Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Kaipa tästä keskustelu on ollut menossa ennenkin, mutta tuli tuossa toisesta topicista mieleen, että paljonkos sitä mersufaneilla on kilometrjä kyseisellä merkillä takana. Ja saa ynnätä perheen yhteiset ajomäärät. Eihän noista nyt hullukaan pidä kirjaa, milloin itse on ajanut ja milloin puoliso tai jälkikasvu on istunut ratin takana, mutta sovitaan, että samassa taloudessa pitää asustella.
Itse hoksasin kun summittaista laskelmaa tuossa keräilin, että viimeisen viidentoista vuoden aikana alkaa puoli miljoonaa olemaan aika lähellä (pl. lyhyt mersuton jakso, jooka hiukan nostaisi keskiarvoa). Eipä tuo nyt kahdelta ihmiseltä ole paljoa, mutta saattaa hyvin pienellä otoksella todistaa osaltaan sitä, että mersunkin mittarinäyttämä voi joskus jopa olla todellinen.

Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Sitä aina luulee ajavansa jotenkin 'paljon'. Mutta näin kun aloin laskemaan niin en saa kuitenkaan kuin ehkä 600 tuhatta, ja ekan mersumiesten ostosta on 14-vuotta.
MB R 320 CDI -07
(Talossa myös Audi A5 2.0 TFSI -12 quattro)
Exät:
MB Vito 115 Cdi A -06
Jeep Grand Cherokee 3.0CRD -07 (huh-huh, onneksi päästiin eroon)
MB 290 TDT A -98
MB E200 Cdi A -00
MB Vito 110D -99
MB W124 300 E automatic -89
MB W124 250 D Automatic -89
MB W124 200 D -87
(Talossa myös Audi A5 2.0 TFSI -12 quattro)
Exät:
MB Vito 115 Cdi A -06
Jeep Grand Cherokee 3.0CRD -07 (huh-huh, onneksi päästiin eroon)
MB 290 TDT A -98
MB E200 Cdi A -00
MB Vito 110D -99
MB W124 300 E automatic -89
MB W124 250 D Automatic -89
MB W124 200 D -87
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
arviolta 350 000km n. kymmenen vuotta olen mersuilla ajanut. alkuunsa tuli vähän enemmän kilsoja vuoteen, mutta nyttemmin enään jotain 25-30 tkm. tuosta jos alkaa arvioimaan, niin sinne 300-350tkm nurkille se menee. ( ensimmäiset 160tkm taivalsin 200D:llä.)
W201 250DT 20V
w201 190E
w201 190E
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
n.47200km
W212 220CDI A - 09
EX:W211 220 CDI A - 07
EX :W210 200CDI A-02
EX : S203 200CDI A-05
EX : W202 220D A -96
EX:W211 220 CDI A - 07
EX :W210 200CDI A-02
EX : S203 200CDI A-05
EX : W202 220D A -96
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Taitaa ittellä mennä johonkin 1.5 mkm tienoille 25 vuotta noita romuja ollut
Mitään "näistä mersuista ymmärrä", mutta *.rilla on selvitty ja autettu muitakin
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
Pitää vaan ajaa tolla -97 290td väykyllä kun ei ole varaa uudempaan
- Ari66
- Valvoja
- Viestit: 4696
- Liittynyt: Su 26.10.2003 01:37
- Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
- Viesti:
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Noin 600 tkm.
* Adria Twin 600 SF *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
* Ex: Mercedes-Benz E 320 CDI V6 (S211) Tanzanite Blue Metallic *
* Ex: Mercedes-Benz E 300 TDT (S210) Brilliantsilber *
* Ex: Mercedes-Benz 200 Automatic (W124) Diamantblau *
* Ex: Mercedes-Benz 300 D (W123) *
* www.digitalfinland.net *
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Ostin oman C180:ni kesäkuussa 2013, jolloin mittarissa oli 325.900km. Nyt siinä on 348tkm ja hieman päälle, eli olen tuijottanut tähteä noin 23.000 kilometrin verran.
Tänä aikana:
-Hitsattu pari lappua pohjaan
-Vaihdettu kardaanin tukilaakeri ja -kumi
-Vaihdettu vaihteiston takastefa
-Vaihdettu eteen alapallonivel, raidetangonpää, ylätukivarsi
-Uusi termostaatti
-Pintaruosteita maalattu piiloon
Lisäksi toki normaalit öljyjen, suodattimien, tulppien yms. vaihtoa.
Tänä aikana:
-Hitsattu pari lappua pohjaan
-Vaihdettu kardaanin tukilaakeri ja -kumi
-Vaihdettu vaihteiston takastefa
-Vaihdettu eteen alapallonivel, raidetangonpää, ylätukivarsi
-Uusi termostaatti
-Pintaruosteita maalattu piiloon
Lisäksi toki normaalit öljyjen, suodattimien, tulppien yms. vaihtoa.
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Tarkka kirjanpitokin löytyy mutta useampi satatuhatta jokatapauksessa mutta sitäkin enemmän yritetty perehtyä W124 sielunelämään useammallakin eri saralla ja kuvia/kirjanpitoa yritetty pitää yllä Mene ja tiedä jostain alkaa saattaa jo tietämään jotain
Aina ei olis niin ollu tarvetta mutta kun luonne on sellainen että kun pienikin juttu ei ole kohdillaan ni heti ollaan askaroimassa. No siinä sitä oppii ja ompahan puuhassa jossa aika ei käy pitkäksi
Talviteloille menemässä olleeseen 300DT:hen tein takaronkan perusteellisen kuivauksen ja tarkistuksen myös sivusuojien taakse niin et näkee pellit myös. Ilmastoinnin aktiivinen käyttö ilmeisesti kondensoi vettä. Ei paljon mutta kuitenkin. Mähän käytän ilmastoinnin pakkokäyttöä jatkuvasti näin syksyllä. On kabinin ilma jotenkin paljon raikkaampi. No nyt on kuivaa myös ronkan jokasopessa.
Pientä pintaremonttia on tiedossa... Luonne kun on
Varmaan ikinä hävitä tuota kulkinetta on niin mukava ajella ja ennenkaikkea pirunhyvhä ajaa.

...varovainen arvio liikaa
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Aika vähän, varmaan alle 150 t itse ajanut tähtikeuloilla. Mitä vähemmin on tuolla liikenteessä sen pienempi riski mitään sattua
1939 Pontiac Six 2D sedan projekti www.overdrive.fi/forum/threads/1939-pon ... ix.315079/
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE museoauto
1994 E 320 Cabrio kesämersu
1999 ML 320 talvikäyttis
2004 C 180 daily driver
2005 Peugeot 206 varalla (se toimiva)
https://www.youtube.com/user/karra224
1971 300 SE L 6.3 museoauto
1987 560 SEC museoauto
1991 300 GE museoauto
1994 E 320 Cabrio kesämersu
1999 ML 320 talvikäyttis
2004 C 180 daily driver
2005 Peugeot 206 varalla (se toimiva)
https://www.youtube.com/user/karra224
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Vastaanpas huumorimielessä, vaikka olenkin vielä mersuton mies.
Joskus vuoden 2001 kieppeillä tuli ajettua W123:lla noin 40 km. Laiska oli 200D kiihtymään moottoritienopeuksiin
Toivottavasti pääsen joskus ajamaan vuosittaiset 20tkm (olisiko muuten kätevämpää puhua megametreistä, 20 Mm [nörtti kysyy]?) uudemmalla mersulla.

-
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Ahtamattomalla dieselillä?J.Kulmala kirjoitti:Varovainen arvio 1600000 km.
"Jos siinä on renkaat tai rinnat niin se tulee aiheuttamaan harmia ja päänvaivaa."
6/1990 560 SEL
7/1990 300E-24 Automatic
6/1990 560 SEL
7/1990 300E-24 Automatic
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Vastataan nyt vaikka asiasisältö ei kuulukaan threadin perusajatukseen.Hage kirjoitti:Ahtamattomalla dieselillä?J.Kulmala kirjoitti:Varovainen arvio 1600000 km.
65 % vaparilla 35 % ahdetulla.
+358 18B8FE99
- H.E. von Kuusi
- Mersumies
- Viestit: 639
- Liittynyt: Ke 19.10.2011 18:34
- Paikkakunta: Åbo
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
Noin 100 000 kilometriä on tullut mersuilla puoteltua. Lisäksi varmaan puolet tosta vanhalla tyäautolla, VW Crafter, eiks senki voi melkeen laskea
Tesla Model 3 SR+ 2020
Mercedes-Benz E 320 4Matic Avantgarde '98
Mercedes-Benz E 320 4Matic Avantgarde '98
Re: Paljonko olet taivaltanut Mersuilla?
s211:llä nyt vajaa 110tkm, w639:llä vissiin 20-30tkm (ensin mainitulla lähes yksinomaan itse ajettuja, jälkimmäisellä suurin osa vaimon ajamia)