500 SE:n kosto

Kaikki Mersujen tekniikkaan liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
Perttu K
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 1036
Liittynyt: Su 07.12.2003 22:31
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

500 SE:n kosto

Viesti Kirjoittaja Perttu K »

Niinhän siinä kävi, että kun koston kierteeseen päästiin, niin bensakone alkoi nikotella. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, että mersu jätti minut kävelemään.

Viime yönä ajellesani, ensin tuntui nykäys ja kierroslukumittari nytkähti. Ensimmäisenä tuli mieleen, josko vika olisi bensapumpussa tai suodattimessa. Joten painoin kaasun pohjaan. Auto lähti heti kiihtymään nosmaalisti kunnes taas tuli noin 0,5 sekunttia kestävä nykäys ja kiekkamittari notkahti melkein nollaan vaikka koneen kierrokset eivät ehtineet laskea. Sitten kierroslukumittari ja kone heräsi taas henkiin, mutta parin sekunnin päästä kone sitten sammuikin. Kun sitten rullasin parkkiin ja kokeilin käynistää, niin kone vain hytkähti pari kertaa. Sitten ei ollut enää elon merkkejä. Bensan hajua tuntui auton ulkopuolella, joten kipinän puute on varmaan syyllinen.

Kokeilin antaa virtaa suoraan puolan plusnapaan, mutta sillä ei ollut vaikutusta. En sen syvällisemmin kehdannut yöllä alkaa autoa tutkiimaan

Kertokaapa vikaehdotuksia. Menen illalla autoa herättelemään.
Avatar
Mauri H.
Valvoja
Valvoja
Viestit: 5513
Liittynyt: Ke 12.03.2003 13:04
Paikkakunta: Varsinais-suomi

Viesti Kirjoittaja Mauri H. »

Virranjakaja.

Tuntuu tosi tutulta vialta, omalle kohdalle sattutut samalla lailla, tosin ei mersulla.

Toinen vaihtoehto on puola, tätä tukisi tuo kierroslukumittarin notkahtelu.

Sen siitä saa kun ajaa väkisinsytytettävällä mallilla :twisted:
Avatar
karra
Mobilisti
Mobilisti
Viestit: 13935
Liittynyt: Ma 08.12.2003 13:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja karra »

Minulla kierrolukumittarin neula kanssa heilahti ennen kuin sytyskeskusyksikkö teki tiltin. Boksin vaihto oli siis minulla 280SEssä.
1969 Lincoln Continental Mk III Coupe museoauto
1987 MB 560 SEC museoauto
1991 MB 190E projekti
2004 MB C 180 kesäkäyttis
2007 Chevrolet Tahoe [Men in Bläk] https://www.overdrive.fi/forum/threads/ ... na.316063/
2013 MB A 180 daily driver syys-talvi-kevät
https://www.youtube.com/user/karra224
Avatar
Taxana
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 525
Liittynyt: Pe 23.01.2004 20:10
Paikkakunta: Stadi

Viesti Kirjoittaja Taxana »

Mauri H. kirjoitti:Virranjakaja.

Tuntuu tosi tutulta vialta, omalle kohdalle sattunut samalla lailla, tosin ei mersulla.:
Kannatetaan ehdotusta. Hiipumiseen liittyy usein kostea keli tai moottorinpesu, joten tien päälle jäämisen pelastaa näissä tilanteissa takakontista löytyvä crc-purkki ja kuiva rätti: viranjakajankansi auki, suihkaus crc:tä ja kuivaus pitäisi riittää jos muuta teknistä vikaa autossa ei ole. Tarkasta samalla ettei osissa ole mekaanisia vaurioita.

Puola on näissä vehkeissä ylimitoitettu, joten veikkaisin että ennen puolan hajoamista sen liittimet hapettuvat eikä virta kulje enää kunnolla läpi.

Virranjakajankansi ja pyörijä on uusittava säännöllisesti, samoin sytytyspiuhat (= useammin kuin viidentoista vuoden välein :wink: ).

Yksi vaihtoehto joka omalle kohdalle on sattunut on vielä polttoainepumppujen yhdistelmä rele, jonka takana oli paljon muitakin ohjattavia laitteita, en nyt muista mitä kaikkia. Se sijaitsee vasemman pyyhkijän alla tulipellin vieressä, musta iso moninastainen klunssi. Kun itse jäin tienpäälle sen naputtelu hellävaraisesti sai jälleen releen kärjet toimimaan, mutta vikahan oli tietysti uusiutuvaa sorttia eikä parantunut ennen sangen hintavan releen vaihtoa.
S 300 Turbodiesel (W 140) 1998
560 SEC (C 126) 1988
E 270 CDI T (S 210) 2003
200 E (W124) 1992 ajettu 70 tkm

B6 600 9066 Hardtail mountain bike 2000

Ex E 220 CDI T (S 210) 2003
Ex 200 B (W 123) 1983
Ex E 220 CDI T (S 210) 2000
Ex E 250 D (W 124) 1994
Ex 200 D (W 124) 1991
Ex 300 CE-24 (C 124) 1990
Perttu K
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 1036
Liittynyt: Su 07.12.2003 22:31
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Perttu K »

Kävin herättelemässä autoa. Kipinä on hukassa. Puolan mittasin, ensiö 0,8 ohmia toisio jotain 20 ohmia ja kokeilimpa jopa toisella puolalla ja se oli kunnossa. Vaikuttaa pahasti ohjainyksikön vialta. Eikös ohjainyksikkö kuitenkin varoittele ennen lopullista hyytymistä. Tämä vartoitti kymmenen sekuntia ennen. Tiistaina saatan saada toisen ohjainyksikö kokeiluun. Onko muuta keinoa varmistaa, että se on viallinen.

Näissä väkisin syttytävissä ei taida olla muuta hienoa kuin pakoäänet ja tällä hetkellä se on aika laiha lohtu. Onneksi aina voi vaihtaa dieseliiin. Kun vain saisi jonkun bensahullun hankkimaan itselleen tämän ihanuuden, niin voisi itse siirtyä tästä ruohonleikkuriluokasta käyttämään oikeaa polttoainetta! Sehän on tosiasia, että vain perämoottorit, ruohonleikkurit ja moottorisahat toimivat bensalla, autot kulkevat dieselillä.
Avatar
Taxana
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 525
Liittynyt: Pe 23.01.2004 20:10
Paikkakunta: Stadi

Viesti Kirjoittaja Taxana »

Hyi hyi! Ei ahmatteja saa haukkua jos menovesi maistuu. Kyllä tiesit mitä ostit. Ei vanhaa V8 bensa-Mersua voi enää millään hyvälläkään tahdolla kutsua järkeväksi ja taloudelliseksi käyttöautoksi. Dieselöipä omasi niin annan selkään :evil: !

Se relevika oli mulla aika pottumainen selviteltävä ja löytyi vasta kun muut vaihtoehdot oli suljettu pois. Paras vaihtoehto olisi tietenkin löytää toinen samanlainen kottero josta saisi lainata kokeilua varten sytkäboksia ja relettä. Sytkäboksia ei varmaankaan voi lainata kuin identtisestä autosta mutta releen voi lainata toisesta W126 V8-koneisesta autosta jossa on samanlainen ilmastointihässäkkä kuin omassasi. Sytkän toiminnan saa tarkastettua myös Boschin vehkeillä.

Kuuletko muuten kun kytket virrat päälle pyörähtävätkö molemmat bensapumput?
S 300 Turbodiesel (W 140) 1998
560 SEC (C 126) 1988
E 270 CDI T (S 210) 2003
200 E (W124) 1992 ajettu 70 tkm

B6 600 9066 Hardtail mountain bike 2000

Ex E 220 CDI T (S 210) 2003
Ex 200 B (W 123) 1983
Ex E 220 CDI T (S 210) 2000
Ex E 250 D (W 124) 1994
Ex 200 D (W 124) 1991
Ex 300 CE-24 (C 124) 1990
Avatar
Mauri H.
Valvoja
Valvoja
Viestit: 5513
Liittynyt: Ke 12.03.2003 13:04
Paikkakunta: Varsinais-suomi

Viesti Kirjoittaja Mauri H. »

Taxana kirjoitti:Dieselöipä omasi niin annan selkään :evil: !
Heh heh, tuo autohan oli jo dieselöity, mutta bensinöitiin konerempan ajaksi takaisin :twisted:

Raiskarit asialla Kajaanin suunnalla 8)
ripe
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 175
Liittynyt: To 18.03.2004 22:32
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja ripe »

Perttu K kirjoitti:Näissä väkisin syttytävissä ei taida olla muuta hienoa kuin pakoäänet ja tällä hetkellä se on aika laiha lohtu. Onneksi aina voi vaihtaa dieseliiin. Kun vain saisi jonkun bensahullun hankkimaan itselleen tämän ihanuuden, niin voisi itse siirtyä tästä ruohonleikkuriluokasta käyttämään oikeaa polttoainetta! Sehän on tosiasia, että vain perämoottorit, ruohonleikkurit ja moottorisahat toimivat bensalla, autot kulkevat dieselillä.

Joo näinhän se on. Autot, laivat ja jopa lentokoneet kulkee näillä paremmin jalostetuilla aineilla :wink:
Mut älä lannistu, onhan bensassakin etunsa :?:
Kun saat sen pelaan niin taas voi hymyillä. Ei ole V8 pakoäänien voittanutta :D
Vai miten olis ton turbon vihellys, mulla ei ole kokemusta kuin kuorma-autoista. Kyllähän nekin hienosti viheltää.
kyllä mersumies pitää olla, vaikkei olis mersuakaan.
Avatar
Taxana
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 525
Liittynyt: Pe 23.01.2004 20:10
Paikkakunta: Stadi

Viesti Kirjoittaja Taxana »

Jos ei lämiskä kestä ajaa 15l/100km 98E:tä niin voi voi. Aina voi vaihtaa Seat Toledo 1,9 tdi:ihin 4,2l/100km löpöä. Pakkoko niitä Sindelfingenin laatutuotteita on raiskata :evil: .

Huoltoasemilla kerää usein huomiota, kun pääsee 450 km välein lorottamaan sadalla egellä Suomen kansantalouden voiteluainetta tankkiin. Siinä tulee heti kanssa-autoilijoillekin parempi mieli, kun on se oma malmiläjä sentään taloudellinen järkivalinta :roll: .
S 300 Turbodiesel (W 140) 1998
560 SEC (C 126) 1988
E 270 CDI T (S 210) 2003
200 E (W124) 1992 ajettu 70 tkm

B6 600 9066 Hardtail mountain bike 2000

Ex E 220 CDI T (S 210) 2003
Ex 200 B (W 123) 1983
Ex E 220 CDI T (S 210) 2000
Ex E 250 D (W 124) 1994
Ex 200 D (W 124) 1991
Ex 300 CE-24 (C 124) 1990
Perttu K
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 1036
Liittynyt: Su 07.12.2003 22:31
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Perttu K »

Kyllä se dieselöintikin tuli kokeiltua. Mutta kun tuli koneeseen remonttia niin palautin bensaksi. Tuo dieselöinti oli sikäli koeluontoinen, että säilytin sähköt ym alkuperäisinä. Nyt olikin sitten helppo pistää bensakone takaisin, mitään ei ollut peruutttamattomasti tuhottu. Dieseliä en kuitenkaan ruuvaa enää tähän koriin. Tähän autoon sopii tuo v8 paljon paremmin. Kulutus ei minua häiritse, ajaahan voi juuri sen verran kuin raskii tankata. Minä otan dieselkulkuneuvon käyttöön kun alkaa nuukasta.

Syyt dieseliin on ihan muut kuin taloudelliset, enkä tule alle 6-sylinteristä dieseliä hankkimaan kuin pakon edessä. Esimerkiksi kun ässä jäi tien varteen, niin siitä kotiin kävellessäni keksin aika monta syytä, miksi diesel on parempi. :)

Tässä 1-sarjan 126:ssa ei ole sytkäpuolella muuta kuin se alumiiniboksi. Ainakin motonetillä tarjoavat samaa boksia kaikkiin malleihin. Kaveri ostanee 280 ce mersun ja saanen siitä lainata boksia vian etsintään tiistaina. Tähdelliset-lehdessä oli juttu tuosta sytkähommasta, tämä tapaus tuntuu täyttävän ne kriteerit aika hyvin.
Avatar
Timo K.
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 332
Liittynyt: Ti 11.03.2003 22:41
Paikkakunta: Hollola

Viesti Kirjoittaja Timo K. »

Perttu K kirjoitti:Esimerkiksi kun ässä jäi tien varteen, niin siitä kotiin kävellessäni keksin aika monta syytä, miksi diesel on parempi. :)
Vaikka kummassakin moottorimallissa on omat mukavat puolensa, niin kyllä hymyilytti kun laturi sanoi sopimuksen irti reilut 200km ennen kotia ja vanha esikammiodiesel senkun raksutti perille.
Koneella on koneen tahti
Perttu K
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 1036
Liittynyt: Su 07.12.2003 22:31
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Perttu K »

Ei ole muuten vika sytkäboksissa. Testasin kaverin mersussa ja hyvin lähti minun boksillakin käyntiin. Jostain syystä omassani ei vain tule kipinää. Pitänee tutkia boksin kytkennät suurennuslasin kanssa. Sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin virranjakajan sakaranapageneraattori tai se vihreä johto boksin ja jakajan välillä. Tutkitaan...
Avatar
NymiS
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 299
Liittynyt: Ti 02.03.2004 12:47
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja NymiS »

Onko sulake ehjä?

Itellä kävi tuossa keväällä sama homma... hieman hävetti sen päivän
jälkeen kun oltiin kaverin kanssa ihmetelty sitä 4 tuntii...

Onko Sytkä boxin maadotus varmasti kunnossa
Tuleeko sinne boxille sähkövä?
S211 280CDI 4matic avantgarde 2007
S211 320CDI Avantgarde 2005
G-Sarja W460 300TD (OM603, 8mm, Garrett VNT,722.3)
Exät:
S211 270CDI Avantgarde 2004
w124 300TDT Automatic -92
w123 350B Automatic -82
S210 290TDT -98
S211 220CDi -04
Perttu K
Asiantuntija
Asiantuntija
Viestit: 1036
Liittynyt: Su 07.12.2003 22:31
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Perttu K »

Löytyihän se vika. Vika ei ollut tällä kertaa mersussa vaan miehessä. Virranjakajalta tuleva impulssijohto oli jäänyt puristuksiin ohjaustehostimen pumpun taakse. Sille tuli vain tunnit täyteen. Kun tinasin rikkoutuneen kohdan johdosta niin ässä käynistyi. Viimeinen hermoja rassaava asia oli, kun kone ei suostunut käymään kuin 7 pytyllä. Lopuksi paikallistin vian irronneeseen kylmäkäyntisäätimen letkuun. Kun pistin letkun paikalleen, alkoi 2€ kolikko pysyä taas pystyssä ilmanputsarin päällä.

Kolikkojuttu on sitten tosi. Kokeilkaa muutkin v8 mersun omistajat. :idea:
Avatar
W140
Vakiokalustoa
Vakiokalustoa
Viestit: 435
Liittynyt: Ma 07.04.2003 18:37

Viesti Kirjoittaja W140 »

Perttu K kirjoitti:Kolikkojuttu on sitten tosi. Kokeilkaa muutkin v8 mersun omistajat. :idea:
W140:n kone on suojattu kieroon, ei oikein onnistu kuten jo huomasitkin. Tai sitten tuo on vain niin tärisevä peli... :wink:
Mercedes-Benz - Mitä muuta terve mies voi tarvita?
Avatar
Aapo.T
Valvoja
Valvoja
Viestit: 4661
Liittynyt: Ti 29.04.2003 22:53
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aapo.T »

Perttu K kirjoitti:Löytyihän se vika. Vika ei ollut tällä kertaa mersussa vaan miehessä. Virranjakajalta tuleva impulssijohto oli jäänyt puristuksiin ohjaustehostimen pumpun taakse. Sille tuli vain tunnit täyteen. Kun tinasin rikkoutuneen kohdan johdosta niin ässä käynistyi. Viimeinen hermoja rassaava asia oli, kun kone ei suostunut käymään kuin 7 pytyllä. Lopuksi paikallistin vian irronneeseen kylmäkäyntisäätimen letkuun. Kun pistin letkun paikalleen, alkoi 2€ kolikko pysyä taas pystyssä ilmanputsarin päällä.

Kolikkojuttu on sitten tosi. Kokeilkaa muutkin v8 mersun omistajat. :idea:
Hohoohoho ja taas tuli haukuttua bensat maanrakoon. :)
Dieselit on kommunismia!
W114.011 250 1974 M130.923
W115.010 220 1969 M115
http://www.flickr.com/photos/zenitmania/
Vastaa Viestiin