Mersun tavallisimmat pulttikoot (hylsyjä ostamassa)
Mersun tavallisimmat pulttikoot (hylsyjä ostamassa)
Termos,
Tässä puolisen vuotta Mersun omistaneena ja muutaman kuluvan osan vaihtaneena tulee todennettua vanha viisaus, että huonoilla työkaluilla ei saa aikaan kuin v*tutusta ja hammasten kiristystä. Nykyisellään työkaluvalikoima on varsin kattava polkupyöräremontteihin mutta pirssin peukaloinnissa tarvitsisi vähän järeämpiä vehkeitä. Tuosta sain ajatuksen, josko ostaisi itselleen joululahjaksi kunnon räikän + taskullisen hylsyjä, ettei aina tarvitsisi käydä lainaamassa työkaluja kavereilta / sukulaisilta.
Millaisella välineistöllä arvon raati arvelee tavallisten remonttien sujuvan? 10 mm ja 13 mm kuuluvat ehdottomasti listalle. Vähän isompia tarvitaan myös (17 mm + 19 mm ?). Sonst was? Mersulla oli muistaakseni joku ihme koko, jota muissa piileissä harvemmin esiintyi. Olikos se 12 mm vai 15 mm? Kiitoksia jo etukäteen vastauksista.
t.
Risto

E500 – 211.070
Jaa, a, minulla ei ole Mersujen vanteiden kanssa esiintynyt kuin 17 millinen pultin kanta.
Ja ihan tavallisella räikkävääntimellä niitä väännellään.
Kaikki aluvanteet jotka minulla on ovat niin pienellä reijällä ettei sinne mahdu edes isompi hylsy kuin 17 millinen.
13, 15, 17 ja 19 millinen
pienemmistä 6, 7, ja 8 millinen

Viimeksi muokannut mc, Ti 21.12.2004 11:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
8, 10, 13, 14, 15, 17 ja 19 milliset on hyvä olla olemassa. 14 milliselle oli jokin käyttökohde W123:ssa, vaan en muista, mikä.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Niin, ja jos ilmaat 124 jarruja tarviit myös 9 mm ilmausruuville (tosiaan hylsyhän ei käy, mutta lenkki sitten). Tais toi 9 olla jossain muuallakin tarpeellinen, en nyt muista.
Tosiaan Biltemasta saa ihan kelpo työkaluja, mm. hylsysarjaa, ja on pitkä takuuaika. Ehkä työkalut on parasta mitä siitä kaupasta saa.
Tosiaan Biltemasta saa ihan kelpo työkaluja, mm. hylsysarjaa, ja on pitkä takuuaika. Ehkä työkalut on parasta mitä siitä kaupasta saa.
Tomi
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
R129 500 SL -94
S124 E 220 -95
audi A6 2.8 quattro -98
Jees. Kempeleeseenkin aukeaa näköjään keväällä Biltema. Onhan se mukavampi käsissään katsella, mitä on ostamassa. Pitää katsoa, jaksaako helmikuulle ventata.Tomi kirjoitti:Tosiaan Biltemasta saa ihan kelpo työkaluja, mm. hylsysarjaa, ja on pitkä takuuaika. Ehkä työkalut on parasta mitä siitä kaupasta saa.

t.
Risto
E500 – 211.070
- saksantähti
- Vakiokalustoa
- Viestit: 128
- Liittynyt: Ke 14.04.2004 10:28
- Paikkakunta: TURKU
ja lisäksi...
joku tarkentakoon mutta eikös myös 124sessa perän tyhjennykseen ja täyttöön tarvita 14mm kuusiokulma vai onko vaihtunu sitten 123sen???
-S-
-S-
Tähdellisempää tekemistä kaikille...
W123 300TD ´79/84
C107 350SLC ´75 "-Elviira-"
W123 300TD ´79/84
C107 350SLC ´75 "-Elviira-"
Aivan, ja lisäksi 10 ja 13 mm räikkälenkit, mieluusti vielä muitakin kokoja, mulla on esimerkiksi 12 mm. Taisin törmätä 16mm lenkkiavaintarpeeseen tuossa VitossaSamuli H kirjoitti:Osta vaan koko hylsysatsi, missä on kaikki koot. Esim. Kamasa tai Biltema. Saattaa tulla jopa halvemmaksi ostaa koko setti kuin irtohylsyjä ja saat kunnon kotelon mukaan.

ja saa palautettua viallisetRoisto kirjoitti:Jees. Kempeleeseenkin aukeaa näköjään keväällä Biltema. Onhan se mukavampi käsissään katsella, mitä on ostamassa. Pitää katsoa, jaksaako helmikuulle ventata.
t.
Risto

Lisää tietoa: www.skg.fi
Re: ja lisäksi...
Kyllä on 14 mm. Samoin vaihdelaatikossa.saksantähti kirjoitti:joku tarkentakoon mutta eikös myös 124sessa perän tyhjennykseen ja täyttöön tarvita 14mm kuusiokulma vai onko vaihtunu sitten 123sen???
t.
nimim. "Kesällä isämiehen pakista lainannut"
E500 – 211.070
Tällainen Kamasa paketti oli tänään tarjouksessa paikallisessa varaosaliikkeessä. Hinta 225€. Tässä on kaikki mukavan kompaktissa paketissa, ja siitä näkee jos jokin osa on karkuteillä. Suosittelen Kamasaa, koska hinta lähes sama Biltema 10v. sarjojen kanssa paitsi Kamasassa ikuinen takuu. Tosin Kamasa ei ole mitään Sthalwille tai Facom tasoa, mutta hyvä harrastajatyökalu kuitenkin.
87+11 , mm + tuuma.
1/4"- ja 1/2"-liittimillä
98 osaa, mm ja tuuma. Kaksi hylsyavainsarjaa. OPTIPUNKThylsyt
mattakromattua kromivanadiumterästä, 1/4" ja 1/2"-
liittimillä, hylsyissä reikä vääntimen lukituskuulalle. HPräikkävääntimet,
kiintosilmukka- ja nivelavaimet. 21 teräpalaa.
Laatikko on iskun-, öljyn- ja pakkasenkestävä, kiinteä
sisäosa. Lokerikko on muunneltavissa.
Muovilaatikon mitat: 460x470x100 mm.
Sisältö Pakk. Til.n:o
1/4" sarja://4" sats: 2 K 4915 P
12 6-kulma OPTIPUNKT-hylsyä: 4, 4.5, 5,
5.5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13 mm
9 pitkää 6-kulma OPTIPUNKT-hylsyä: 4, 5,
6, 7, 8, 9, 10, 12, 13 mm
6 kuusiokoloteräpalaa: 3, 4, 5, 6, 8, 10 mm
3 ruuvitalttateräpalaa: 4, 5.5, 7 mm
4 Phillips-teräpalaa n:o: 1, 2, 3, 4
8 Torx-teräp. n:o: 8, 10, 15, 20, 25, 27, 30, 40
1 teräpalanpidin 1/4" x 1/4" (K 6049)
1 HP-räikkäväännin 140 mm (K 6195)
2 jatkokappaletta: 50, 100 mm
1 T-väännin
1 yleisnivel
1 1/4" ruuvitalttakahva (K 1029)
1/2" sarja:
15 6-kulma OPTIPUNKT-hylsyä: 10, 12, 13,
14, 15, 16, 17, 18, 19=3/4", 20, 21, 23, 24,
27, 32, 34 mm
9 6-kulma OPTIPUNKT-hylsyä: 3/8, 7/16, 1/
2, 9/16, 11/16, 3/4, 13/16, 7/8, 13/16"
1 HP-räikkäväännin 250 mm (K 6197)
2 jatkokappaletta: 125, 250 mm
1 T-adapteri 3/8"x1/2" (K 4535)
1 yleisnivel
1 sytytystulppahylsy 21 mm
Lisäksi:
3 kuusiokoloavainta: 1.5, 2, 2.5 mm
13 kiintosilmukka-avainta: 7, 8, 9, 10, 11, 12,
13, 14, 15, 16, 17, 18, 19 mm
4 nivelh.av: 8x9, 10x11, 12x13, 14x15 mm
1 riippulukko

w124 200D
Alfa Romeo 164 TS/91
MF 165/69
Mazda B2200 87
Alfa Romeo 164 TS/91
MF 165/69
Mazda B2200 87
Kamasan työkalut on ainakin hyviä. Paitsi räikät saa hakea takuuseen n.3-kertaa vuodessa ammattikäytössä. Bilteman paremmat sarjat myös hyviä, mutta räikät samanlaisia ......
Halvoista/ keskihintaisista työkaluista GeeTee tools on osoittautunut monelta osin tosi hyväksi hintaansa nähden jopa ammattikäytössä. Vuoden aikana enemmän särkyy Kamasaa mitä GeeTee:tä.
Halvoista/ keskihintaisista työkaluista GeeTee tools on osoittautunut monelta osin tosi hyväksi hintaansa nähden jopa ammattikäytössä. Vuoden aikana enemmän särkyy Kamasaa mitä GeeTee:tä.
Joku mersupurkaamo??
Meillä on ollut ammattikäytössä Kamasan sarja ja on hyvin kestänyt tämän 10 vuotta. Puolen tuuman räikkä on ihan hyvin kestänyt, jatkonkin kanssa vääntäessä.. Biltema on tosiaan laatuaan saanut kohtuulisesti nostettua ja hinnat on monesti halpoja. Suosittelen koko satsin ostamista, saa yleensä 'laukussa' niin helppo pitää tallessa kaikki. Itse asiassa minunkin pitäisi joku työkalusarja autoon hommata, sai jotain tien päälläkin tarvittaessa tehdä..Aki P kirjoitti:Kamasan työkalut on ainakin hyviä. Paitsi räikät saa hakea takuuseen n.3-kertaa vuodessa ammattikäytössä. Bilteman paremmat sarjat myös hyviä, mutta räikät samanlaisia ......
Ihan vain näin mersumiesten kesken...
w211 280cdi
w111 '320cdi' Coupe
w115 '280E'
w211 280cdi
w111 '320cdi' Coupe
w115 '280E'
Termos,
No, kuljin sitten paikallisen työkalukaupan ohi ja mukaan tarttui Stahlwillen räikkä, pussillinen Stahlwillen hylsyjä (8 - 24 mm) sekä pari merkitöntä jatkoa ja nulju. Olisi samalla hinnalla saanut halvimman Kamasan boksin mutta onpa ainakin hyvä alku mihin täydentää. Työkalupakissa on jo aiemmilta remonteilta muutama Stahlwillen kiintolenkkiavain sekä kuusiokolohylsy.
OT: Joululahjoista kalleimmat tulee yleensä ostettua itselle. Mikäs on ostaessa, kun tietää, mista tykkää.
OT²: Ei ollut paljon muuttunut räikän muotoilu parissakymmenessä vuodessa verrattuna isämiehen räikkään. Kahva on nyt erilainen ja tehty pehmeämmästä materiaalista.