Hiukan taas valistusta tähän väliin ja muistutetaanpa, että kannattaapi pitää joku autonkuivattelupäivä jo ennen kuin kesäkelit varsinaisesti saadaan käyntiin.
Siivoilin nimittäin tuossa huomista huoltoa varten farkkua vähän siivompaan kuntoon ja kippasin kuskin kumimatolta irtosorat pihalle.
Ammattiutelias kun olen, kokeilin tietysti josko myös
karvamatto kumimaton alla olisi kostea.( )
Ja olihan se. Sormilla painamalla matto melkeinpä alkoi tihkua vettä.
Maalaisjärjellä ajatellen ilmiö ei voi olla pidemmän päälle terveellinen ja lauantaina lyödäänkin autoon puhaltajat ja muut ja yritetään kuivatella lattiata.
Suosittelen joo, kahden maton taktiikkaa. Talvi ja kelirikkoaika kumisilla, kesällä sit nukkamatot. Hyvin toimii Jäinen kosteus lähtee hyvin, ei tarvitse kuin hieman kumimattoa ravahuttaa.
Saul kirjoitti:Ihan aiheellinen vinkki. Olen tehnyt saman havainnon. Minkälaisilla puhaltimilla meinasit kuivatella?
Jaa-ah. Ehkäpä on helpointa nostaa matot irti lattiasta ja sijoitella autoon parit ihan tavalliset lämpöpuhaltimet. Sähköähän siinä menee tolkuttomasti, mutta jos heti aamusta pistää pelin seisomaan ( ) ikkunat raolleen ja hönkää päälle, niin arvannen noiden kyllä kuivuvan.
Omakotiasujallahan on kesällä luksusta, kun voi nostella pihalle kaikki matot ja muut ja jättää auton luukut levällään aurinkoon nököttämään.
Olen sitä mieltä että kaikista paras lattiaverhoilun kuivanapitäjä on kenkien kopistelu autoon astuttaessa - Ja ei sitten helmoihin vaan kenkä kenkää vasten!!
Itselläni on koko talven ollut kangasmatot ja viime viikonloppuna äänieristyksiä laittaessani tuli tuo lattiaverhoilukin irroitettua ja oli 100% kuiva. Tosin mattoja on kaksi "vaatekertaa" joten olen pari kertaa vaihtanut, mutta eipä nekään koskaan ole sanottavasti märät olleet.
M.K kirjoitti:Suosittelen joo, kahden maton taktiikkaa. Talvi ja kelirikkoaika kumisilla, kesällä sit nukkamatot. Hyvin toimii Jäinen kosteus lähtee hyvin, ei tarvitse kuin hieman kumimattoa ravahuttaa.
Samalla kannalla, kesällä karvamatot ja talvella kunnon kumimatot, nii ei kastu rakenteet. Lisäksi muistaa keväällä päivittäin kopistella jäitä ja/tai nesteitä pois matoista...
Ei mersulijat !
Kylä paras tapa on se että lähtee lämpimästä tallista ja ajaa lämpimään talliin
ilman mitään lumihangessa tarpomisia.
No saattaahan täsä mallissa hieman pieniä ongelmia olla, mutta...
Henk. koht. hyväksihavaittu tapa kuivattaa plyysi- tai "Zweiton-Schlinge"-matot (mikä niiden nimitys onkaan suomeksi?) on pestä ne ensin kunnolla esim. juuriharjalla, huuhdella hyvin, kämmenen toimiessa lastana puristaa vesi niistä pois, ja sitten ripustaa johonkin roikkumaan jotta vesi kuivaa/juoksee pois. Talvisaikaan saunan jälkilämpö on hyväksi havaittu.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Tipi kirjoitti:Ei mersulijat !
Kylä paras tapa on se että lähtee lämpimästä tallista ja ajaa lämpimään talliin
ilman mitään lumihangessa tarpomisia.
No saattaahan täsä mallissa hieman pieniä ongelmia olla, mutta...
Ja vaikka olis lämpimässä tallissa niin kannattaa ainakin ottaa ne ylimmät matot pois kuivumaan auton ulkopuolelle ja hieman ehkä raottaa alimmaisia mattoja ja jättää vähän ikkunaa raolleen.
2000 W208 Mercedes Benz 320 CLK "Berliininmunkki"
1989 Porsche 944 turbo (GTS rep.)
ex: 1991 W201 Mercedes Benz 190E 1.8
ex: 1995 W202 Mercedes Benz C36 AMG
ex: 1988 W124 Mercedes Benz 300CEa
----------------------------------------------
Tipi kirjoitti:Ei mersulijat !
Kylä paras tapa on se että lähtee lämpimästä tallista ja ajaa lämpimään talliin
ilman mitään lumihangessa tarpomisia.
No saattaahan täsä mallissa hieman pieniä ongelmia olla, mutta...
Ja vaikka olis lämpimässä tallissa niin kannattaa ainakin ottaa ne ylimmät matot pois kuivumaan auton ulkopuolelle ja hieman ehkä raottaa alimmaisia mattoja ja jättää vähän ikkunaa raolleen.
Näin. Periaatteessahan -jos ei k uivatukseen tähtääviä toimenpiteitä suoriteta- lämmin talli kyllä hautoo kosteutta aika tehokkaasti. Ainakin jos kaikki ikkunat ja muut luukut autossa pidetään kiinni. Kylmässä tallissa tai ulkosallla pakkasessa kosteus jäätyy ja pakkasellahan korroosio ei juuri kulje.
Selvyyden vuoksi: kyllä miullakin on kumimatot joka autossa joka lattialla, mutta kyllä sitä tulee välillä oltua niin läpilumisissa oloisssa että lumen ja veden joutumjista vääriinkään väleihin ei voi estää.
Kunnon Mersumies harjaa kenkänsä/liehulahkeensa lumiharjalla ennen autoon astumista.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Aku P kirjoitti:Hiukan taas valistusta tähän väliin ja muistutetaanpa, että kannattaapi pitää joku autonkuivattelupäivä jo ennen kuin kesäkelit varsinaisesti saadaan käyntiin.
Siivoilin nimittäin tuossa huomista huoltoa varten farkkua vähän siivompaan kuntoon ja kippasin kuskin kumimatolta irtosorat pihalle.
Ammattiutelias kun olen, kokeilin tietysti josko myös
karvamatto kumimaton alla olisi kostea.( )
Ja olihan se. Sormilla painamalla matto melkeinpä alkoi tihkua vettä.
Maalaisjärjellä ajatellen ilmiö ei voi olla pidemmän päälle terveellinen ja lauantaina lyödäänkin autoon puhaltajat ja muut ja yritetään kuivatella lattiata.
Tämä ilmaisvinkkinä, että pistäkääpäs tarkistaen.
Juu, autoa kuivattelen jokapäivä. Kumimatot on ulkona joka yö katoksen seinällä kuivumassa ja auton ikkuna(t)t on raollaan. Lumisen/kostean päivän jälkeen kuuluu ilta-askareisiin kumimattojen poistamisen lisäksi tyhjänäynnille jättö 15 minuutiksi, suuttimet jalkatilaan, lämmöt täysille ja ikkunoita 2cm auki. Kyllä kuivuu ja aamulla ei ikkunat jäädy sisäpuolelta.
olen luullut, että kaikki mersumiehet huolehtivat autostaan yhtä hyvin. Todellinen yllätys, että sinäkin Aku olet noin huoleton veikko
Saul kirjoitti:Ihan aiheellinen vinkki. Olen tehnyt saman havainnon. Minkälaisilla puhaltimilla meinasit kuivatella?
Omakotiasujallahan on kesällä luksusta, kun voi nostella pihalle kaikki matot ja muut ja jättää auton luukut levällään aurinkoon nököttämään.
Omakotitalossa on mukavaa..
Tuli vuokrattua pieni talo ja samaan vuokraan sai käyttöön reilun 90 neliön eristetyn hallin, aijai kun on mukava siellä kuivatella pirssiä..
Day Downhill kirjoitti:
Juu, autoa kuivattelen jokapäivä. Kumimatot on ulkona joka yö katoksen seinällä kuivumassa ja auton ikkuna(t)t on raollaan. Lumisen/kostean päivän jälkeen kuuluu ilta-askareisiin kumimattojen poistamisen lisäksi tyhjänäynnille jättö 15 minuutiksi, suuttimet jalkatilaan, lämmöt täysille ja ikkunoita 2cm auki. Kyllä kuivuu ja aamulla ei ikkunat jäädy sisäpuolelta.
olen luullut, että kaikki mersumiehet huolehtivat autostaan yhtä hyvin. Todellinen yllätys, että sinäkin Aku olet noin huoleton veikko
No, 123 kyllä on kuiva ja siisti. Tuo farkku sitä vastoin saa välistä hiukan surutontakin kohtelua, ja pakko se on tunnustaa että kun on 16 tuntia ensin juossut töissä, niin joku auton kuivattelu ei tule kotiin päästyä enää mieleenkään.
Se, miten kosteaa autossa itse asiassa oli, tuli kyllä yllätyksenä.
Aina kun tulee auto(t) pestyä lämpösessä tallissa n 20c, niin auton ALLE puhallin, joka kierrättää kaiken kosteuden pois sieltä, kun pikku hiljaa lumet jäät ym alkaa sulailemaan, ja vähän se tallin lattia on märkä ja kun se alusta on tullut huuhdeltua, niin onpahan ainakin kosteus sieltä pois pyörimästä. Ja tuuletin viipyy siellä auton alla sen yön yli, eli vähintään 12h.
Ennen hommaan ryhtymistä matot sisältä pois totta kai, ja kun tilaa on niin sinne roikkumaan jonnekkin, liat harjata irti kumimatoista. Kun sitten alkaa autoa kuivattelemaan, niin sisälämmitin jalkatilaa, yleensä kuskin, koska Mondeon kuskin kumimatto on aivan mielettömän perseestä, ei yllä sinne polkimien alle, eli jalka polkimella, lumet menee siihen lattiamattoon, eivät kumi mattoon, ja mistään ei saa isompia.. Ja tuon lämmittimen kun antaa olla tunnin pari ovet rakosillaan, eli siinä "tuulihaassa" kiinni, niin hyvä tulee, tai toivotaan ainakin.. Loppu käyttäjät kertokoon sitten myöhemmin, onko ruostetta vai ei
Vähän viitseliäisyyttä kun jaksaisi nähdä, niin kerran vuodessa sisälokarit ym irti, paineilmalla putsaus ja sitten alkaa seistä ilman niitä ja varmistaa hyvä ilman kierron, niin muutamia ruostepeikkoja saa ainakin pidettyä poissa.. Mersussa juuri tein kyseisen toimen piteen, ja kyllä sieltä sontaa tulikin kun puhalteli.
Monella on se paikan puute kaikkein isoin varmaan tällaiselle hullulle auton pidolle, ja jos on vaan yksi auto, niin ongelmia se sekin tuo tullessaan, ja ei niitä autoja kait joka pesun jälkeen tarvisi vahata, mut..
Kunnon Mersumies harjaa kenkänsä/liehulahkeensa lumiharjalla ennen autoon astumista.
quote]Ja helpoin vaihtoehto on olla ajamatta talvella [/quote]
...ja pitää Mersunsa +20°C lämpötilassa 40 % kosteudessa pölyltä suojattuna hupun alla, koskee silkkihansikkain kerran vuodessa eikä salli päivänvaloa tilaan UV-säteilyn vahingoittaessa maalipintaa huppua raotettaessa, ootella bussia tai kävellä räntäsateen piiskatessa naamaa klo 5.30 marraskuun pimeänä aamuna... Hohhoijjaa. Muita fiksuja vinkkejä auton käyttämisestä?
Jos omistaa käyttöauton, sillä on sitte kans ajettava, oli keli mikä hyvänsä. Paras paikka säilyttää lienee kylmä talli tai hyvä katos, vastakohtana lämpimälle tallille, jossa lämpö yhdistettynä kehnoon tuuletukseen pääse vaikuttamaan korrosoivasti. Yleisesti ottaen, kannattaa säännöllisesti pesettää ja vahata auto, putsata kumimatot ja kurkkailla tonne alusmaton allekin.
Itse huomasin, että kosteuden, hiekan ja muun mähmän kulkeutuminen kengänpohjasta kaasupoljinta pitkin maton alle on näköjään väistämätön ilmiö. Ainakin w123:ssa kun toi poljin on tollanen alhaalta saranoitu kenkälusikka, sinne ne lumet kengänpohjasta sulaessaan valuu maton alle.
Kahta en vaihda - merkkiä ja vaihdetta.
1990 300 E aut. Rauchsilber | 1979 220 D aut. Kaledoniengrün
Yks hyvä tarkistuskohde on tuon kumimaton kunto, kilometrien myötä kun tahtoo kulua puhki tuosta kaasujalan kantapään kohdalta. Omasta vaihdettu kaksi kertaa tästä syystä.
Mr_Benz kirjoitti:Olen sitä mieltä että kaikista paras lattiaverhoilun kuivanapitäjä on kenkien kopistelu autoon astuttaessa - Ja ei sitten helmoihin vaan kenkä kenkää vasten!!
Juuri näin teen ja puhallus aina osaksi jalkoihin ja puhallin aina vähintään kolmosella ja lämmöt aluksi täysillä. Välillä kun ajaa pelkkää kaupunkiajoa monta päivää niin pitää kumimatot putsata tai viedä auto äiskän läpöiseen talliin kuivumaan
W124 250D Aut -90
Citroen Xsara -01
Toyota Corolla 4WD -90 AS
[url=http://www.sahkoautot.fi/wiki:2ev]Citroen 2CV -70[/url]
Hommasin originaalien kumimattojen tilalle kunnollisen korkuisella reunalla varustetut kaukalomatot. Sattui KL:ssa oleman vielä mallikohtaiset, joten sopivat mukavasti heittämällä aivan jalkatilan reunoja myötäillen. Talli on periaatteessa katos - tai siis talli, josta puuttuu nosto-ovi. Tiedä laitankokaan, saattaisi olla kiesille terveellisempi tämä "täystuuletettu" versio.
Niin, itse kuivatusasia: vaikka sisätilanlämppäristä joskus naristaankin, että se kondensoi vettä koripeltien sisäpuolelle, käytän moista. Tuollainen 1200 W teho on tarpeeksi.
Ajastus on kahdeksi tunniksi ennen liikenteeseen lähtöä. Tämän kun toistaa joka aamu, niin aina on lattia riihikuiva, vaikka mattokaukaloon olisi vähän vettä päässyt jäämäänkin. Yleensä vielä etuikkunaa hiukkasen rakoselleen niin pakenee kosteus pihalle asti.
Kunnon lämmitys/kuivaus tekee myös sen, että kovallakaan pakkasella eivät takaikkunat vedä jäähän, vaikka flekti olisi vain kakkosella ja ilmanjako 50/50 tuulilasille ja jalkoihin.
Enpä usko, että lohkari mitään ruostetuhoja sen koommin saa aikaan. Tai jos saa, niin auto (Mersukin) on jo siinä vaiheessa paalattu, kun alkaa pukata kukkaa peltien sisäpuolelta Sen sijaan lohkarin kuivattavan vaikutuksen saa tuta joka aamu.
Timo L. kirjoitti:Kunnon Mersumies harjaa kenkänsä/liehulahkeensa lumiharjalla ennen autoon astumista.
MITÄ? Meettekö autoon kengät jalassa?
Kannattaisko kenties levittää vielä punainen matto auton eteen,kun sillä lähtee ajelemaan,ja siirtää sitä auton verran aina eteenpäin eipähän renkaat likaannu.
Voihan vee..nyt alkaa menee jo ihan mahtottomaksi.
Niin ja voishan ton maskinkin hammasharjalla joskus jynssätä
-virallisesti aateloitu Söör-Markku-
C 280 4-Matic -08
ex.430 CLK AMG-Styling -98/99
Audi A4 2.0 Tfsi Quattro Avant -05
ex.230 K SLK -97
ex.MB 300-24 ce-90
Make kirjoitti:Niin ja voishan ton maskinkin hammasharjalla joskus jynssätä
Itse asiassa hammasharja on pirun kätevä barokkivanteen koloja putsaillessa.
Näissä merkeissä
----
2008 R 320 CDI L 4Matic
2000 E 430 T 4Matic
1994 E 300 Turbodiesel T 4Matic
1990 300 CE
1990 260 E 4Matic
1982 W123 siena rot punaisia verhoilun osia myytävänä
www.classicdata.fi
Make kirjoitti:Niin ja voishan ton maskinkin hammasharjalla joskus jynssätä
Itse asiassa hammasharja on pirun kätevä barokkivanteen koloja putsaillessa.
Heh. Asiaan liittyen: meinasin äsken lentää selälleni kun hain autoa huollosta. Ei näkynyt värkkiä missään hallissa eikä pihalla ja oli pakko kysyä. "Juu se on tuolla pesupuolella, se oli niin julman suolainen ja kurainen että ajateltiin että pestään se päälliskauppaa niin pääset puhtaalla autolla liikkeelle...", vastasi tiskivuorossa ollut kaveri.
Maalla ON mukavaa. Voi jopa saada ystävällisen palveluksen pyytämättä.