tj86430 kirjoitti:No niin, tarina omasta autonhakureissusta, joka on tänään saatu päätökseen.
Lensin torstai-iltana Hampuriin, josta jatkoin junalla Rostockiin. Ensimmäinen yllätys tuli jo ennen lähtöä, kun automyyjä laittoi iltapäivällä sähköpostitse tiedon, että mukana pitäisi olla virallinen paperi, josta ilmenee osoite. Tällaista minulla ei tietenkään ollut eikä siinä vaiheessa mahdollista mistään saadakaan, mutta tulostin mukaan yhden tiliotteen. Perjantai-aamuna kun menin autokauppaan, olivat sitä mieltä, että kyllä tiliotteella varmaan pärjätään.
Ensin tarkastettiin auto, kaikki oli kuten pitikin pl. se, että takapuskurissa oli hieman jälkiä kun sitä oli selvästi käytetty astinlautana ja että webaston kaukosäädintä ei uutterasta etsinnästä huolimatta löytynyt mistään. Papereissa kuitenkin lukee, että “gebrauchspuren”, joten en urputtanut takapuskurista, mutta niissä lukee myös “standheizung mit fernbedienung”, joten siitä urputin ja sellainen luvattiin lähettää postissa jälkikäteen - joko auton oma jos se jostain löytyy tai uusi tilalle. Autoon oli myös pyytämättä laittettu uudet Pirelli P7:t koska vanhat kesärenkaat olivat kuulemma vähän kuluneet. Hyväkuntoiset talvirenkaat (saksankitkat) vanteineen olivat takaluukussa.
Sanoin haluavani punapäiset kilvet, mikä hieman hämmästytti myyjää, mutta sellaisetkin oli toki mahdollista saada. Niistä vaan peritään jonkun instanssin vero, 50,- euroa, mutta pidin silti pääni. Täytin lappusen jossa valtuutin autoliikkeen maksamaan veron puolestani ja maksoin heille sen 50,-. Sitten lähdettiin liikkeen harjoittelijan kanssa Rostockin kilpipajalle. Kilpipajan tuimailmeinen herra tutki tiliotettani hetken, ja ilmoitti että tällä voi pyyhkiä vaikka takapuolensa, kilpiä ei sen sijaan saa, vaan pitää olla joku virallisempi todistus osoitteesta. Harjoittelija oli hämillään ja soitti paikalle toisen henkilön autoliikkeestä, jonka kanssa ravattiin pari kierrosta rekisteritoimiston ja kilpipajan väliä selvittelemässä asiaa, mutta tuomio ei muuttunut hovissakaan: ei kilpiä. Samalla soittelin kotimaahan ja rupesin selvittelemään mistä voisin saada sopivan paperin faksattuna (esim. poliisin antama todistus osoitteesta olisi kilpisedälle kelvannut), mutta sitä tehdessäni joku keksi, että homma voisi onnistua toisella kilpipajalla, soitti sinne, ja sai tiedon että onnistuu. Niinpä ajelimme 30km päähän Ribnitziin toiselle kilpipajalle, jossa osoitteen lukeminen tiliotteesta ei ollut mikään ongelma, otin vakuutuksen, kävimme rekisteröintitoimistossa hakemassa rekisterinumeron, takaisin kilpipajalle josta kilvet ja takaisin rekisteröimään. 15 päivän vakuutus maksoi 85,-, rekisteröinti 35,60 ja itse kilvet 18,50 (ja aiemmin mainittu vero 50,-), yhteensä Saksan byrokratiaan siis 189,10.
Kilpien ja rekisteripaperien kanssa ajelimme takaisin liikkeeseen, jossa apupoika Antero (oikeasti Kevin) pisti ne autoon kiinni, samalla kun juttelin myyjän kanssa mukavia. Kahvia ei tarjottu edes pahvimukista, posliiniastiastosta puhumattakaan, ei silti että olisin sitä ihmeemmin kaivannutkaan. N. 11:20 pääsin liikenteeseen, liikkeeseen olin tullut aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Koska Gedserin lautta oli lähdössä 11:30 enkä olisi ehtinyt siihen, päätin ajaa Puttgardeniin, sainpahan samalla vähän tuntumaa autoon Suomessa sallittuja kovemmissakin nopeuksissa. Rödbystä matka jatkui Malmöhön, jossa yövyin, ja lauantaina sitten Tukholmaan, josta yli Turkuun ja sunnuntai-aamuna kotiin. Lento-, juna- ja laivalipuille, takseille Rostockissa, siltamaksuille ja hotelleille (****, Malmössä autohalli) tuli hintaa n. 673 euroa, joten yhteensä hakeminen kustansi (ilman polttoaineita) n. 862 euroa.
Tässä pari kuvaa mersuliikkeen pihasta:
auto1.jpg
auto2.jpg