Tämä ei nyt liity sitten aiheeseen ei ollenkaan, mutta tuosta sportsmanin kirjoituksesta:
sportsman kirjoitti:Eihän siinä ole mitään ihmeellistä:
Ensin vain sivuvilkut asennukseen jos niitä ei jo ole ? Siitä vain reikää tekemään kylkeen Suomalaisen liikkenturvallisuuden nimissä lähes
20 vuotta liikenteessä olleeseen autoon . Eihän ne mitään liikenneturvallisuudesta ymmärrä muualla.
Sitten rekisterikatsatukseen jossa ei periaatteessa saa olla mitään huomautettavaa. Hinta vaivaiset 205 + päästömittaus.
Jos Trafin tietokannasta löytyy varianttinumero ja katastaja jaksaa sen etsiä niin sitten ei tarvitse hommat paperia joka kertoo
että auto täyttää EU:n vaatimukset (95 euroa)
Sitten tulliin muutamaan paperiin samat asiat kirjoittaen . Tämän jälkeen alkaa joulun eikun siis tullipäätöksen
odottaminen . Kun se lopulta saapuu niin maksun jälkeen pitää vielä odottaa muutama päivä jotta tulli on ilmoittanut rahat
saatuaan Trafin tietojärjestelmään että auto on rekisteriröinti kelpoinen.
Jos rekisteröintikatsatusessa ei havaittu vikoja tai olet ne korjannut ja käyttänyt jälkitarkastuksesta niin sitten
vain Suomen kalliita kilpiä hakemaan . Ne maksavat enää vain 32 euroa.
No sitte vain kilvet kiinni mutta huomaa ettei autosi tule ikänä täyttämään arvokasta
Suomiauto määritelmää!!
tuli heti aikoinaan jo mieleen yks juttu. Nyt olen riittävän liikuttuneessa mielentilassa sen täällä julkistamaan, joten olkaapa hyvät (tai pahat):
Huumerosvo Hemmo Venkula (nimi muutettu) istuu vuosittaista kakkuaan eräässä itä-Suomalaisessa rangaistuslaitoksessa. Hemmo on joutunut tänne täysin syyttä, sillä eihän hänellä ole kuin vaatimattomat kolmisenkymmentä omaisuusrikosta, pari pahoinpitelyä, muutama ryöstö ja parikymmentä huumausainerikosta. On se kumma nykyajan Suomessa, kun mokomasta joutuu lusimaan.
Eräänä kauniina kesäpäivänä Hemmo näkee itselleen entuudestaan täysin tuntemattoman vangin. Tällä miehellä on sivuilta harmaantunut tukka ja hieman on elintasovatsaakin kertynyt vuosien saatossa. Hemmo päättää lähteä tekemään tuttavuutta, sillä onhan pienikin poikkeus tähän vuosilomalaitokseen piristävä uutuus.
"Moi, moon Hemmo, kukas sä oot, en muista nähneeni sua aikasemmin täällä.?"
"Terve vaan. Mä oon Pakardinen."
"Mitäs kettua sä täällä teet, et näytä kovinkaan kriminaalilta tyypiltä?"
"Tapostahan tässä istutaan, pari vuotta menee siis."
"Taposta!!!??? kettu kova jätkä! Mitä teit?"
"No sulle saakelin narkkarille viittis mitään kertoa, mutta eipä muutakaan ole just ny. Kaikki meni näin:
Mulla oli aikanaan kaikki hyvin. Oli vaimo, oli lapset. Oli maatila, arvostettu ammatti ja kaikki. Ainoo mikä tökki, oli autoasiat. Menin aikanaan ostamaan -98 VäyrysMesen. En oikein siitä tykännyt, piti saada "oikea" Mersu alle. Eikun kattelemaan myytävänä olevia 124:sia. Ei Suomesta oikein sellasta käypästä löytynyt, joten päätin selata ulkomaiden tarjontaakin.
Ruotsista sitten löytyi oikein mainio vehjes. Vähän ajettu, hyvän värinen ja kaikin puolin hyvä muutenkin. Oli vielä siihen aikaan yks tuttukin Ahvenanmaalla, joka pystyi hakemaan auton mulle. Olin tuohon aikaan melkoisen naiivi ja ajattelin, että eikun vaan. Jos auto on hyvä, niin ei muuta kun minulle.
Tuttu Ahvenanmaalta (Sergejevitsh, nimi muutettu) kävi auton kattomassa ja totesi sen hyväks. Tein päätöksen, joka myöhemmin osoittautui virheeksi. Auto mulle tänne Suomeen. Auto tuli ja olin kovin innoissani. Jopa niin innoissani, että mainostin hyvää oloani eräällä Mersuihin keskittyneellä nettisivustolla. Paljon tuli positiivista palautetta ja suuri osa kannusti ja innosti minua, että hienon pelin ostit. Mutta yksi poikkeus oli.
Nimimerkki "urheilumies" alkoi kertoa minulle totuuksia tuontiautoista. Kertoi kaikenlaista, mm. sivuvilkkujen laitosta, rekisteröinnin hankaluuksista ja sen sellasta. Kyllähän ne meni, ei siinä mitään. Vilkut jo löytyikin ja pienien murheiden kautta sain auton rekisteröityä omiin nimiin. Mutta sitten menin ensimmäistä kertaa sillä töihin.
Olin onnesta soikena, olinhan löytänyt oikein kunnon helmen. Menin työpaikalle ylpeänä, että katsokaas mikäs se mulla on. No nehän alko heti vittuilemaan, että tuontiauto, halpaan menit. Vaikka kuinka yritin todentaa, että katsokaa ny missä kunnossa tämä on, ei juurikaan ruostetta ja vaalea kangassisusta melkein täysin virheetön. Takaturvavöiden soljetkin täysin koskemattomat. Jarrupoljin ei ole kulunut, vaihteenvalitsin niinkuin uudessa jne. Niin ne vaan vittuilivat, että kyllähän ne kaikkea tuolla ulkomailla tekee, että saavat Suomalaista huijattua. Mikään ei auttanut, vaan olivat sitä mieltä, että paskaa tuli ostettua. "Kyllä Suomiauto olis ollu parempi", moni tuumasi.
Tätä jatkui vähän aikaa. Vaikka kuinka yritin kertoa, että nyt on hyvä peli, niin ainoa mitä sain vastaukseksi oli, että kyllä se tuontiauto siitä karvansa näyttää aikanaan. Aikaansa myöten masennuin. Aloin jo itsekin tulla siihen tulokseen, että tuontiauto ei ollut hyvä ratkaisu. Vaimokin alkoi naputtamaan, että minkä takia tuo autonrähjä piti Ruotsista asti hommata, olishan noita ollu Suomessakin.
Rupesin ryyppäämään. Vitutti kaikki. Enste meni työ, sitten perhe. Ei minua kukaan kestänyt, kun aina vaan koitin selittää, että kyllä tuontiauto kannattaa. Saa vähemmän ajetun, paremmin varustellun ja halvemman. Kaikki vaan mussutti, että ei ulkomailta saa mitään muuta, kuin itsensä huijatuksi. Kaiken ne perkeleet tekee, että saavat hyväuskoista suomalaista kustua silmään.
Join kaiken. Perheen, lapset, asunnon, työpaikan, maatilan, kaiken. Ainoa mikä jäi, oli se saatanan tuontiauto. Siitä en luopunut. Sitten, kun kaikki sossun apurahatkin oli juotu, pikavippien myötä mennyt luottotiedot ym. päätin viimeinkin luopua siitä autosta. Loppujen lopuksi, sehän se oli kaiken tämän pahan aiheuttanutkin.
Yritin vaihtaa tuota murheenkryyniä johonkin toiseen menopeliin, mutta ei yhdessäkään autokaupassa oikein innostuttu. "Kun tuo on tuontipelikin ja kaikkea..." Niin ne minulle sanoivat. Kyllästyin tuohon touhuun melko pian. Päätin, että nyt loppu auton kaupittelu netissä ja liikkeissä, helvetti soikoon minä myyn tämän jollekin, joka ymmärtää asioista.
Aikaa meni. Lopulta löysin erään vanhan tuttavani, joka kiinnostui autosta. Kerroin hänelle kaiken, mitä autosta tiesin. Sen jätin kertomatta, että olin jo melko epätoivoinen. Ja sitä en tietenkään kertonut, että jos hän autoa katsoessaan mainitseekaan termin "tuontiauto" tai "Suomiauto", kuristan hänet siihen paikkaan.
Tuli päivä, jolloin esittelin autoa tuttavalleni. Hän tykkäsi siitä kovasti. Kaikki miellytti häntä, oli ilmastointia, oli kattoluukkua, oli vakionopeudensäädintä.
-Onkos tää tuontiauto? hän kysyi."
Niin että sen takia täällä ollaan.", Pakardinen lopetti tarinansa Hemmolle.
-Joo, mä tajuun, semmosiahan ne tuontiautot on, Hemmon kerrotaan sanoneen viimeisiksi sanoikseen.
Savolaiset ovat kaikista komeimpia ja kaikessa ylivertaisia. Säälittävän primitiivisessä kateudessaan muut heimot yrittävät heitä pilkata.