuuluuko ääni erityisesti jommalta kummalta puolea autoa ja väheneekö tai häipyykö ääni kun kaarrat oikealle tai vasemmalle. Saattaa olla hankalaa koska itse olen kuunnellut yhtä W124:sta missä ääni tuntui tulevan auton takaosasta mutta aiheuttaja olikin etupyörän laakeri. Ilmeisesti tollaset ujellukset/vihellykset kantautuvan auton korissa ja ääni tuntuu tulevan muualta kun tosiasiassa tulee.
2) Laakeri vika voisi aiheuttaa myös vastaavaa
3) Olisiko joku resonanssi ääni koelaudasta. Hansikas lokero tyhjäksi ja kiristää kaikki mahdolliset kiinnityspisteet. Itselläkin kovilla pakkasilla sirisee hieman ja ääni tuntuu tulevan koelaudan etuosasta, jostain tuulilasin alareunan paikkeilta. Pieni vika ja häviää kun saa lämpöä kabiiniin. Ääni siis kuuluu vaikka tuulettaja on käännetty "luukut kiinni" asentoon. Laakeri vikanen tuulettajakin saataa meinaan siristä. Uusi on halpa mutta ainakin ilmastoituun malliin pirullinen vaihtaa. Olis itsellä meinaan sellanenkin operaatio edessä.. Vinkkejä kellään?

[url=http://www.digitalblue.fi/~tahtiklu/tahtiklubi/tahti/galleria/tuning/lindroos/lindroos.html]EX MB 200D vm.88/89[/url][url=http://www.audiclub.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=8683]
[color=red]EX Audi A4 1.8T ABT Sportline[/color][/url]

Kiitoksia vastauksista tähän mennessä
.
Olen muutamankin kerran jo kruisaillut vähäväkisillä, tasapohjaisilla teillä pää roikkuen oven ulkopuolella korvat höröllä kuulostelemassa mistä päin äänet numero 1 ja 2 tulevat. Ykkösäänestä on mahdotonta sanoa mitään, se vain tulee "jostain pohjasta". Kakkosääni tulee enemmänkin etupuolelta pohjaa.
Kolmosääni tulee, vaikka puhaltimet olisivat täysin suljettuinakin ja hansikaslokero tyhjä. Sitä paitsi ääni vaikuttaisi tulevan enemmänkin kuskin puolelta, sekä tuulilasin ja kojelaudan yhtymäkohdasta, ellei sitten kokonaan tehtaan puolelta.
Täytynee kuitenkin tarkistaa hanskalokeron kiinnitykset. Voisiko väljä ratin simpukka aiheuttaa ääniä?
Kakkos- ja kolmosäänet alkoivat muuten sen jälkeen kun olin käyttänyt autoa perushuollossa. Huollossa vaihdettiin öljyt, öljy- ja ilmasuodatin, jarrunesteet, kiristettiin ohjaussimpukkaa (joka on taas väljä), sekä säädettiin käsijarruvaijeria.

1) Olisko jarruissa hiekkaa tai likaa? Palat irti ja putsiin?gersfeldt kirjoitti:Jos nyt oikein rehellisiä ollaan, niin haluan lähinnä nähdä miltä pikkukuva uudesta Mersustani näyttää viestin vieressä. Tietenkin haluaisin vastauksen kysymyksiinikin.
Ostin siis kuukausi sitten ensimmäisen Meebelini ja vaikka olen kymmenen vuotta körötellyt päivittäin monipuolisella autokannalla, eli siitä alkaen kun ensimmäisen kerran kortin sain, niin aina uutta ts. käytettyä autoa ostaessa luulee ostavansa suhteellisen täydellisen ajokin. Kuitenkin pientä harmia aina tulee eteen. Yhdestäkään ajokista en kuitenkaan ole pitänyt niin paljon kuin tästä nykyisestä, joten ilmeisesti MB herättää jonkun verran tunnepuolista asennoitumista, vaikka pientä laitettavaa tuntuukin löytyvän.
Ruosteasioista varmaan löytyy informaatiota muista viesteistä, eli en niihin tässä nyt puutu.
Ylimääräisistä äänistä:
1) ilmeisesti alustasta lähtevä viheltävä tai ujeltava ääni, joka kuuluu ainakin nopeuksilla ja vaikka ikkunat olisivat kiinni. Jarrut, pakoputkisto vai mikä?
2)Kakkosvaihteella hiljakseen ajaessa ja varsinkin kytkimellä jarrutettaessa hiljaisilla tieosuuksilla kuuluva laahaava kierroksittainen ääni. Jarruista?
3)Kojelaudan ympäristöstä kuuluva sirinä, tai rätinä: aivan kuin esimerkiksi hanskalokeron luukku ei olisi kunnolla kiinni tms. vaikka se onkin. Ääni kasvaa vauhdin lisääntyessä, eikä tule tuulettimista.
Asiat harmittavat vain siinä mielessä, että ne häiritsevät "laatuvaikutelmaa", jos näin voi sanoa. Auto kun muuten on oikein nätissä kunnossa.
2) Voi joku laakeri hiukan ääntää, laatikossa ehkä. Olisiko vaihteistoöljyn vaihto ensiavuksi sopiva.
S124 300TD -93
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
W123 200 -84
W111 220SeB -64 edelleen projekti...
EX BMW 520i -84
EX MB 190 -89
EX MB 300TE 4matic -89
EX Land Rover Discovery Tdi -97
Lindroos kirjoitti:1) Epäilisin kanssa vahvasti kardaanin tukilaakeria. Itsellä oli aikoinaan vastaavaa ongelmaa ja ton laakerin vaihto auttoi asiaan. Myöhemmin vastaavan lainen ääni palasi ja vikaa selviteltiin tovi. Vika paikantui takapyörän laakeriin. Kaiken kaikkiaan tollaset äänet on pirullisia selvittää ja munkin tapauksessa laakereissa ei tuntunut mitään väljyyttä mutta silti vika johtui laakerista. Yritä kuunnella kuuluuko ääni erityisesti jommalta kummalta puolea autoa ja väheneekö tai häipyykö ääni kun kaarrat oikealle tai vasemmalle. Saattaa olla hankalaa koska itse olen kuunnellut yhtä W124:sta missä ääni tuntui tulevan auton takaosasta mutta aiheuttaja olikin etupyörän laakeri. Ilmeisesti tollaset ujellukset/vihellykset kantautuvan auton korissa ja ääni tuntuu tulevan muualta kun tosiasiassa tulee.
tarkoitatko tukilaakeria joka en "keskellä" autoa,
siis ensin tulee perä->kardaani->katkos->etummainenkardaani->kytkin?
eli sitä mikä tukee kardaanin"katkos" kohtaa?se mikä on rungossa kiinni keskellä autoa. Onko se helppo vaihtaa? kannattaa varmaan vaihtaa kyseinen laakeri, maksaa näemmä 9€ uusi....vaiko/kö ? paljon tommonen laakeri kestä kilsoja ennenkuin on vaihtokunnossa?
Re: W124 200D ylimääräisiä ääniä
Mielestäni jarruihin jäävät kivet "kihnuttavat", eivät "vihellä"Aku P kirjoitti:1) Olisko jarruissa hiekkaa tai likaa? Palat irti ja putsiin?

Ja hiekkahan lähtee, kun kerran kunnolla polkasee...

Kumipyöräinen käyttökartano: LMC Liberty 635 / Sprinter W903 313CDI 2000
Harrasteautot: 114.008 1976 ruumisauto, tallin nurkassa: 115.108 1975 ruumisauto
Exät: 115.110 1972 tuhoutunut ympäriajossa, myydyt: 124.106 1993 ruumisauto, 124.125 1987, Smart CDI Coupe W451 2009, 115.117 1975, 203.208 2005 Sport edition
http://www.ruumisauto.fi/ - Raskas työ vaatii raskaat huvit...
https://www.youtube.com/@EccentricHistoryOfficial